perjantai 5. heinäkuuta 2013

Siegfried Lenz: Kiusattu


Kiusattu on hyvin surullinen kirja. Sen miljöö on Hampurin sataman telakka, jossa hajotetaan käyttöikänsä päähän tulleita laivoja. Kertojana on teini-ikäinen Hans, jonka perheeseen on otettu kasvatiksi isän ystävän Arne-poika. Arnen isä on surmannut itsensä ja muun perheen. Ainoastaan Arne on saatu elvytetyksi. Surmatapaa ei kerrota.

Kirjan alkuperäinen saksalainen nimi on suoraan käännettynä Arnen jäämistö. Hans pakkaa Arnen tavaroita eli lukijalle selviää heti, että Arnekin on kuollut. Katsellessaan ja pakatessaan Arnen keräämiä esineitä Hans käy läpi muutamaa vuotta, jotka Arne oli perheessä. Hans on viisi vuotta Arnea vanhempi ja he asuivat samassa huoneessa. Hans oli Arnen ystävä, luotettu ja turva. Perheen kaksi muuta lasta, iältään Arnea lähempänä olleet Wiebke ja Lars ystävineen eivät hyväksyneet Arnea joukkoonsa. Syyksi he sanovat, että Arne oli erilainen, outo ja kummallinen.

Arnen outous ilmenee heti kirjan alussa seuraavasti:
”Arne oli päättänyt opetella suomea, yksinään, ilman opettajaa. Yritin huomauttaa, ettei suomea kukaan mihinkään tarvinnut, että olisi toki paljon tarkoituksenmukaisempaa opetella jokin muu kieli, vaikka englanti tai venäjä tai espanja, mutta Arne vilkaisi minua ihmetellen ja sanoi sitten: Mutta pakkohan minun on, jo pelkästään Toivon takia. Arnen mielestä hänen velvollisuutensa oli opetella suomalaisen ystävänsä Toivon kieltä, he olivat kokeneet niin paljon yhdessä, olivat kerran jopa yöpyneet teltassa metsäisellä saarella.”
Hansin – ja lukijan – mielestä Arne on harvinaisen älykäs ja rehellinen. Hän tulee hyvin toimeen aikuisten kanssa. Esimerkiksi virolainen yövartija Kalluk johdattelee hänet harrastuksensa eli perulaisen solmukielen pariin, vaikka ei yleensä edes puhu muille ihmisille. Wiebken ja Larsin porukkaan Arne ei innokkaista pyrkimyksistään huolimatta pääse. Hän on erilainen kuin muut ikäisensä.

Kiusatussa kuvataan ihmissuhteita hienovaraisesti ja herkästi. Minulle jäi kirjasta alakuloinen olo. On surullista, miten pienikin erilaisuus johtaa syrjimiseen ja minkälaiset seuraukset sillä voi olla.

Siegfried Lenz: Kiusattu
Suomentanut Oili Suominen
Gummerus 2001, 188 s
Kannen suunnittelu Heikki Kalliomaa (maalaus Per Krohg)
Saksankielinen alkuteos Arnes Nachlaβ 1999

6 kommenttia:

  1. Vaikuttaa tosiaan surulliselta ja synkältäkin aiheelta itsemurhineen. Minua alkoikin kiinnostaa tämä kirja, kiusaaminen kiinnostaa (tai siis aiheen käsittely kirjallisuudessa - ei muuten!).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aihe on surullinen, mutta kirja on hienosti kirjoitettu.

      Poista
  2. Minuakin alkoi kiinnostaa tämä kirja - tykkään kirjallisuudessa surullisista ja synkistä aiheista. Mikä on kummallista sinänsä, että esimerkiksi elokuvissa suosin romanttista komediaa ja vastaavia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä synkästä asiasta on helpompi lukea kuin katsoa vastaavaa. Kirjan voi aina välillä laittaa pois, jos alkaa ahdistaa, enkä minä ainakaan yleensä itke kirjaa lukiessani. Elokuvaa katsoessa sama tarina alkaa itkettää.

      Poista
  3. Luin Lenzin uusimma suomennoksen ja se oli kyllä pettymys. Ehkä voisin antaa kuitenkin herralle uuden mahdollisuuden :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen lukenut Lenziltä Kiusatun lisäksi vain Saksantunnin jo joskus 1970-luvulla, enkä muista siitä enää mitään. Sen muistan, että kirja oli OK.

      Poista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.