torstai 30. maaliskuuta 2023

Dan Kronqvist: Wenzel Hagelstam

 

Wenzel Hagelstam – Antiikkikauppiaan muistelmat on minämuotoon kirjoitettu elämäkerta. Wenzel Hagelstam on varmasti useimmille tuttu televisiosta, ennen kaikkea Antiikkia, antiikkia -ohjelmasta.

Olin kuvitellut, että Hagelstam on antiikkialalla suvun perintönä, mutta olin täysin väärässä. Hänet vei alalle oma kiinnostus. Isällä oli konepaja, ja pojasta toivottiin insinööriä. Opinnot loppuivat alkuunsa, eikä koulunkäynti muutenkaan ollut Hagelstamin suosikkitoimintaa. Hän teki sekalaisia töitä, oli mm. Göteborgissa hitsaajana, ennen kuin aloitti antiikkikauppiaana. Hagelstam on ollut hyvä verkostoitumaan, mikä tuolla alalla lienee välttämättömyys. Hän kertoo, miten hän sai apua ja ohjausta vanhemmilta yrittäjiltä.

Hagelstam on syntynyt 1941. Hän hankki ensimmäisen oman antiikkikauppansa 1973, ja edelleen hänellä on kauppa. Nykyisin hän keskittyy taiteeseen. Hänen aikanaan antiikkikauppa on muuttunut paljon.

Olen toiminut antiikkialalla kuudella eri vuosikymmenellä, ja koko tuon ajan minulla on ollut omia liikkeitä pyörittäviä kollegoja siellä täällä. Nyt suurin osa noista putiikeista on jo kadonnut. Tämä koskee tietysti koko Pohjolaa, ei vain Suomea. Ensin tulivat huutokaupat, jotka imaisivat parhaat myytävinä olevat esineet, ja sitten tulivat nettihuutokaupat, jotka muuttivat kaiken.

Muistelmissa on tietysti mukana sukuhistoriaa ja perhe. Painopiste on kuitenkin Hagelstamin työssä, televisio-ohjelmat mukaan luettuna. Kirjan tekevät hauskaksi kuvaukset erilaisista ja erikoisista ihmisistä, joita Hagelstam on elämänsä aikana tavannut. Jotkut taulut ja esineet ovat jääneet mieleen paremmin kuin muut. Monet varmaan muistavat Sinebrychoffin taidemuseoon päätyneen Domenico Tiepolon taulun, joka esitti Troijan puuhevosta. Hagelstam löysi taulun yhden kollegansa kanssa erään harrastelijakeräilijän jäämistöstä. Hän myi sen huutokaupassa tietämättä, kenen maalaama se oli. Onneksi ostaja oli Kai Kartio Sinebrychoffilta.

Wenzel Hagelstamin muistelmat ovat suomalaista kulttuurihistoriaa. Ne kannattaa lukea, vaikka ei itse harrastaisikaan antiikkia tai taidetta. Kuvaliite on väreissä, siitä kiitos.


Dan Kronqvist: Wenzel Hagelstam – Antiikkikauppiaan muistelmat
Suomentanut Kati Valli
WSOY 2023, 264 s. + kuvaliite

***********

Helmet-haaste: kohta 9. Kirjan kirjailija kuuluu vähemmistöön, ja kirja kertoo tästä vähemmistöstä.

2 kommenttia:

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.