"Keskustelu oli ujunut laihaksi ja uhkasi kokonaan katketa. Kun kadulla ajavan ajurin rattaat olivat lakanneet särkemästä hiljaisuutta, kuului vain lampun sydämen ynisevä ääni."
Keskustelu ujuaa, lampun sydän ynisee. Näin ei kirjoiteta enää, mutta juuri siksi Ahon kieli vie lukijan mukanaan. Hänen vertauksensakin ovat herkullisen ristiriitaisia.
"Tapaan itseni yhtenä nivelenä siinä ihmisjonossa, jonka toinen pää on asemasillalla ja jonka toista päätä jo Pariisi ahmii ison oven kautta avonaiseen kitaansa, niin kuin kosken niska nielee pitkää puomia."
Useimmille on varmaan tuttua, että kirjassa Yksin Aho purkaa suruaan torjutun rakkauden jälkeen. Hän matkustaa Pariisiin työskentelemään ja Pariisista tulee hänelle kaipauksen kaupunki. Yksin on kirja rakastuneesta ihmisestä. Kaikki mielialan vaihtelut, hassut turhat kuvitelmat, toiveikkuus ja epätoivo eletään läpi. Rakastuminen ei ole muuttunut miksikään sen yli vuosisadan aikana, joka kirjan julkaisemisesta on kulunut.
Haastavaa lukemista -blogin kautta löysin Vinttikamarissa-blogin Ahmun haasteen Lue kaupungista jossa olet käynyt. Yksin sopii tähän haasteeseen. Kävin Pariisissa viimeksi keväällä 2010. Ahon ajoista Pariisi on muuttunut, vaikka rakastuminen ei olekaan. Tietysti Pariisissa on edelleen tungosta ja ruuhkia, mutta miehillä ei ole silintereitä eikä naisilla silkkipukuja, eivätkä ruuhkissa seiso "kuomivaunut". Bulevardien ravintoloissa ja kahviloissa ei ole työmiehiä ja ajureita, vaan turisteja. Paljon on ennallaankin: Eiffel-torni, sanomalehtikioskit, "rautaisilla balkongeilla kaulustetut" kivitalot.
Olin Pariisissa yksin, mutta en murehtimassa, vaan nauttimassa rauhasta, jonka saavuttaa miljoonakaupungissa, kun ei tunne siellä ketään. Ahon Pariisi on alakuloinen, mutta hän toteaa itsekin, että "Tämän ulkomaan vaikutus minuun ei ole sen vaikutus, vaan minun oman nykyisen mielentilani."
Lähimmäs omaa vaelteluani osuu seuraava katkelma (vaikka venheissä ei enää olekaan höyrymoottoreita):
Öiseltä sillalta kohti Notre Damea otettu, haasteeseen kuuluva kuva:"Harhailen suuren oopperan editse, käännyn alas Avenue de l'Opérata pitkin ja ohi Théátre Français'n. Siitä Louvren holvien alta ikivanhaan kuningasten linnan pihaan (...) Käyn siltaa myöten Seinen poikki ja seisahdun hetkeksi seuraamaan noita pieniä höyryvenheitä, joiden punaiset kokkalyhdyt kuvastuvat veteen kuin tuulastulet."
WSOY Pokkari 2011. 106 s.
Alkuperäinen julkaistu 1890.
Tämähän on kiva haaste, pitää laittaa korvan taakse.
VastaaPoistaOlen suunnitellut, että otan ensi vuoden alun projektikseni Ahon kirjojen lukemisen, ainakin ne joita en ole vielä lukenut, kuten tämä Yksin ja luen vasta sen jälkeen Rajalan elämäkerran.
Ihana postaus ihanasta kirjasta! Ja haastekin kuulostaa hauskalta. :)
VastaaPoistaTuo on vanha haaste, jo tämän vuoden helmikuulta. Minäkin löysin sen vahingossa. Haastavaa lukemista on hyvä blogisivu.
VastaaPoista"kadulla ajavan ajurin rattaat olivat lakanneet särkemästä hiljaisuutta, kuului vain lampun sydämen ynisevä ääni", tämä on loistavasti kirjoitettu ja hyvä lainaus, teosta en ole lukenut :)
VastaaPoistaAho on varmaan saanut uusia lukijoita juhlavuotenaan, kun hänen kirjojaan, mm. Yksin, on julkaistu uudelleen. Minäkään en ollut aiemmin lukenut kovinkaan paljon Ahoa.
VastaaPoista