Muriel Spark: The Girls of Slender Means

 

Luin useita vuosia sitten Muriel Sparkin romaanin A Far Cry from Kensington. Pidin siitä kovasti, mutta vasta nyt tulin tarttuneeksi toiseen Sparkin kirjaan, The Girls of Slender Means.

”The May of Teck Club exists for the Pecuniary Convenience and Social Protection of Ladies of Slender Means below the age of Thirty Years, who are obliged to reside apart from their Families in order to follow an Occupation in London.”

Tyttöjen asuinpaikka on viralliselta nimeltään klubi, mutta kuten yksi tytöistä kirjassa sanoo, se on vain asuntola nuorille naisille. Ajankohta on kesä 1945. Sota on päättynyt Euroopassa, mutta jatkuu vielä muualla. Vähävaraiset, mutta hyvätaustaiset tytöt vaihtavat säännöstelykuponkeja ja lainailevat toistensa vaatteita, jos joku on päässyt poikaystävänsä kanssa juhliin. Rakkaus ja raha korostuvat tyttöjen elämässä, nimenomaan tuossa järjestyksessä.

Muutama tyttö nousee esille joukosta. Jane on töissä kustantamossa ja pyrkii intellektuellien piireihin. Hän tuo klubille mahdollisen tulevan kirjailijan Nicholas Farringdonin, joka lumoutuu tyttöjen yhteisöstä ja ihastuu vastustamattomaan Selenaan. Papintytär Joanna antaa opintojensa ohella lausuntatunteja. Häntä ihaillaan, ja lausunta kaikuu ympäri taloa. Kirjassa on runojen säkeitä, Tennysonia, Coleridgea, Edgar Allan Poeta, John Drinkwateria. Drinkwater oli minulle ennestään tuntematon.

Jane ja Selena asuvat parin muun tytön kanssa arvostetussa ylimmässä kerroksessa. Sieltä on pääsy talon katolle kylpyhuoneen kapeasta ikkunasta, jos on tarpeeksi hoikka. Vapaamielinen Selena on, Jane ei ole. Ylin kerros on muutenkin symbolinen, kirjan dramaattista loppuratkaisua myöten.

Sparkin kepeä tyyli jäi mieleeni jo edellisestä häneltä lukemastani kirjasta. Tässä minua miellyttivät erityisesti keskustelut, joissa paljastuivat ihmisten luonteet ja tavoitteet. Joskus repliikit eivät kohdanneet toisiaan lainkaan. Tyylin mukaisia ovat myös lyhyet välähdykset tulevaisuudesta. Ne ovat niin viitteellisiä, että lukija saa itse täydentää tyttöjen kohtaloita.

Vaikka kutsun Sparkin tyyliä kepeäksi, sillä voi käsitellä kipeitä henkilökohtaisia ja vakavia yhteiskunnallisia aiheita, kuten elämää maailmansodan jälkeisessä Englannissa. Tämän jälkeen yritän muistaa ottaa seuraavan Sparkin luettavakseni pitämättä välissä monen vuoden taukoa.

Muissa blogeissa: Nipvet ja Kirjaluotsi.

Muriel Spark: The Girls of Slender Means
Macmillan 1963, 183 s.