sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Kuukauden nobelisti G. B. Shaw: Pygmalion

Näytelmän esipuheessa George Bernard Shaw sanoo kirjoittaneensa Pygmalionin, koska on huolissaan englannin kielestä.
”Most european languages are now accessible in black and white to foreigners: English and French are not thus accessible even to Englishmen and Frenchmen. The reformer we need most today is an energetic phonetic enthusiast: that is why I have made such a one the hero of a popular play.”
Pygmalionin juoni lienee kaikille tuttu. Professori Henry Higgins tapaa sattumalta kukkia myyvän Elizan, joka puhuu Lontoon katujen kieltä eli ääntää niin, että häntä on vaikea ymmärtää. Higgins lyö vetoa ystävänsä eversti Pickeringin kanssa, että opettaa tytön puolessa vuodessa puhumaan englantia niin virheettömästi, että hän käy herttuattaresta. Pickering on myös foneetikko.

Eliza muuttaa asumaan Higginsin ja Pickeringin luo. Miehet eivät lainkaan ymmärrä, millaisen vastuun ottavat. Sen sijaan Higginsin taloudenhoitaja ja äiti ripittävät heitä heti: mitä tytölle tapahtuu puolen vuoden jälkeen? Higgins ei näe siinä ongelmaa: ”She can go her own way, with all the advantages I have given her.”

Higgins pitää Elizaa omien tekojensa kohteena. Kun Eliza on voittanut hänelle vedon, Higgins ja Pickering käyvät uskomattoman tökerön keskustelun Elizan ollessa läsnä. Pieni näyte:

HIGGINS [fervently] Thank God it’s over!
Eliza flinches violently; but they take no notice of her; and she recovers herself and sits stonily as before.
PICKERING. Were you nervous at the garden party? I was. Eliza didnt seem a bit nervous.
HIGGINS. Oh, she wasnt nervous. I knew she’d be all right. No: it is the strain of putting the job through all these months that has told on me. It was interesting enough at first, while we were at the phonetics; but after that I got deadly sick of it. If I hadnt backed myself to do it I should have chucked the whole thing up two months ago. It was a silly notion: the whole thing has been a bore.

Pygmalionin satiiri kohdistuu englantilaiseen luokkayhteiskuntaan. Tietyssä luokassa puhutaan ja käyttäydytään tiettyjen vaatimusten mukaan. Elizan isää kohtaa onnenpotku, ainakin muut pitävät sitä sellaisena, mutta sen vuoksi häntä painostetaan opettelemaan keskiluokan tavoille ja omasta mielestään hän menettää samalla vapautensa. Nuori Freddy ei osaa mitään hyödyllistä, mutta hän on syntynyt hienoon, vaikkakin köyhtyneeseen perheeseen, joten hän kuuluu edelleen yläluokkaan.

Pygmalion luokitellaan komediaksi, mutta se ei ole romanttinen komedia. Shaw itse ei pitänyt tulkinnoista, joissa Elizan ja Higginsin suhteesta tehtiin romanttinen. Eliza menee naimisiin Freddyn kanssa. Se käy ilmi näytelmän lopusta. Lukemaani kirjaan Shaw on liittänyt jälkikirjoituksen, jossa hän kertoo, mitä näytelmän henkilöille tapahtuu myöhemmin. Avioparista Eliza ja Freddy hän kirjoittaa pitkälti.

Pygmalionia luettaessa My Fair Lady kannattaa unohtaa.

George Bernard Shaw: Pygmalion
Penguin Books, 150 s.
Näytelmä on esitetty ensimmäisen kerran englanniksi 1914

*********** 
Minun Penguin-painoksessani on yli sata piirroskuvaa, piirtäjänä Feliks Topolski. Siksi sijoitan Pygmalionin Helmet-haasteen kohtaan 22. Kuvitettu kirja.

torstai 31. elokuuta 2017

Leena Lehtolainen: Surunpotku

Surunpotku on Lehtolaisen Maria Kallio -dekkareita. Olen lukenut ne melkein kaikki. Niissä viehättää realistisuus, arkisen elämän kuvaus, ympäristön tunnistettavuus eli siis kaikenlainen tuttuus. Särmää tuo perhe-elämän ja miehisessä ammatissa uran luomisen yhdistäminen. Surunpotkussa Kallion elämä on harvinaisen seesteistä. Ongelmia ei ole työtovereiden kanssa eikä kotona. Sen sijaan hänen pitkäaikaisen työtoverinsa Koivun vanhin lapsi on sairastunut syöpään ja on hoidossa Lastenklinikalla. Lapsen sairastuminen on surunpotku, mutta Surunpotku isolla S:llä on yllättäen syntynyt menestyskappale.

Maria Kallio on töissä Espoon poliisissa ja tällä kertaa tapahtumat pyörivät Tapiolan kirkon ympärillä. Sieltä löytyy raa’asti surmattuna jalokivialalla toiminut mies. Arvokkaat kivet tuntuvat sopivan murhan motiiviksi, mutta muitakin tutkintalinjoja on. Miehen vaimo on kansanedustaja, joten hänen toiminnastaan voi löytyä syitä vihaan, vaikka vaimo vaikuttaa poliitikoksi melko puhtoiselta.

Lehtolaisen kirjoissa arvaan usein syyllisen jo varhaisessa vaiheessa, mutta tässä loppuratkaisu yllätti. Jälkeenpäin mietittynä vihjeitä oikeaan suuntaan oli kovin vähän, mutta ei se haitannut, koska kirjassa oli muutakin selvitettävää kuin alkuperäinen henkirikos. Surunpotku on taattua Lehtolaisen laatua, sujuvasti luettava dekkari, jossa ei ole mitään yliampuvia raakuuksia.

Leena Lehtolainen: Surunpotku
Tammi 2015, 432 s.

**********
Surunpotku sopii Helmet-haasteen kohtaan 20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö.

lauantai 26. elokuuta 2017

Rosa Montero: La hija del Caníbal

Kirjan nimessä (ihmissyöjän tytär) ihmissyöjä ei tarkoita oikeaa ihmissyöjää, vaan se on minäkertoja Lucían isän kutsumanimi. Sillä on myös symbolinen merkitys, koska Lucía kokee, että isä on tuhonnut ihmiset, joita rakasti. Isän osuus kirjassa on pieni, vaikka hänet on nostettu nimessä esille. La hija del Caníbal on Lucían kirja.

Alku on tehokas mystisyydessään. Lucía on miehensä Ramónin kanssa lähdössä uudenvuodenaattona Wieniin. Juuri ennen koneeseen nousua Ramón menee WC:hen, eikä tule sieltä pois, vaikka Lucía tarkkailee ovea koko ajan. Ramón katoaa. Siitä alkaa tarina, jossa esiintyy pikkurikollisia, rikollispomoja, pimeää rahaa, korruptiota, poliiseja sekä yksi tarmokas syyttäjä. Ramónistakin paljastuu yllätyksiä.

La hija del Caníbal ei ole varsinaisesti rikosromaani, vaikka edellä sanotusta voisi niin kuvitella. Se on ihmissuhderomaani ja Lucían kehityskertomus. Lucía saa Ramónin etsinnässä avukseen yli 80-vuotiaan naapurinsa Félixin ja parikymppisen Adriánin, jonka kanssa päätyy suhteeseen, vaikka on kaksikymmentä vuotta vanhempi. Edellisen lauseen ’vaikka’ tulee Lucíalta, joka ihmettelee, voiko tehdä niin.

Félix on vanha anarkisti, joka osallistui Espanjan sisällissotaan tasavaltalaisten puolella. Hän kertoo Lucíalle oman monivaiheisen elämäkertansa katkelmissa, jotka tuntuvat muusta kirjasta erillisiltä. Viimeinen luku on vähän yllättävä, koska siinä Lucía selittää, miksi on kirjoittanut tämän kirjan. Félixin kertomuksen tarkoituskin selviää.

Kirjassa on paljon tapahtumia, siinä on sarkastista huumoria ja se on viihdyttävää luettavaa. Vaikka ihmettelin Félixin henkilöhistorian osuutta, niin sekin oli luettavaksi todella mielenkiintoinen. Félix oli liikkunut espanjalaisen anarkistiliikkeen johtohahmon Buenaventura Durrutin lähipiirissä.

Rosa Montero: La hija del Caníbal
Espasa 1997, 338 s.

***********
Kirjan pohjalta on tehty samanniminen elokuva, joten sijoitan sen Helmet-haasteen kohtaan 32. Kirja on ispiroinut muuta taidetta.

sunnuntai 20. elokuuta 2017

Dublin on kirjojen kaupunki

James Joyce
Dublin on yksi UNESCO:n kirjallisuuskaupunkeja, eikä turhaan. Vietin kesällä muutaman päivän Dublinissa ja se on todella sopiva kirjojen ystävän matkakohteeksi. Irlantilaisia nobelisteja on neljä: William Butler Yeats, George Bernard Shaw, Samuel Beckett ja Seamus Heaney. Muut paitsi Heaney ovat dublinilaisia. Muita tunnettuja kirjailijoita ovat Jonathan Swift, Bram Stoker, Oscar Wilde ja tietysti ennen kaikkea James Joyce. Uudempiakin toki on (dublinilaisia ja muita irlantilaisia), esimerkiksi Edna O’Brien, Anne Enright, John Boyne, Roddy Doyle, Colm Tóibin jne.

Trinity Collegen kirjaston Long Room vanhoine kirjoineen ja kirjahyllyineen sai minussa aikaan ihastuksen huokauksia. Toinen vanhoista kirjoista pitävien kohde on Marsh’s Library. Siellä saimme erittäin ystävällisen henkilökohtaisen opastuksen. Vierailijota oli vain vähän, kun taas Trinity Collegessa oli tungosta.

Kirjailijamuseo on alan harrastajille ehdoton käyntikohde. Sen lähellä on James Joyce Centre, jossa myös kävin, vaikka en olekaan lukenut Odysseusta. Joycen Dublinilaisia olen lukenut, mutta näyttely keskittyi Odysseukseen.

Muitakin kirjakohteita Dublinissa on, mutta piti ottaa huomioon myös matkakumppani, joka jossain vaiheessa alkoi kysellä, että vanhoja kirjojako me olemme tulleet Dubliniin katsomaan.

Laitan tähän muutaman kuvan, vaikka kuvani ovatkin huonoja. Turistikohteissa valokuviin pyrkii aina tulemaan tuntemattomia ihmisiä tai sitten ei saa käyttää salamaa (Trinity College) tai kuvia ei saa ottaa lainkaan (Marsh’s Library).

Trinity College Library





James Joyce Centre, sisäpiha
Samuel Beckettin silta

sunnuntai 13. elokuuta 2017

Naisten aakkoset: T


T on taas helpoimpia kirjaimia Naisten aakkosissa. Kertaukseksi kysymykset:
  1. Kuka on suosikkikirjailijasi?
  2. Muutakin kulttuuria on olemassa kuin kirjallisuutta. Kuka nainen joltakin muulta kulttuurin alalta on suosikkejasi?
  3. Kaksi vaihtoehtoista kysymystä (voit tietysti vastata molempiin, jos haluat): a) Kehen kulttuurin edustajaan haluaisit tutustua paremmin? b) Kenet suursuosikkisi haluaisit nostaa esille? Tässä myös muut alueet kuin kulttuuri käyvät.
Vastaukseni:
  1. Toni Morrison. Ensimmäinen Morrisonilta lukemani kirja oli Jazz. Siihen en ihastunut, mutta onneksi luin muutakin. Varsinkin Minun kansani, minun rakkaani on hieno ja vavahduttava.
  2. Ellen Thesleff. Omana aikanaan modernin ja uutta etsineen taidemaalari Ellen Thesleffin arvo ymmärretään aina vain paremmin. Kolme hyvin kuvaavaa maalausta pienen selostuksen kera löytyy täältä. Minä maalaan kuin jumala, Hanna-Reetta Schreckin kirja Ellen Thesleffistä ilmestyy syyskuussa.
  3. b) Tarja Halonen. Presidentti ja ulkoministeri Tarja Halonen on tässä siksi, että suomalaisessa politiikassa naisen on edelleen vaikea nousta merkittävään asemaan. Katsotaanpa vaikka nykyistä hallitustamme!

Edelliset aakkoset: ABCDEFGHIJKLMNOPQR, S.

torstai 10. elokuuta 2017

Nele Neuhaus: Lumikin on kuoltava

Lumikin on kuoltava on saksalaisen Nele Neuhausin neljäs dekkari. Tästä kirjasta tuli Neuhausin läpimurto ulkomaille. Olen lukenut sarjan kolme aikaisempaa kirjaa (Eine unbeliebte Frau, Mordsfreunde, Tiefe Wunden) ja nyt halusin tietää, miksi juuri tästä neljännestä on tullut menestys.

Neuhausin sankarit ovat rikoskomisario Pia Kirchhoff ja hänen esimiehensä Oliver von Bodenstein. Tässä kirjassa Bodensteinin siviilielämä menee sekaisin. Rikosjuonen perustana on kahden tytön murhasta tuomitun Tobiaksen vapautuminen vankilasta, hänen paluunsa kotipaikkakunnalleen ja sen seuraukset. Tyttöjen ruumiita ei koskaan löydetty, mutta Tobiaksen tuomio perustui vahvoihin todisteisiin.

Kylän asukkaat ovat vihamielisiä Tobiasta kohtaan. Vain yksi hänen vanhoista ystävistään on pysynyt uskollisena. Pian kylässä alkaa kuohua ja Kirchhoffia ja Bodensteinia tarvitaan. Kun lopulta nuori tyttö katoaa, on selvää, että epäillään Tobiasta.

Rakenteeltaa Lumikin on kuoltava on samanlainen kuin sarjan aiemmat osat. Esimerkiksi loppuun tuntuu kuuluvan toimintaa, jossa joku joutuu hengenvaaraan. Kun mietin, mitä eroja on, niin löydän kaksi asiaa. Ensimmäisissä kirjoissa oli raskaan yksityiskohtaisesti selostettu kaikki, mitä tutkinnassa tapahtui. Tässäkin kirjassa on paljon sivuja, mutta perustellummin. Suurempi syy suosioon lienee hyvin valittu näyttämö eli pieni kyläyhteisö ja sen eräänlainen kollektiivinen syyllisyys. (Tuo ei ole juonipaljastus, juonessa riittää kiemuroita.)

Nele Neuhaus: Lumikin on kuoltava
Suomentanut Veera Kaski
WSOY 2016, 556 s.
Saksankielinen alkuteos Schneewittchen muss sterben 2010

lauantai 5. elokuuta 2017

Kuukauden nobelisti Gao Xingjian: Vaarin onkivapa

Vaarin onkivapa on novellikokoelma, jossa on 17 novellia. Ne on kirjoitettu 1980-luvun alkupuolella.

Heti ensimmäisessä novellissa Ystävä on kokoelmalle tyypillinen aihe. Kaksi vanhaa ystävystä tapaa ja keskustelussa nousevat esille kokemukset kulttuurivallankumouksen ajalta. Toiselle heistä oli jopa järjestetty valeteloitus. Sama rakenne on monessa muussakin novellissa. Tarinan nykyajan takaa paljastuu varsinainen aihe, joku ”Suuren puhdistuksen” aikainen tapahtuma, koettelemus tai menetetty rakkaus.

Joissakin novelleissa on luotu tunnelma käyttämällä tehokeinona sadetta. Rakkauskertomukseksi tulkittavassa novellissa Huadou harmaa tihku korostaa melankoliaa. Kylmässä tarinassa Tiellä Pekingistä tullut byrokraatti kuolee lumisateeseen. Yhden novellin nimikin on Sadetta, lunta ja sen sellaista.

Niminovelli Vaarin onkivapa on kokoelmassa viimeisenä. Se on puhdasta tajunnanvirtaa ja poikkeaa tyyliltään – vaikka ei aiheeltaan – muista novelleista. Jälkisanoissa kirjailija ilmoittaa pyrkimyksenään olevan uudistaa novellia tarinankerronnasta ja hahmovetoisuudesta kohti kielen avulla synnytettäviä tunnetiloja. Siitä huolimatta löysin kertomuksista tarinoita, ehkä lukijana odotin niitä. Ne muutama lyhyt novelli, jotka kuvasivat hetkeä ilman taustoitusta, jäivät vieraiksi.

Peukutan (Novellihaaste 2) novellia Joen tuolla puolen, jossa jo nimen mukaisesti tapahtumapaikka on keskeinen.

Vuori joen tuolla puolen on ollut turvapaikka erakoituneelle munkille, siitä on haaveiltu paikkana, johon pääsee pakoon maailman mullistuksia, se on rauhallinen paikka kaukana ruuhkaisesta kaupungista, ehkä yksinäinen, mutta ääretön ja vapaa. ”Vuorellakin on sielu.”


Gaolta on tämän novellikokoelman lisäksi suomennettu kaksi romaania. Niistä voi lukea esimerkiksi seuraavista kirjoituksista:
Vapaan miehen raamattu, Kirjahylly
Sielun vuori, Jokken kirjanurkka.

Gao Xingjian: Vaarin onkivapa
Suomentanut Riina Vuokko
Otavan kirjasto 2009, 375 s.
Kiinankielinen alkuteos Gei wo laoye mai yugan
Novellit kirjoitettu 1980-1986

*********** 
Helmet-haasteessa kohta 4. Kirja lisää hyvinvointiasi.