Lauri Viita: Kukunor

Kuudenvanha peikkopari
Kukunor ja Kalahari
hyvin viihtyy talvellakin
professorin autiossa
kesäasunnossa.

 

Näin alkaa Lauri Viidan runoelma Kukunor. Satu ihmislapsille. Nimensä peikot ovat saaneet maantieteestä. Kalahari on tunnetusti autiomaa eteläisessä Afrikassa ja Kukunor – ehkä vähemmän tunnetusti – Kiinan suurin järvi. Se sijaitsee Tiibetin ylängöllä.

Peikot tutustuvat professorin kesäasuntoon ja lueskelevat sen ullakolta löytämiään kirjoja, kunnes tulee aamu, jolloin he lähtevät nukkumaan kotiriihen tornikuuseen. Siellä jutellessaan he esittävät tutun runon, joka alkaa

»Tikka päätään puuhun nakkaa
– muttei loukkaa
»koskei lakkaa
vaikka jäistä kuusta hakkaa

 

Kukunorin repliikit alkavat merkillä » ja Kalaharin merkillä –.

Kun Kukunor nukahtaa, hän alkaa nähdä unia. Jo professorin huvilassa hän on miettinyt, miten järvi voisi muuttaa erämaahan. Unessa hän lentää tuulen mukana vuorten yli Kalahariin. Seuraavaksi Kukunor on Kalaharin kanssa erämaassa, ja sieltä he menevät vielä pakoon mäyränkoloon. Puheet ja näyt tulevat koko ajan kummallisemmiksi, kunnes lopulta ollaan taas kotikuusessa.

Siitä, mitä Viita on runoelmallaan halunnut sanoa, on erilaisia tulkintoja. Niitä on myös netissä. Löytyypä sieltä Viidan omiakin selityksiä, joita Unto Kupiainen kirjoitti muistiin haastatellessaan Viitaa. Itse olin huomaavinani parissa kohdassa piikkejä joidenkin Viidan aikalaisten tuotantoon (tämä vain yhtenä yksityiskohtana). Muuten ajattelin, että tarvitseeko tätä nyt niin ymmärtää. Lukiessani nautin Viidan kieli-ilottelusta.

»Johan minä aavistin,
ettei niistä ihmisistä
ole yhtään mihinkään;
sanojansa syövät vain, –
niin kuin tyhmät tyhmistään
tulisivat viisaammiksi.
Kala, miksi kulttuuriksi
me nyt tullaan näillä main?»

– Kukukala-, Kalakuku-
taikka myöhäis-Kalevala-
kulttuuriksi, kukaties –
ellei ihan joka mies
unikärpäshymniin nuku.

»Kalavale, Valekala
jos vain tulee, min’ en ala!»

Lauri Viita: Kukunor
WSOY 1963, 2. painos, 123 s. (ensimmäinen painos 1949)

***********

Helmet-haaste: 27. Runomuotoinen kertomus, runoelma tai säeromaani.