Olen lukenut Ida Elisabetin
kerran aikaisemmin, vuosia sitten. Ida Elisabet on niitä harvinaisia kirjoja,
joista on jäänyt jo yhdellä lukemisella todella voimakkaita muistijälkiä. Muistin
tapahtumat pääpiirteittäin, mutta sen lisäksi useita kohtia tarkasti. Esimerkiksi
seuraava oli jäänyt mieleeni. Ida Elisabetin ystävä ja tukija tohtori
Sommervold ja sivuhenkilö, nuori nainen nimeltä Ciss keskustelevat elämänfilosofiastaan,
uskonnosta ja lapsista, ja kysyvät Ida Elisabetin mielipidettä. Hän, joka on
juuri synnyttänyt kolmannen lapsensa kuolleena ja menettänyt vanhimman lapsensa
tapaturmassa, vastaa:
”Lapset, sanoit sinä äsken,
tohtori Sommervold. Niin, ajatteles, minunkin on niin vaikeata tottua siihen –
etten enää saa puhua lapsistani monikossa. Tänä kesänä ajattelin monta kertaa:
kolme lasta, Jumala tietäköön, kuinka voin vastata kolmesta lapsesta. Siihenhän
tuli neuvo. Luuletteko, että se oli minun avukseni, Ciss, vai oliko se
rangaistus?”
Ida Elisabet on mennyt
naimisiin kelvottoman miehen kanssa. Fritiof ei ole paha mies. Hän ei juo, ei
ole väkivaltainen ja rakastaa lapsiaan, mutta hän ei kasva itse koskaan
aikuiseksi. Hän on saamaton haihattelija, joka ei pysty pitämään yhtään
työpaikkaa. Ida Elisabet joutuu elättämään miehen ja lapset. Fritiofin mukana
hän saa taakakseen myös tämän sukulaisia, jotka ovat samanlaisia: vastuuttomia
ja huolettomia. Ida Elisabet tuntee miehensä perhettä kohtaan vastenmielisyyttä, mutta samalla myös sääliä.
Ida Elisabet on vahva yritteliäs nainen.
Kun hän saa päätetyksi, että jättää Fritiofin, hän vapautuu ja pystyy
hallitsemaan omaa elämäänsä. Kaikki ei kuitenkaan ole pelkkää onnea. Ida
Elisabet joutuu vielä tekemään yhden kipeän ratkaisun. Lukija ei ehkä haluaisi kirjan päättyvän niin
kuin se päättyy, mutta tälle tarinalle päätös on ainoa
oikea.
Kirja on ilmestynyt vuonna
1932. Monet sen asetelmat ovat aivan nykyaikaisia. Avioero,
vastuu lasten kasvattamisesta, mahdollisen uusperheen ongelmat.
Kirjoittamisajankohdasta johtunee ajatus, että kun nainen menee naimisiin, niin normaalia on, että
hän jättää työnsä ja mies elättää perheen. Tuossa suhteessa maailma on onneksi muuttunut.
Sigrid Undset sai Nobelin palkinnon vuonna 1928. Hän oli tuottelias
kirjailija ja useita hänen teoksiaan on suomennettu. Linnea on lukenut Ida Elisabetin. Muista kirjoista löysin vain seuraavat arviot:
Sigrid Undset: Ida Elisabet
WSOY 1977, 3. painos, 439 s. (1. painos 1933)
Suomentanut Anna-Maria Tallgren
Norjankielinen alkuteos Ida
Elisabet 1932