maanantai 10. toukokuuta 2021

Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa

 

Risto Isomäen ekotrilleri Sarasvatin hiekkaa on maineensa veroinen. Juoneen punoutuvat oivaltavasti Grönlannin jäätiköiden sulaminen, Storeggan jättimäinen merenalainen maanvyöry lähes 10000 vuotta sitten, Intian rannikolta merestä löytyneet muinaisen korkeakulttuurin jäänteet sekä jopa Atlantis-myytti.

Toimijoina ovat merentutkijat Sergei ja Amrita, jäätikkötutkija Susan ja suomalainen insinööri ja keksijä Kari. He kaikki päätyvät saman ongelman äärelle.

Sarasvatin hiekkaa tarjoaa jännittäviä hetkiä ja huikean loppuhuipennuksen. Lisäksi se antaa runsaasti tietoa ilmastonmuutoksen vaikutuksista.

”– Jäätikön heijastavuus vähenee hiekkapölyn, noen ja levien takia ja jään sulaminen kiihtyy. Jäätikön pinnalle muodostuu suuria sulavesilätäköitä ja jääjärviä. Vesipintojen heijastavuus on alle kymmenen prosenttia, kymmenen kertaa vähemmän kuin puhtaalla lumella. Lätäköt ja jääjärvet imevät aurinkoenergiaa kuin sieni.

Sarasvatin hiekkaa on ilmestynyt vuonna 2005, mutta ei ole menettänyt ajankohtaisuuttaan. Päinvastoin, se tuntuu nyt entistäkin todemmalta ja pelottavammalta.


Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa
Tammi, pokkaripainos 2021, 322 s. (ensimmäinen painos 2005)

***********

Helmet-haaste: kohta 34. Kirjassa tarkkaillaan luontoa.

10 kommenttia:

  1. Luin tämän vuosia sitten, mutta vieläkin teoksen jännittävyys on mielessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulta Sarasvatin hiekkaa jäi ilmestymisaikaan lukematta. Olen lukenut pari muuta Isomäen kirjaa, mutta tämä on selvästi paras.

      Poista
  2. Pitäisikin uusintalukea. Tästä on tehty sarjakuvakin muuten! Itse pidän eniten Viiden meren kansasta Isomäeltä, sen olen lukenut pariinkin kertaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viiden meren kansaa en ole lukenut. Hyvä vinkki!

      Poista
  3. Isomäki on kiehtova ja ajatuksia herättävä kirjailija, aikansa edelläkävijä, jonka tuotanto on edelleen ajan hermolla, ja hänellä on kiinnostava, omaleimainen tapansa tuottaa tekstiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isomäen kirjoja soisi monen lukevan. Trillerimäinen muoto yhdistettynä vakavaan asiaan on tehokasta.

      Poista
  4. En tiennytkään, että tämä on trilleri! Kirja on ollut jo jonkun aikaa lukulistalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isomäki kirjoittaa trillereitä, joissa on aina mukana myös tietoa. Varsinaisia tietokirjoja häneltä on ilmestynyt myös.

      Poista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.