Olen aina pitänyt Leena Lehtolaisen Maria Kallio -kirjoista. Niissä kuvataan realistisesti tavallista elämää nykyhetken Suomessa, rikosten ohella. Oikeuden jalopeura jatkaa kertomusta henkivartija Hilja Ilveskerosta. Ensimmäinen Hiljasta kertova kirja oli nimeltäänkin Henkivartija (2009).
Hilja Ilveskero -kirjat ovat tyypiltään erilaisia kuin Maria Kallio -kirjat. Nämä ovat lähempänä trillereitä ja varsin mielikuvituksellisia. Henkilögalleriassa on Yhdysvalloissa henkivartijaksi kouluttautuneen Hiljan lisäksi venäläisiä liikemiehiä ja rikollisia, virolainen poliisi ja munkki, suomalainen poliisi, joka ei tupakka-addiktionsa vuoksi suostu työskentelemään toimistossa, eurooppalaisen Eupolin agentteja, joista ei tiedä, kenen hyväksi he toimivat jne.
Henkivartija on hyvä lukea ennen Oikeuden jalopeuraa. Niin tiiviisti kirjat kuuluvat yhteen. Tapahtumat jäävät vielä osittain auki, ja takakannessa sanotaankin, että kyseessä on trilogia. Odotellaan siis kolmatta osaa.
Pidin Henkivartijasta enemmän kuin Oikeuden jalopeurasta, koska siinä tapahtui enemmän. Vaikka osa tapahtumista oli uskottavuuden rajoilla, niin minusta ne sopivat valittuun tyylilajiin. Oikeuden jalopeurassa oli jo vähän tyhjäkäyntiäkin Hiljan jumittuessa ystävänsä ravintolaan töihin ja kaivellessa omaa menneisyyttään. Ehkä kolmannessa osassa on taas enemmän toimintaa, samalla kun salaisuudet selviävät.
Leena Lehtolainen: Oikeuden jalopeura
Tammi 2011. 333 s.
Minäkin sain tämän juuri luettua (tai siis kuunneltua). En vieläkään lämmennyt Hilja Ilveskerolle, joskin tämä oli myös minusta sarjan ensimmäistä osaa parempi kirja. Eniten pidin kirjassa juuri Laitiosta sikareineen ja kissoineen. Ei tämä kyllä uskottava hahmo ollut, mutta eipä ole Hiljakaan. Loppu oli kuitenkin sen verran koukuttava, että lienee viimeinen osa on kahlattava läpi.
VastaaPoistaMinä en oikein tiedä, onko tämän sarjan henkilöiden tarkoituskaan olla uskottavia. Trillereissä eivät yleensäkään ole...
VastaaPoistaOlen lukenut yhden Maria Kallion.
VastaaPoistaOstin alesta juuri Lehtolaisen 2009) Henkivartijan, luen ja "arvioin" sen kun ehdin sen lukemaan, eli sen lisäksi saa täydentää teosta vielä kahdella teoksella lisää.
Laitio on ensimmäisessä osassa kammottava öykkäri ja muuttuu sitten kuin nappia painamalla kiltiksi sedäksi...
VastaaPoistaJokke, Henkivartija toimii kirjana ihan yksinkin. Oikeuden jalopeurassa jää asioita selvemmin kesken.
VastaaPoistaKirsi, tuota ihmettelin minäkin. Tämä myöhempi Laitio käyttäytyy melkein kuin olisi Hiljan isä.
Olen lukenut Leena Lehtolaisen koko tuotannon ja pitänyt paljon enemmän Maria Kallio -dekkareista kuin näistä uusista Hilja Ilveskero -kirjoista. Kumpikaan niistä ei ole oikein vakuuttanut minua, ja hahmonakin Hilja on jotenkin ärsyttävä. Tokikaan tarkoitus ei tämäntyyppisissä kirjoissa ole olla välttämättä uskottava, siltikin näissä ollut epäuskottavuutta mielestäni liikaa. Samoja asioita toistellaan liikaa, mm. Hiljan intohimoista suhtautumista ilveksiin. Silti uskollisena Leena Lehtolais -fanina luen varmasti kyllä seuraavankin Ilveskerosta kertovan kirjan.
VastaaPoistaTuulia, aika moni Lehtolaisen fani taitaa tehdä niin kuin sinäkin: luetaan nyt nämä Hilja Ilveskero -kirjatkin, vaikka ei niin pidetäkään.
VastaaPoista