Antología
poética on läpileikkaus espanjalaisen runoilijan
Vicente Aleixandren tuotannosta vuosilta 1924–1974. Nobelin palkinnon hän sai
1977.
Aleixandren
alkutuotannon runot ovat tyyliltään lähinnä surrealistisia. Sikäli kuin niistä
jotakin ymmärsin, niiden vallitsevina aiheina ovat rakkaus ja kuolema. Luontosymboliikkaa
on paljon. Yllättävät
sanat ja käsitteet yhdistyvät toisiinsa. Runokuvat
ovat vahvoja. Yksi säe runosta La selva y el mar (Viidakko ja meri):
tigres
del tamaño del odio
(vihan kokoisia
tiikereitä)
Jotkut
sanat toistuvat hyvin usein. Sanan pluma (höyhen, sulka) merkityksestä
Aleixandren runoudessa voisi kirjoittaa tutkielman. Ehkä sellainen on tehtykin;
Aleixandrea on ainakin Espanjassa tutkittu paljon.
Myöhemmät runot (ainakin jotkut niistä) ovat hitusen helpommin lähestyttäviä, esimerkiksi kokoelman Sombra del Paraíso (Paratiisin
varjo) runot isälle ja kotikaupunki Malagalle. Kokoelman nimen Paratiisin voi
tulkita menetetyksi tai kadotetuksi viattomuudeksi. Parissa kokoelmassa on
runoja kuolleille ja eläville runoilijakollegoille. Niistä olin havaitsevinani
Aleixandren taipumuksen homoseksuaalisuuteen, mistä löysin vahvistuksen espanjankielisestä
Wikipediasta. Francon aikaan sellaisesta ei voinut kirjoittaa avoimesti.
Toistuvia aiheita
runoissa ovat ihminen
ihmiskunnan jatkumossa
ja ihminen osana maailmankaikkeutta.
Sabemos
adónde vamos y de dónde venimos. Entre dos oscuridades, un relámpago.
(Tiedämme
minne menemme ja mistä tulemme. Kahden pimeyden välissä, salama.)
Viimeisissä
runoissa on pohdintaa sanoista runoilijan käytössä ja kirjoittamisen
merkityksestä. Runosta Para quién escribo (Kenelle kirjoitan):
Escribo
acaso para los que no me leen. Esa mujer que corre por la calle como si fuera a abrir
las puertas a la aurora.
(Kirjoitan
ehkä heille jotka eivät lue minua. Tuo nainen joka juoksee kadulla ikään kuin
menisi avaamaan ovet auringonnousulle.)
Sain kirjoitetuksi tähän muutaman hajanaisen ajatuksen Aleixandren runoista. Ne ovat usein pitkiä ja lähes aina vaikeita. Siitä ehkä johtuu, että niitä ei ole suomennettu. Löysin vain yhden suomennetun runon Pentti Saaritsan toimittamasta ja suomentamasta kokoelmasta Salaperäinen seurue: runoja jotka tulivat ja jäivät, WSOY 1997. Runossa Vanhus ja aurinko (El viejo y el Sol) kertoja kulkee puuhun nojailevan vanhan miehen ohi ja tarkkailee häntä. Runon loppu:
Kuljin usein ohi ja katselin. Mutta joskus en nähnyt kuin aivanvähäiset jäänteet. Olemuksen hauraimman pitsin.
Sen mikä jäi jäljelle kun rakkauden, säyseyden täyttämä vanhus
oli jo muuttunut valoksi
ja liikkui verkkaista verkkaisemmin laskeneen auringon
jälkisäteissä
kuin niin moni tämän maailman näkymätön asia.
Vicente Aleixandre: Antología poética
Alianza Editorial 1993, 8. painos, 190 s. (1. painos 1977)
Kiitos esittelystä. Mukavaa syksyn alkua ja lukuiloa :)
VastaaPoistaSyksyisen kuulaita lukuhetkiä sinullekin!
PoistaKuulostaa hyvin haastavalta! Jännä toisaalta, ettei kaikilta nobelisteilta ole suomennettu oikein mitään.
VastaaPoistaNykyisinhän nobelisteja suomennetaan hyvin, mutta vanhemmissa on suomentamattomia jonkin verran. Ruotsiksi tietysti kaikkia on käännetty.
PoistaTämä on niitä nobelisteja jotka ovat jääneet minulle täysin tuntemattomiksi (sillai että jos kuulisin nimen ilman kontekstia en arvaisi kirjailijaksi), vanhemmissa on tosiaan joitain suomentamattomia mutta jännä että näinkin "uusi" on jäänyt sivuun...
VastaaPoistaOlettaisin, että tuntemattomuus johtuu Aleixandren runouden lajista. Hänen runoillaan tuskin on kovin paljon myyntipotentiaalia, eikä niitä varmaan siksi ole käännetty. Aleixandren jälkeen Nobelin saaneista lienee vain Derek Walcott (1992) lähes yhtä tuntematon.
Poista