Camilla Grebe: Lemmikki

 

Camilla Greben Lemmikki sai parhaan pohjoismaisen rikosromaanin Lasiavain-palkinnon 2018. Olen lukenut Greben edellisen dekkarin Kun jää pettää alta, jossa oli samoja rikostutkijoita kuin Lemmikissä. Poliisi Peterin ja profiloija Hannen suhde on lähentynyt seurusteluksi. Hannen muistisairaus on edennyt pitkälle siitä vaiheesta, jossa se oli edellisessä kirjassa.

Ruotsin poliisissa on päätetty aukaista uudelleen vanhoja avoimiksi jääneitä murhatutkintoja. Yksi tällainen on parinkymmenen vuoden takainen pikkutytön murha. Tutkimusryhmä on työskennellyt reilun viikon, kun Peter katoaa.

Tapahtumapaikka Ormberg on taantunut entinen pieni teollisuuspaikkakunta. Työpaikat ovat kadonneet ulkomaille. ”Kylässä asuu enää mökkiläisiä, vanhuksia ja työttömiä, jotka ovat kieltäytyneet lähtemästä.” Ormbergiin on perustettu turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskus, johon kyläläiset suhtautuvat karsaasti. Kovin moneen kylän tai vastaanottokeskuksen asukkaaseen ei tutustuta, joten mahdollisten rikollisten piiri jää hyvin rajatuksi.

Pidin Lemmikin rakenteesta. Kertojina ovat vastavalmistunut poliisi Malin ja kylässä asuva nuori poika Jake. Malin kertoo tapahtumista reaaliajassa. Jaken tarina kulkee muutaman päivän jäljessä, koska se perustuu muistikirjaan, jonka Hanne on hukannut. Malin on kotoisin Ormbergista, ja hänet on valittu tutkimusryhmään paikallistuntemuksen perusteella. Jake on sympaattinen hahmo. Hänessä on nuoren epävarmuutta ja haparoivaa itsensä etsintää, mutta tarvittaessa lujuutta ja päättäväisyyttä.

Miljöö, rakenne ja Jake. Siinä Lemmikin plussat. Jännitystäkin on toki sen verran, että viisisataa sivua tulee luetuksi pikavauhtia.

En pitänyt kirjan kannesta. Se on minusta liian raaka näin juhlakauden postaukseen. Kuvituskuvani amaryllis ei liity mitenkään kirjaan, vaikka siinä eletäänkin joulukuuta.

Camilla Grebe: Lemmikki
Suomentanut Sari Kumpulainen
Gummerus 2018, 2. painos, 507 s.
Ruotsinkielinen alkuteos Husdjuret 2017