Huomasin
Elämäni elokuvat kirjastossa.
Vilkaistuani kirjaa lainasin sen, koska siinä yhdistyvät kaksi rakastamaani
asiaa eli kirjat ja elokuvat.
Idea
on mainio: seismologi Beltrán Soler kirjoittaa lapsuudestaan ja nuoruudestaan
yhdistäen tärkeisiin tapahtumiin tärkeitä elokuvia. Beltránin ammatti tuo
mukaan maanjäristykset. Hänen enonsa, myös nimeltään Beltrán, kuoli ennen
kirjan Beltránin syntymää kaikkein voimakkaimmassa mitatussa maanjäristyksessä
Chilessä vuonna 1960. Kirjan alussa Beltránin isoisä, jota hän kutsuu taataksi,
kuolee El Salvadorin maanjäristyksessä tammikuussa 2001.
”Maanjäristykset ovat merkkipaaluja, erityisiä taitekohtia, kollektiivisia megatapahtumia, joihin kaikki osallistuvat, nekin jotka eivät yleensä osallistu mihinkään. [- -] Kaikki muistavat ainakin yhden maanjäristyksen ja jokaisella siihen liittyy oma historia. Jokaisella on jokin näkökulma tai yksityiskohta lisättävänä. Se oikeuttaa hänet kertomaan meille tarinansa, jonka osaamme ennestään ulkoa ja tiedämme lopun aina jo etukäteen.”
Beltránin
perhe asui hänen varhaislapsuudessaan Kalifornian Encinossa, joka on lähellä elokuvakaupunki
Los Angelesia. Perhe palasi Chilen Santiagoon vuonna 1974 eli Pinochetin
vallankaappauksen jälkeen. Muuton syy ei ollut poliittinen, vaan Beltránin äiti
kaipasi takaisin kotimaahan. Elämäni
elokuvat on jo seitsemäs tänä vuonna lukemani chileläinen kirja. Niissä
kaikissa päädytään jossain vaiheessa 1970-luvun alun tapahtumiin, vaikka ne
eivät olisi kirjan varsinainen aihe. Lähihistorian kansallinen trauma on niin
suuri, että sen vaikutus tuntuu kirjallisuudessa voimakkaana vieläkin.
Hyvästä
ideasta huolimatta Elämäni elokuvat
oli pieni pettymys. Kirja on nuoren miehen kasvukertomus perhe-, ulkonäkö- ja
ystäväongelmineen. Elokuvien yhteys muuhun tarinaan jäi joskus ohueksi. Muutama
täysosumakin oli, esimerkiksi kun perheen piti mennä katsomaan yhdessä
Kolmannen asteen yhteyttä, mutta isä ei tullut, koska päätti juuri silloin
muuttaa takaisin Kaliforniaan, ja poika jäi kaipaamaan edes ensimmäisen asteen
yhteyttä. Syynä pettymykseeni voi olla sekin, että kirjan 50 elokuvasta olen
nähnyt vain yhdeksän. Kirjassa on paljon Disney-kuvia ja toimintaelokuvia.
Katson toimintaa, mutta elokuvat eivät osuneet samoiksi, joita olen nähnyt.
Alberto Fuguet: Elämäni elokuvat
Johnny Kniga 2004, 371 s.
Suomentanut Sari Selander
Kansi Maria Mitrunen
Espanjankielinen alkuteos Las películas de mi vida 2003
Ostin tämän kirjaston poistomyynnistä, mutta enpä ole tullut vielä lukeneeksi. Taidan kuitenkin kokeilla jossain välissä. Harmi, että tuo elokuvaidea ei kanna loppuu asti, siis jää ohueksi. Idea on kuitenkin kiva.
VastaaPoistaLue ihmeessä. Kirja on helppo- ja nopealukuinen. Jospa saat siitä irti enemmän kuin minä.
PoistaMinuun kirja teki hyvän vaikutuksen. Se, että elokuvat vain viitteellisesti liittyvät kerrottuun toimii hyvin kuvaamassa pojan kasvua lapsuudesta nuoruuteen ja mieheksi. Elokuvat ovat turvasatama, eskapismia kovista koti-ja kouluoloista perheenjäsenten etääntyessä toisistaan. Elokuvateatterit tarjoavat hetken lohdun ja hengähdystauon, mutta eivät ratkaise mitään eivätkä anna vastauksia. Ne ovat unimaailmaa kuten Beltranin muistotkin. Hieno,haikea kirja. Ja ympärillä Vhilen raan sotilasjuntan hallinnon vuodet, joihin kirjassa viitataan myös.
VastaaPoistaKiitos kommentista!
PoistaKirjan lukemisesta on niin kauan, että minun piti lukea postaukseni muistaakseni siitä jotakin. Sinun kuvauksesi on kaunis.