Milla Ollikainen: Veripailakat

 

Veripailakat on ensimmäinen äänikirja, jonka olen kuunnellut. Kitkiessäni pihaa valloittavia voikukkia ja piharatamoita, jotka saa irti vain yksitellen, ja harmistuksen kasvaessa ajattelin, että ehkä työtä voisi keventää äänikirjalla. Valitsin kuunneltavaksi dekkarin. Tämän kokemuksen perusteella saatan kuunnella jonkun muunkin dekkarin, mutta tuskin sen tyyppistä kaunokirjallisuutta, jota edustaa tällä hetkellä luettavanani oleva Pascal Mercierin Sanojen paino.

Veripailakat lähtee liikkeelle, kun Ylläksen laskettelukeskuksen hissin gondolista löytyy raa’asti surmattu poika. Silminnäkijöitä ei ole, vaikka sesonki on parhaimmillaan. Pian tapahtuu toinenkin murha, mutta teoissa ei tunnu olevan mitään yhteistä.

Keskeisiä henkilöitä ovat iltapäivälehden nuori toimittaja Eerika, elämässään eksyksissä oleva kolmikymppinen Krisse, joka sotkeentuu juttuun syvemmälle kuin olisi terveellistä, sekä Tero, joka oli ensimmäisen murhan tapahtuessa hissin yläasemalla valvojana ja jonka olisi pitänyt nähdä jotakin, mutta joka ei ollut hoitanut työtään. Paikallinen leppoisa poliisi Vuontisjärvi tuntuu tuntevan kaikki kolarilaiset ja heidän taustansa.

Veripailakat on tiivis, eikä siinä selitellä liikoja. Murhien syyt löytyvät kaukaa menneisyydestä. Tapahtumapaikka tuo mukanaan joitakin kliseitä kuten ylettömän viinanjuonnin. Tai voihan se olla tottakin, eikä pelkkä klisee. En ole koskaan käynyt yhdessäkään pohjoisen laskettelukeskuksessa.

Tämä kirjoitus on kolmas, jolla osallistun Dekkariviikkoon.

Milla Ollikainen: Veripailakat
Like 2013
Äänikirja Ellibs-palvelusta, kesto 4 h 47, lukija Anna Saksman

***********

Helmet-haaste: kohta 23. Kirja, jota luet (kuuntelet) ulkona.