Lahiri: Tuore maa (ja maratonpohdiskelua)

Tuoreessa maassa on kertomuksia, jotka on jaettu kahteen osaan. Ensimmäisen osan viisi kertomusta eivät liity toisiinsa muuten kuin teemaltaan. Toinen osa on nimetty ’Hema ja Kaushik’ ja sen kolmessa kertomuksessa esiintyvät samat henkilöt.

Koko kirjan teema on intialaisten maahanmuuttajien kotiutuminen Yhdysvaltoihin. Painopiste on toisen polven maahanmuuttajissa, jotka ovat syntyneet Yhdysvalloissa tai muuttaneet sinne lapsina. Muuttaneen perheen isä on yleensä hyvin koulutettu tai hän kouluttautuu USA:ssa lisää, niin että perheet ovat hyvätuloisia. Ankein kohtalo on useinkin vaimolla. Avioliitot ovat sovittuja, eikä rakkautta ole. Vaimo ei käy töissä, vaan hänen tehtävänsä on palvella miestä ja lapsia. Kertomus nimeltä Hell-Heaven kuvaakin yhden tuollaisen vaimon yksinäistä osaa.

Muuten tarinoissa ovat keskiössä teini-ikäiset ja nuoret aikuiset, joista on kasvanut amerikkalaisia. Heidän ongelmansa ovat samoja kuin kenen tahansa saman ikäisen. On kommunikointivaikeuksia vanhempien kanssa, avioliiton arkipäiväistymistä lasten teon jälkeen, alkoholiongelma tai petollinen seurustelukumppani.

Ensimmäisen osan tarinat olivat minusta kyllä mielenkiintoisia, mutta aika tavanomaisia intialaistaustasta huolimatta. Toisen osan kolme kertomusta olivat vahvempia, vaikka niissäkään viimeisen surullinen loppu ei ollut kovin omaperäinen. Näistä kertomuksista keskimmäinen, Vuoden loppu, oli kirjan paras. Parikymppisen Kaushikin äiti on kuollut muutama vuosi aikaisemmin ja hänen isänsä menee uudelleen naimisiin nuoren, mutta vanhanaikaisen intialaisen lesken kanssa, jolla on kaksi alle kymmenvuotiasta tytärtä. Isän uusi avioliitto koskee Kaushikiin niin, että siitä seuraa välirikko ja Kaushik pakenee kodista, jossa on ollut joululomalla.

”En kaivannut kenenkään seuraa. En ollut koskaan ennen matkustanut yksin ja sain selville että pidin siitä. Kukaan koko maailmassa ei tiennyt, missä olin, kukaan ei voinut mitenkään tavoittaa minua. Olisin voinut olla vainaja, pako antoi minun  maistaa sitä huikeaa mahtia joka äidilläni oli ikuisesti.”

Jhumpa Lahiri: Tuore maa

Suomentanut Kersti Juva

Tammi, Keltainen pokkari 2012, 434 s (ensimmäinen suomenkielinen painos 2008)

Englanninkielinen alkuteos Unaccustomed Earth 2008

Lukumaratonista vielä vähän

Luin Tuoreen maan toisen osan eilisen (24.7) lukumaratonin aluksi. Sen jälkeen luinkin vain John Irvingin uusimman kirjan ja alun Pekka Hiltusen trilleristä. Toimin siis eri tavalla kuin suurin osa maratoonareista, jotka lukivat useita ohuita kirjoja. Keskittyminen lähes kokonaan vain yhteen kirjaan sopi minulle. Lukeminen ei oikeastaan poikennut normaalista lukemisestani muuten kuin noin 16 tunnin kestoltaan. Juuri edellisellä viikolla olin esimerkiksi lukenut Adichien kirjaa kahdeksan tuntia yhtenä päivänä. Uppoutuminen kirjaan on ollut minulle aina helppoa.

Maratonilla minulla ei ollut mitään sivumäärätavoitetta, eikä aikatavoitetta. Lopetin, kun alkoi nukuttaa liikaa. En katsonut lukiessani kelloa ja unohdin sivunumerotkin, kun kirja vei mukaansa. En halunnut tehdä maratonista suorittamista, vaan tavallista pitemmän lukujakson. Noin se toimikin hyvin. Ei tullut mitään ’maratonkrapulaa’, eivätkä edes vanhat ja huononäköiset silmäni temppuilleet. Olen jatkanut lukemista tänään normaaliin tahtiin.

Maratonissa kiusasi ainoastaan se, etten lukiessani ehtinyt seurata muiden etenemistä. Saattaa olla, että kun seuraava yhteinen lukumaraton järjestetään, jättäydyn kannustusjoukkoihin, vaikka kokemus olikin miellyttävä.