Sininen välissä taivaan ja veden on neljän sukupolven yli
ulottuva kertomus perheestä, joka joutuu pakenemaan omasta kylästään Gazaan,
kun Israel valloittaa palestiinalaisten maita vuonna 1948. Onneksi kirjassa on sukupuu,
joka helpottaa ihmisten välisten suhteiden seuraamista.
Kirja on vahvojen naisten, vaikka
vain neljättä sukupolvea edustava nuori poika Khaled saa oman äänensä kuulumaan
minämuodossa. Khalediin liittyy hipaus maagisuutta, kuten se, että hän opettaa
isotätinsä Mariamin lukemaan ennen kuin on edes syntynyt. Suvun esiäiti Umm
Mamduh puolestaan pystyi käyttämään apunaan džinni Sulaymania.
Koossa pitävä voima on Umm
Mamduhin tytär Nazmiye, joka raiskattiin pakomatkalla ja joutui katsomaan, kun
pikkusisko Mariam ammuttiin. Kokemuksistaan huolimatta hän pystyy luomaan
perheelle uuden elämän pakolaisleirissä. Vanhimman pojan joutuminen vankilaan
ei lannista häntä, eikä tyttärenpojan Khaledin uppoutuminen sisäiseen
maailmaansa pommitusten järkyttämänä. Elämä leirissä vertautuu Yhdysvaltoihin
päätyneen sukuhaaran jälkeläiseen Nuriin, tyttäreen, joka kokee hänkin kovia ja
kaipaa isoisänsä Palestiinaan.
”Historia riisti meiltä
kohtalomme. Nurin kohtalon oikku paiskasi niin kauas kotoa, ettei mikään hänen
ympäristössään muistuttanut mitään palestiinalaista, ei edes juuriltaan
kiskottujen maanpakolaisten elämä. Siksi oli kohtalon ivaa, että hänen elämänsä
heijasteli palestiinalaiselämän perustotuutta: maan ja perinnön menetystä,
karkotusta.”
Gazassa sotiminen ja väkivalta
toistuvat ja – kuten tiedämme – tilanne on muuttunut aina vain huonompaan
suuntaan. Siksi kirjan lukeminen oli ahdistavaa, ja sen toivoa väläyttävä loppu
tuntui katkeralta, vaikka Nazmiyen sanoin:
”Äitini sanoi kerran, että
tämä maa nousee vielä.”
Susan Abulhawa: Sininen välissä taivaan ja veden
Suomentanut Terhi Kuusisto
Like 2015, 319 s.
Englanninkielinen alkuteos The Blue Between Sky and Water 2015
***********
#luemaailmavuodessa-haaste: Joulukuu – Kirja kirjailijalta, joka kuuluu kansaan, jonka valtiota ei ole (täysin) tunnustettu
