Clare Mackintosh: Minä näen sinut

 

Olin eilen Gummeruksen kirjabloggaajille ja muille kirjasomettajille järjestämässä tilaisuudessa, jossa tavattiin Clare Mackintosh Teams-yhteyden välityksellä. Siellä puhuttiin Mackintoshin uusimmasta kirjasta Tummat vedet, mutta valmistauduin tapaamiseen lukemalla hänen järjestyksessään toisen romaaninsa Minä näen sinut. Lainasin sen kirjastosta. Olen lukenut kaksi muutakin Mackintoshin kirjaa, mutta halusin virkistää muistiani hänen kirjoitustyylistään.

Mackintosh kirjoittaa psykologisia jännitysromaaneja, joissa keskitytään ihmissuhteisiin. Kirjoissa on uhkaa, mutta vain vähän väkivaltaa.

Minä näen sinut alkaa, kun konttorityössä käyvä Zoe huomaa yllätyksekseen lehden seuralaispalvelujen ilmoitusten joukosta yhden, jossa on hänen oma kuvansa. Ilmoituksessa oleva puhelinnumero ei ole käytössä, eikä siinä annetusta nettisivustakaan selviä mitään. Zoe ei pääse eroon tunteesta, että on vaarassa. Zoen ohella toinen näkökulmahenkilö on Kelly, joka oli aiemmin etsivä. Hänet on alennettu konstaapeliksi Lontoon liikennepoliisiin vakavan työssä tehdyn rikkeen vuoksi. Kelly pääsee Zoen havaitsemaan ilmoitukseen liittyvän rikossarjan jäljille.

””Eikö tuo nainen näytäkin ihan minulta?” Osoitan sivun alalaidan ilmoitusta Angelin ”kypsien” palveluiden alapuolella. Justin kurkottaa katsomaan Simonin olkapään yli, ja Katie vetää kätensä ultraviolettilampun alta nähdäkseen kunnolla. Sekunnin ajan me kaikki tuijotamme mainosta hiljaa.”

Romaanin perusidea on omaperäinen. Sen rikos perustuu arjen rutiinien hyväksikäyttöön. Teemme usein samoja asioita samaan aikaan samassa paikassa, tyypillisesti työmatkoilla. Jos joku tarkkailee, hän saa tapamme selville. Samastuttava lähtökohta tekee rikoksesta pelottavan tuntuisen.

Clare Mackintosh: Minä näen sinut
Suomentanut Päivi Pouttu-Delière
Gummerus 2016, 413 s.
Englanninkielinen alkuteos I See You 2018