Kati Hiekkapelto: Kolibri

Luin viime kesänä Kati Hiekkapellon toisen Anna Fekete -dekkarin Suojattomat. Kolibri on sarjan ensimmäinen osa eli nämä tuli luetuksi väärässä järjestyksessä. Pidin Suojattomista ja niin pidin Kolibristakin. Väärä lukemisjärjestys ei haitannut rikosjuonien seuraamista, mutta olisihan henkilöiden taustoista tiennyt enemmän, jos olisi lukenut kirjat oikeassa järjestyksessä. Tässä ensimmäisessä pystyi seuraamaan sitäkin, miten Annan rasistinen työpari Esko tottuu pikku hiljaa maahanmuuttajataustaiseen kollegaansa ja lopulta hyväksyy hänet.

Kolibrissa on rinnan kaksi juonta. Enemmän tilaa saa raakojen haulikkomurhien tutkiminen. Kaikki uhrit ovat myöhään illalla juoksemassa olleita lenkkeilijöitä. Välillä seurataan nuoren kurditytön omaa kertomusta. Hän on joutunut vaikeuksiin perheensä ja sukunsa kanssa.

Hiekkapellon kirjojen juonissa riittää lukijalle miettimistä, mutta selvimmin kirjat erottaa muista dekkareista maahanmuuttoon liittyvien asioiden käsittely. Maahanmuuttajien asema ja kulttuurien väliset erot tulevat esille Annan itsensäkin kautta. Hän kuuluu entisen Jugoslavian unkarilaisvähemmistöön ja on kotoisin alueelta, joka on nykyisin osa Serbiaa. Vaikka Anna on tullut Suomeen jo yhdeksänvuotiaana, puhuu täydellistä suomea, on käynyt armeijan ja kouluttautunut poliisiksi, niin hän leijuu kahden maan ja kahden kulttuurin välissä.

”Miksi ihmeessä minun pitää asua näin pohjoisessa, Anna huomasi miettivänsä katsellessaan jälleen kerran valoja kolmannen kerroksen ikkunoissa. 

Kotona olisi vielä ihana loppukesän raukea lämpö, hedelmäsato runsaimmillaan, maissit kypsinä ja heinää tehtäisiin jo kolmatta kertaa. Kylmä ja märkä tulisi vasta joskus joulukuussa. Mikä hitto minua täällä pitelee? Ja miksi minä yhä kutsun kodiksi paikkaa, jossa en ole asunut kahteenkymmeneen vuoteen, jossa ihmiset tulivat hulluiksi kaksikymmentä vuotta sitten?”

Kati Hiekkapelto: Kolibri

Otava 2013, 378 s.

Kannen suunnittelu Timo Tervoja, kannen kuva Maskot/SKOY