perjantai 11. joulukuuta 2020

Rodrigo Hasbún: Los afectos

 

Los afectos (suomennettu nimellä Kiintymyksiä) kertoo todellisista henkilöistä, mutta kirjailijan alkusanojen mukaan teos on fiktiota, joka on saanut vaikutteita historiallisista henkilöistä ja tapahtumista.

Hans Ertl pakeni perheineen 50-luvulla Saksasta Boliviaan. Hän oli työskennellyt Leni Riefenstahlin kameramiehenä ja oli myös arvostettu valokuvaaja. Boliviassa hän jatkoi dokumenttielokuvien tekemistä. Perheeseen kuuluivat vaimo ja kolme tytärtä. Kirja alkaa, kun Ertl ottaa kaksi vanhinta tytärtään Monikan ja Heidin mukaan tutkimus- ja kuvausretkelle, jonka tarkoitus on löytää viidakosta inkojen myyttinen aarrekaupunki Paitití.

Los afectos kertoo perheen hajoamisesta ja perheenjäsenten ajautumisesta kauas toisistaan. Keskipisteenä on isän suosikkitytär Monika ja hänen reittinsä vasemmistolaiseen toimintaan ja taistelijaksi Che Guevaran perustaman Bolivian kansallisen vapautuksen armeijan jäänteisiin.

Suurimman osan perheen tarinasta kertovat kaksi nuorempaa tytärtä. Monikaa katsotaan ulkopuolelta, välillä kaikkitietävän kertojan silmin, välillä äänessä on sisarten lisäksi Monikan lanko ja lyhytaikainen rakastaja. Perheen ongelmien taustalla on isän poissaolo pitkillä kuvausmatkoilla sekä hänen syrjähyppynsä. Äiti oli yksinäinen, eikä oikein sopeutunut Boliviaan. Monika muistutti isäänsä ja heidän välillään vallitsi vahva viha-rakkaussuhde.

Omalla tavallaan kaikki perheenjäsenet jäivät yksin. Nuorin tytär Trixi toteaa, että kenelläkään heistä ei ollut onnea rakkaudessa.

Los afectos on Bolivian historialla maustettu intensiivinen kertomus erään perheen kohtalosta. Suomennoksesta Kiintymyksiä on kirjoitettu blogissa Kirjaluotsi.


Rodrigo Hasbún: Los afectos
Literatura Random House 2015, 140 s.

***********

Maailmanvalloitus: Bolivia.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.