Tuoreessa maassa on kertomuksia,
jotka on jaettu kahteen osaan. Ensimmäisen osan viisi kertomusta eivät liity
toisiinsa muuten kuin teemaltaan. Toinen osa on nimetty ’Hema ja Kaushik’ ja
sen kolmessa kertomuksessa esiintyvät samat henkilöt.
Koko kirjan teema on intialaisten
maahanmuuttajien kotiutuminen Yhdysvaltoihin. Painopiste on toisen polven
maahanmuuttajissa, jotka ovat syntyneet Yhdysvalloissa tai muuttaneet sinne
lapsina. Muuttaneen perheen isä on yleensä hyvin koulutettu tai hän
kouluttautuu USA:ssa lisää, niin että perheet ovat hyvätuloisia. Ankein kohtalo
on useinkin vaimolla. Avioliitot ovat sovittuja, eikä rakkautta ole. Vaimo ei
käy töissä, vaan hänen tehtävänsä on palvella miestä ja lapsia. Kertomus
nimeltä Hell-Heaven kuvaakin yhden tuollaisen vaimon yksinäistä osaa.
Muuten tarinoissa ovat keskiössä
teini-ikäiset ja nuoret aikuiset, joista on kasvanut amerikkalaisia. Heidän
ongelmansa ovat samoja kuin kenen tahansa saman ikäisen. On
kommunikointivaikeuksia vanhempien kanssa, avioliiton arkipäiväistymistä lasten
teon jälkeen, alkoholiongelma tai petollinen seurustelukumppani.
Ensimmäisen osan tarinat olivat
minusta kyllä mielenkiintoisia, mutta aika tavanomaisia intialaistaustasta
huolimatta. Toisen osan kolme kertomusta olivat vahvempia, vaikka niissäkään viimeisen
surullinen loppu ei ollut kovin omaperäinen. Näistä kertomuksista keskimmäinen,
Vuoden loppu, oli kirjan paras. Parikymppisen Kaushikin äiti on kuollut muutama
vuosi aikaisemmin ja hänen isänsä menee uudelleen naimisiin nuoren, mutta
vanhanaikaisen intialaisen lesken kanssa, jolla on kaksi alle kymmenvuotiasta
tytärtä. Isän uusi avioliitto koskee Kaushikiin niin, että siitä seuraa
välirikko ja Kaushik pakenee kodista, jossa on ollut joululomalla.
”En kaivannut kenenkään seuraa. En ollut koskaan ennen matkustanut yksin ja sain selville että pidin siitä. Kukaan koko maailmassa ei tiennyt, missä olin, kukaan ei voinut mitenkään tavoittaa minua. Olisin voinut olla vainaja, pako antoi minun maistaa sitä huikeaa mahtia joka äidilläni oli ikuisesti.”
Jhumpa
Lahiri: Tuore maa
Suomentanut
Kersti Juva
Tammi, Keltainen
pokkari 2012, 434 s
(ensimmäinen suomenkielinen painos 2008)
Englanninkielinen
alkuteos Unaccustomed Earth 2008
Lukumaratonista vielä vähän
Luin Tuoreen maan toisen osan eilisen
(24.7) lukumaratonin aluksi. Sen jälkeen luinkin vain John Irvingin uusimman
kirjan ja alun Pekka Hiltusen trilleristä. Toimin siis eri tavalla kuin suurin
osa maratoonareista, jotka lukivat useita ohuita kirjoja. Keskittyminen lähes
kokonaan vain yhteen kirjaan sopi minulle. Lukeminen ei oikeastaan poikennut
normaalista lukemisestani muuten kuin noin 16 tunnin kestoltaan. Juuri
edellisellä viikolla olin esimerkiksi lukenut Adichien kirjaa kahdeksan tuntia
yhtenä päivänä. Uppoutuminen kirjaan on ollut minulle aina helppoa.
Maratonilla minulla ei ollut
mitään sivumäärätavoitetta, eikä aikatavoitetta. Lopetin, kun alkoi nukuttaa
liikaa. En katsonut lukiessani kelloa ja unohdin sivunumerotkin, kun kirja vei
mukaansa. En halunnut tehdä maratonista suorittamista, vaan tavallista pitemmän
lukujakson. Noin se toimikin hyvin. Ei tullut mitään ’maratonkrapulaa’, eivätkä
edes vanhat ja huononäköiset silmäni temppuilleet. Olen jatkanut lukemista
tänään normaaliin tahtiin.
Maratonissa kiusasi ainoastaan
se, etten lukiessani ehtinyt seurata muiden etenemistä. Saattaa olla, että kun
seuraava yhteinen lukumaraton järjestetään, jättäydyn kannustusjoukkoihin,
vaikka kokemus olikin miellyttävä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.