John Irving: Minä olen monta

Tällä kirjalla on selkeä ja tärkeä suvaitsevaisuuden sanoma. Kertoja Bill Abbott on kirjailija. Eräs ärtynyt sivuhenkilö sanoo hänelle jotakin, joka kertoo paljon myös tästä kirjasta.

”Te saatte kaikki nämä seksuaaliset äärimmäisyydet näyttämään normaaleilta ‒ sitä te teette. Niin kuin tuon Geen, tuon tytön, tai mikä hän nyt sitten onkaan ‒ tai miksi hän on muuttumassa. Te luotte henkilöitä, jotka ovat seksuaalisesti ”erilaisia”, niin kuin te sanotte ‒ tai ”sekaisin” niin kuin minä sanon ‒ ja odotatte sitten että me tuntisimme heitä kohtaan myötätuntoa tai surua tai jotain.”

”Aivan, sitä minä teen, enemmän tai vähemmän”, minä sanoin.

Bill huomaa jo 13-vuotiaana ihastuvansa ”vääriin” ihmisiin. Hän on biseksuaali, aikuisena hänellä on suhteita sekä miesten että naisten kanssa. Ensimmäinen ihastus on kirjastonhoitaja neiti Frost, joka antaa Billille luettavaksi Dickensin Suuria odotuksia. Sen luettuaan Bill päättää ryhtyä kirjailijaksi. Ei ole mikään ihme, että Irving käyttää tässä Dickensiä, joka on hänen suurin esikuvansa.

Tavallista suoremman sanoman ohella kirjassa on paljon tuttua. On painia (aika harvoissa Irvingin kirjoissa ei ole painia) ja sana ’karhu’ esiintyy, tällä kerralla homosanastossa. Ja kirja on täynnä mitä erikoisimpia henkilöhahmoja. Ihanin on Billin isoisä, sahanomistaja Harry, joka toteuttaa haluaan pukeutua naiseksi esittämällä paikallisen harrastajateatterin näytelmissä naisrooleja. Teatteri on muutenkin paljon esillä. Ibsenin näytelmiä ruoditaan, koska teatterin dramaturgi on norjalainen, joka ”oli oikea skandinaavisen masennuksen ja melankolisten aavistelujen perikuva”. Ibseniäkin tärkeämpiä ovat viittaukset Shakespearen näytelmiin. Niitä esitetään Billin koulussa hänen isäpuolensa johdolla. Myrskyssä Billin rooli on Ariel, jonka sukupuoli oli ”muuttuvainen”.

Irvingin kirjoissa on usein joku järkyttävä onnettomuus. Tämän kirjan järkytyksestä vastaavat loppupuolen kuvaukset aidsiin kuolevista ystävistä.

Minä olen monta keskittyy Billin nuoruusvuosiin, vaikka sen lopussa Bill on yli 60-vuotias. Kouluvuosien kuvauksen välissä raotetaan Billin aikuiselämää. Kuvattuna aikana homoseksuaalisuus muuttuu rikoksesta ainakin jossain määrin hyväksytyksi. Kun Bill 2000-luvulla opettaa osa-aikaisesti entisessä koulussaan, siellä on oma LHBT-ryhmä (lesbo, homo, biseksuaali, transsukupuolinen). Sellaista ei Billin nuoruudessa voinut edes kuvitella.

Minä olen monta on hyvä kirja, vaikka se ei yllä aivan Irvingin huippujen tasolle. Varsinkin loppu hajoaa vähän. Esimerkiksi käynti Madridissa isää tapaamassa on minusta turha.

Joka tapauksessa on hienoa, että Irving kirjoitti tämän kirjan.

John Irving: Minä olen monta

Suomentanut Kristiina Rikman

Tammi, Keltainen kirjasto 2013, 604 s

Englanninkielinen alkuteos In One Person 2012