Kuukauden nobelisti Henri Bergson: Henkinen tarmo

 

Henri Bergson oli ranskalainen filosofi, joka sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon 1927. Kirjan Henkinen tarmo ranskankielinen nimi on L’Énergie spirituelle. Suomennos on ilmestynyt 1923, ja noihin aikoihin yritettiin käyttää vierasperäisen sanan energia sijasta sanaa tarmo – myös fysiikassa. Sehän ei jäänyt käyttöön, joten jos kirja suomennettaisiin nyt, nimi olisi Henkinen energia.

Henkinen tarmo koostuu esitelmistä ja esseistä. Suomennoksessa sitä ei ole sanottu, mutta minulla on alkuperäisteos (lähes hajalle luettu, 42. painos), josta katsoin, että esitelmiä on neljä ja esseitä kolme. Ne ovat vuosilta 1901–1913.

Kirjan rakenteesta johtuu, että siinä on paljon toistoa. Bergson käsittelee eri otsikoiden alla tajuntaa, sielua ja aivoja. Hän erottaa tajunnan aineesta. Oman päättelynsä nojalla ja viitaten myös aikansa aivotutkimukseen hän kirjoittaa muun muassa seuraavia virkkeitä:

”Tajunta siis kieltämättä liittyy aivoihin, mutta tästä ei suinkaan seuraa, että aivot ilmaisevat kaikki tajunnan yksityiskohdat tai että tajunta on aivojen toimintaa.”

”Niinmuodoin eivät aivot määrää ajatusta, ja niinmuodoin on ajatus, ainakin suurelta osalta, aivoista riippumaton.”

”Mitä enemmän perehdymme siihen ajatukseen, että tajunta ulottuu elimistöä avarammalle, sitä luonnollisempana pidämme, että henki jää eloon ruumiin kuollessa.”

Bergson kirjoittaa jopa uskovansa, että ihminen keksii ennen pitkää keinon tutkia tajunnan tuonpuoleista elämää. Telepatiaa Bergson pitää hyvin todennäköisenä olemassa olevien todisteiden perusteella.

Kirjassa on myös esseet unennäöstä ja déjà vu -ilmiöstä. Unien Bergson sanoo syntyvän nukkumisen aikaisen aistiärsykkeen yhtymisestä johonkin muistikuvaan. Muutenkin hän kirjoittaa paljon muistista ja muistojen tietoisuuteen palauttamisesta. Usein tuntuu, että hänen käsittelemänsä asiat kuuluvat filosofian sijasta psykologian ja aivotutkimuksen alueelle. Aivotutkimus kehittyy koko ajan ja on tietysti aivan eri tasolla kuin sata vuotta sitten Bergsonin aikaan.

Itse kirjoittamisesta on sanottava, että on Bergsonin ajatuksista mitä mieltä tahansa, niin hän esittää ne selkeästi. Hän käyttää esimerkkejä ja varsinkin esitelmissä on myös hieman huumoria. Bergson on kirjoittajana aivan toisenlainen kuin viime kuun nobelistini filosofi Eucken, jonka ajatuksista oli vaikea saada selvää. Kirjan lopussa on Bergsonista parin sivun esittely, jossa sanotaan, että hän oli aikanaan jonkinlainen yleisön suosikki ja muotifilosofi.

Olen nähnyt silloin tällöin viittauksia Bergsonin teoksiin. Esimerkiksi Ilkka Niiniluodon kirjassa Tekniikan filosofia (jota olen vain silmäillyt, en vielä lukenut) viitataan häneen, mutta aivan eri asiassa kuin Henkisessä tarmossa käsitelty. Bergsonin pääteoksina pidetyistä neljästä kirjasta ei ole ainuttakaan käännetty suomeksi. Henkisen tarmon lisäksi on suomennettu vain Nauru. Tutkimus komiikan merkityksestä. Siitä on kirjoittanut Jokke.

***********

Helmet-haaste: Kohta 17. Kirja on kokoelma esseitä, pakinoita tai kolumneja.

Henri Bergson: Henkinen tarmo
Suomentanut J. Hollo
WSOY 1958, 2. painos, 208 s. Ensimmäinen painos 1923.
Ranskankielinen alkuteos L’Énergie spirituelle 1919