Kiusattu on hyvin surullinen
kirja. Sen miljöö on Hampurin sataman telakka, jossa hajotetaan käyttöikänsä
päähän tulleita laivoja. Kertojana on teini-ikäinen Hans, jonka perheeseen on
otettu kasvatiksi isän ystävän Arne-poika. Arnen isä on surmannut itsensä ja
muun perheen. Ainoastaan Arne on saatu elvytetyksi. Surmatapaa ei kerrota.
Kirjan alkuperäinen saksalainen
nimi on suoraan käännettynä Arnen jäämistö. Hans pakkaa Arnen tavaroita eli
lukijalle selviää heti, että Arnekin on kuollut. Katsellessaan ja pakatessaan
Arnen keräämiä esineitä Hans käy läpi muutamaa vuotta, jotka Arne oli
perheessä. Hans on viisi vuotta Arnea vanhempi ja he asuivat samassa huoneessa.
Hans oli Arnen ystävä, luotettu ja turva. Perheen kaksi muuta lasta, iältään
Arnea lähempänä olleet Wiebke ja Lars ystävineen eivät hyväksyneet Arnea
joukkoonsa. Syyksi he sanovat, että Arne oli erilainen, outo ja kummallinen.
Arnen outous ilmenee heti kirjan
alussa seuraavasti:
”Arne oli päättänyt opetella suomea, yksinään, ilman opettajaa. Yritin huomauttaa, ettei suomea kukaan mihinkään tarvinnut, että olisi toki paljon tarkoituksenmukaisempaa opetella jokin muu kieli, vaikka englanti tai venäjä tai espanja, mutta Arne vilkaisi minua ihmetellen ja sanoi sitten: Mutta pakkohan minun on, jo pelkästään Toivon takia. Arnen mielestä hänen velvollisuutensa oli opetella suomalaisen ystävänsä Toivon kieltä, he olivat kokeneet niin paljon yhdessä, olivat kerran jopa yöpyneet teltassa metsäisellä saarella.”
Hansin – ja lukijan – mielestä
Arne on harvinaisen älykäs ja rehellinen. Hän tulee hyvin toimeen aikuisten
kanssa. Esimerkiksi virolainen yövartija Kalluk johdattelee hänet
harrastuksensa eli perulaisen solmukielen pariin, vaikka ei yleensä edes puhu
muille ihmisille. Wiebken ja Larsin porukkaan Arne ei innokkaista
pyrkimyksistään huolimatta pääse. Hän on erilainen kuin muut ikäisensä.
Kiusatussa kuvataan ihmissuhteita
hienovaraisesti ja herkästi. Minulle jäi kirjasta alakuloinen olo. On
surullista, miten pienikin erilaisuus johtaa syrjimiseen ja minkälaiset
seuraukset sillä voi olla.
Siegfried
Lenz: Kiusattu
Suomentanut
Oili Suominen
Gummerus
2001, 188 s
Kannen
suunnittelu Heikki Kalliomaa (maalaus Per Krohg)
Saksankielinen alkuteos Arnes Nachlaβ 1999
Vaikuttaa tosiaan surulliselta ja synkältäkin aiheelta itsemurhineen. Minua alkoikin kiinnostaa tämä kirja, kiusaaminen kiinnostaa (tai siis aiheen käsittely kirjallisuudessa - ei muuten!).
VastaaPoistaAihe on surullinen, mutta kirja on hienosti kirjoitettu.
PoistaMinuakin alkoi kiinnostaa tämä kirja - tykkään kirjallisuudessa surullisista ja synkistä aiheista. Mikä on kummallista sinänsä, että esimerkiksi elokuvissa suosin romanttista komediaa ja vastaavia. :)
VastaaPoistaEhkä synkästä asiasta on helpompi lukea kuin katsoa vastaavaa. Kirjan voi aina välillä laittaa pois, jos alkaa ahdistaa, enkä minä ainakaan yleensä itke kirjaa lukiessani. Elokuvaa katsoessa sama tarina alkaa itkettää.
PoistaLuin Lenzin uusimma suomennoksen ja se oli kyllä pettymys. Ehkä voisin antaa kuitenkin herralle uuden mahdollisuuden :).
VastaaPoistaOlen lukenut Lenziltä Kiusatun lisäksi vain Saksantunnin jo joskus 1970-luvulla, enkä muista siitä enää mitään. Sen muistan, että kirja oli OK.
Poista