No mires debajo de la cama (älä
katso sängyn alle) on kolmas lukemani Millásin kirja. Niissä on ollut kaikissa
sama teema: kaksoisolennot (eli ihmisen toinen puoli). Blogissa olen
kirjoittanut aikaisemmin romaanista Laura y Julio.
Tässä kirjassa on hieno
ympyrärakenne. Se alkaa tuomari Elena Rinconista, jolla on suhde naimisissa
olevaan oikeuslääkäriin, ja palaa lopussa heihin. Välillä kierretään. Elena
näkee metrossa nuoren naisen, jonka tietää heti toiseksi puoliskokseen. Nainen
lukee kirjaa nimeltä No mires debajo de la cama. Elena hankkii kirjan.
Seuraavaksi luetaan tuota kirjaa, jossa kerrotaan kengistä. Kengät liikkuvat
tietoisuuden ja pelkän olemisen välillä. Kenkätarina saattaa olla myös Vicente
Holgadon painajaisuni. Vicenten herättyä selviää, että Elenan näkemä nuori
nainen, Teresa, on Vicenten tyttöystävä. Illalla Vicente menee esittäytymään
Teresan vanhemmille ja sitten tarvitaankin tuomaria ja oikeuslääkäriä.
Kengät pohtivat parina olemista
ja parittomuutta. Yksijalkaisen miehen kenkä kaipaa pariaan, joka haudattiin
miehen amputoidun jalan mukana. Vicenten nauhakengät puolestaan haluaisivat
erota ja muuttua yksilöiksi. Kengäthän ovat tavallaan yksi, vaikka niitä onkin
kaksi!
Kenkien kirjoittaminen
tietoisiksi oli niin absurdia, että siitä seurasi hymyilyä. Sänkyjen alla
tapahtui kuitenkin kaikenlaista, eikä kirjaa voi suositella niille, joiden
lapsuuden sängynalusmörkö ei ole unohtunut.
Tätä kirjaa lukiessani mietin taas
erästä vierailla kielillä lukemiseen liittyvää asiaa. Millás on arvostettu
kirjailija, joka on saanut useita espanjalaisia kirjallisuuspalkintoja,
esimerkiksi arvokkaan Planetan. Siitä huolimatta hänen kirjansa ovat helppoja
lukea. Joskus vain tarvitsee tarkistaa joku sana. Esimerkiksi dekkaristi
Giménez Bartlettin kirjat ovat paljon vaikeampia. Jotenkin ajattelisi, että
kirjan kaunokirjallinen arvo (mitä se sitten tarkoittaneekin) näkyisi kielessä:
mitä ’arvokkaampi’ kirja, sitä vaikeampaa kieltä. Minkälaisia kokemuksia muilla
on?
Juan
José Millás: No mires debajo de la cama
Booket
2012, 162 s
Ilmestynyt ensimmäisen kerran 1999
Kirkas ja kuulas tyyli on arvostettua, jolloin sanasto ei liian monimutkaista yleensä ole, siinä missä "purple prose" ei yleensä ole kauhean arvostettua, eli voi mennä joskus toisinkinpäin.
VastaaPoistaHumoristinen kielellä leikittely tuottaa myös usein hyvin vaikeasti ymmärrettävää tekstiä, vaikkei kai niin arvokasta olekaan.
Valittu aihe voi auttaa myös, kun kirjailija haluaa antaa äänen jollekin "ei-ihmiselle" niin vierauden tuntua voi tuottaa vaikkapa peruslauseisiin nojaavalla vähän töksähtelevällä puheella, mikä on tietysti helpompaa myös ulkkarin lukea :)
Olet oikeassa. Vieras sanasto luonnollisesti vaikeuttaa lukemista. Esimerkiksi espanjalaisessa klassikossa Pascual Duarten perhe oli sellaista vanhaa maataloussanastoa, että en olisi tiennyt sanojen merkitystä suomeksikaan. Jotenkin se häiritsee minua enemmän vieraalla kielellä kuin suomeksi lukiessani.
PoistaJollakin tavalla kokeelliset romaanit ovat usein vaikeita. Luulen osaavani englantia kohtuullisen hyvin, mutta Mrs. Dalloway oli vaikea luettava (vaikka ei ole todellakaan mikään uusi kirja).