Kirjabloggaajien joulukalenteri 2020: 7. luukku

Kuva © Niina T., Yöpöydän kirjat -blogi.

Monet kirjailijat ovat kirjoittaneet joulutarinoita. Esittelen tässä kaksi keskenään hyvin erilaista kertomusta.

Fedor Dostojevski: Poika Kristuksen joulujuhlassa

Dostojevskin joulutarina on sydäntäsärkevän järkyttävä. Sen ensimmäinen osa on Kerjäläispoika. Siinä kirjailija kertoo kaupungilla näkemistään kerjäävistä pojista, joiden kotioloja hän epäilee ankeiksi ja usein viinaan hukkuviksi ja joiden tulevaisuuden hän ennustaa rikosten täyttämäksi. Ensimmäinen osa luo taustan toiselle osalle, joka on varsinainen joulutarina.

Pieni, korkeintaan kuusivuotias poika herää aamulla kosteassa ja kylmässä kellariasunnossa ja löytää äitinsä kuolleena. Myöhemmin päivällä nälkä saa pojan lähtemään liikkeelle. On joulu. Paleleva poika katselee ikkunoista lämpimissä kodeissaan juhlivia ihmisiä. Ihmeellisen kauniin näyteikkunan luota hän joutuu pakenemaan isompaa poikaa. Hän piiloutuu halkopinon taakse ja paleltuu. Silloin hän pääsee valoon ja lämpöön, paikkaan, jossa on muita lapsia, ihana joulukuusi, äiti ja Kristus. Hän on Kristuksen joulujuhlassa paleltuneille lapsille.

Tarina on Dostojevskin kannanotto köyhien lasten surkeisiin elinolosuhteisiin. Se näkyy sanoista, joilla hän lopettaa kertomuksensa.

”Miksi minä olen sepittänyt tällaisen tarinan, joka sopii niin huonosti tavanomaiseen, järkevään, kirjailijan päiväkirjaan? Ja olen vielä luvannut kirjoittaa etupäässä todellisista tapahtumista! Asian ydin onkin juuri siinä, että minusta näyttää että tämä kaikki olisi voinut tapahtua todellisuudessa – tarkoitan sitä, mikä tapahtui kellarissa ja puupinon takana. Mutta mitä tulee tuohon juttuun Kristuksen joulujuhlasta – en tosiaankaan osaa sanoa teille, voisiko sellaista tapahtua vai ei?”

Mika Waltari: Kirjailijan joulu

Toinen joulutarina on kepeämpi, jotta joulutunnelmasta ei tulisi liian surullinen.

Jonakin joulun aluspäivänä kertoja on kirjakaupassa ja näkee siellä ihailemansa kirjailijan, jonka hän on tavannut kerran aiemmin. Kirjailija suostuu lähtemään hänen kanssaan kahville. Lyhyen keskustelun aikana kirjailija valittaa epävarmoja tulojaan, arvostelee teilaavia kriitikoita ja kertoo inhoavansa joulua. Joulua hän inhoaa siksi, että joutuu kirjoittamaan siitä ansaitakseen rahaa.

”Ei ole sellaista joulua, jota en olisi elänyt mielikuvituksessani. Olen kirjoittanut lumisesta joulusta ja sateisesta joulusta ja äidin joulusta ja lapsen joulusta ja isoäidin joulusta ja joulupukin joulusta ja tinasotamiesten joulusta ja nuken joulusta. Rikkaiden joulusta ja köyhien joulusta ja sairaiden joulusta ja terveiden joulusta, vieläpä elefanttien joulusta –.”

Nyt kirjailija ei keksi aihetta. Hän tuntee aivojensa olevan ”kuin tyhjäksi puhallettu muna”. Hän saisi hyvän palkkion, joka pelastaisi perheen joulun, jos saisi joulutarinan kirjoitetuksi seuraavaksi päiväksi. Kertoja saa idean ja ehdottaa aiheeksi kirjailijan joulua. Kirjailija innostuu heti.

”Kirjailijan joulu, joulukuusi, keittiöstä tulee kinkun käryä, tytär leikkii onnellisena matolla, isä istuu nojatuolissa lukien hyviä arvosteluja uudesta kirjastaan, taiteen ihailijoilta on tullut lahjoja. Loistava ajatus, mitähän, jos todella mielikuvituksessani viettäisin kirjailijan joulun.”

Me kaikki lukemisen ystävät odotamme joulua ja uusia kirjoja, jotka (Waltaria mukaillen) ”voivat muutamiksi katoaviksi hetkiksi kylläisinä joulunpyhinä muuttaa elämän rikkaammaksi kuin ennen.”

Kuudes kalenteriluukku avautui eilen blogissa Kirjamies. Kahdeksanteen luukkuun pääsemme kurkistamaan huomenna blogissa Jotakin syötäväksi kelvotonta.

Fedor Dostojevski: Poika Kristuksen joulujuhlassa
Suomentanut Eila Salminen
Venäjänkielinen alkuteos Maltšik u Hrista na jolke, 1876
Kirjassa Valkeat yöt, Karisto 1981


Mika Waltari: Kirjailijan joulu, 1933
Kirjassa Vallaton Waltari, WSOY, 2. painos 1983