¡Hola! español -haaste

Haasteen tarkoituksena on tutustua espanjankielisen kulttuurialueen kirjallisuuteen, joka jää mielestäni blogeissa aika vähälle huomiolle. Lukea voi millä kielellä tahansa. Oleellista on, että kirja on alun perin kirjoitettu espanjaksi.

Teen haasteen suorittamisesta helppoa. Riittää, että lukee vähintään kaksi kirjaa, joista toinen on espanjalainen ja toinen jostakin muusta maasta. Lisäksi pitää tietysti blogata lukemistaan kirjoista (tai jos ei pidä blogia, mutta haluaa osallistua, niin tämän postauksen kommenteissa voi kirjoittaa lukemastaan). Liitän loppuun luettelon espanjalaisista ja amerikkalaisista kirjailijoista, joiden tuotantoa on suomennettu. Lista ei varmastikaan ole täydellinen, joten otan mielelläni vastaan lisävinkkejä.

Haasteen suorittamiseen on aikaa vajaa vuosi. Haaste päättyy kansainvälisenä Kirjan ja ruusun päivänä 23.4.2014. Kirjan ja ruusun päivän (El día del libro y la rosa, World Book Day) vietto alkoi Espanjasta, tarkemmin Kataloniasta, ja päivämäärä 23.4 on Cervantesin ja Shakespearen kuolinpäivä. Suomessahan päivää vietetään vasta toukokuussa, mutta pidetään tässä kiinni alkuperäisestä päivästä.

Jonkinlaisia palkintojakin on luvassa (en vielä tiedä itsekään mitä, mutta jotakin aiheeseen liittyvää) ainakin eniten kirjoja lukeneelle sekä kaikkien osallistujien kesken arvottavalle onnekkaalle. Haasteen suorittaneiden pitäisi ilmoittautua tämän postauksen kommentteihin viimeistään 23.4.2014.

Espanjalaiseen kirjallisuuteen tutustumisen voi aloittaa vaikka selvittämällä, kuka on haastekuvassani esiintyvä Jacinto Benavente.

ESPANJA

Pedro Antonio de Alarcón

Rafael Alberti

Camilo José Cela

Javier Cercas

Miguel de Cervantes

Ildefonso Falcones

Federico García Lorca

Adelaida García Morales

Alicia Giménez Bartlett

Belén Gopegui
Baltasar Gracián

Almudena Grandes

Juan Ramón Jiménez

Ray Loriga
Ignatius de Loyola

Javier Marías

Eduardo Mendoza

Antonio Muñoz Molina

José Ortega y Gasset

Arturo Pérez-Reverte

Juan Manuel de Prada

Elena Quiroga

Carlos Ruiz Zafón

Javier Tomeo

Pablo Tusset

Miguel de Unamuno

Enrique Vila-Matas
anonyymi kirjoittaja: Lazarillo de Tormes

ETELÄ-AMERIKKA

Argentiina

Federico Andahazi

Jorge Luis Borges

Julio Cortázar

Pola Oloixarac

Ernesto Sábato                 

Chile

Isabel Allende

Roberto Bolaño

José Donoso

Ariel Dorfman

Gabriela Mistral

Pablo Neruda

Marcela Serrano

Kolumbia

Gabriel García Márquez

Álvaro Mutis

Peru

Manuel Scorza

César Vallejo

Mario Vargas Llosa

Uruguay

Eduardo Galeano

Juan Carlos Onetti

VÄLI-AMERIKKA

Guatemala

Miguel Ángel Asturias

Kuuba

Reinaldo Arenas

Daína Chaviano

Pedro Juan Gutiérrez

José Carlos Somoza

Meksiko

Eliseo Alberto

Laura Esquivel

Carlos Fuentes

Jorge Ibargüengoitia

Octavio Paz

Juan Rulfo

Nicaragua

Gioconda Belli

Ernesto Cardenal

2 vuotta ja 200. postaus!

Olen pitänyt blogiani tasan kaksi vuotta ja tämä on tasan kahdessadas postaus.

Toivotan samalla uudet lukijat tervetulleiksi!

Olen nauttinut tästä harrastuksesta. Bloggaaminen rentouttaa ja auttaa irtoamaan työajatuksista. Työssäni en ole missään tekemisissä kaunokirjallisuuden kanssa.

Syntymäpäivän kunniaksi olen kehitellyt ensimmäisen oman haasteeni, vaikka kesäkuun viimeinen perjantai ei varmasti olekaan paras päivä haasteen aloittamiselle. Julkaisen haasteen omassa postauksessaan myöhemmin tänään.

Tässä on lista jälkimmäisen blogivuoteni viidestä luetuimmasta kirjoituksesta:

1. Chimamanda Ngozi Adichie: Purppuranpunainen Hibiskus
2. Juice Leskinen: iltaisin, kun veneet tulevat kotiin
3. Alexandra Salmela: 27 Eli kuolema tekee taiteilijan
4. Jyrki Heino: Kellari
5. Sofi Oksanen: Baby Jane

Purppuranpunainen hibiskus on lukijamäärissä ylivoimainen ykkönen. Sitä haetaan jatkuvasti. Heinon Kellari on näistä postauksista tuorein ja sekin kerää lukijoita päivittäin.

Doris Gercke: Kuolema kulkee puutarhassa

Lainasin tämän kirjan, koska se on sijoitettu Hampuriin ja saatan mennä käymään Hampurissa lähiaikoina. Kuolema kulkee puutarhassa on julkaistu Sapo-sarjassa ja se on merkitty alalajiin ’modernia jännitystä’.

Kirja on ankea. Sen alkulause on

”On niin lämmin että tuntuu kuin rypis paskassa.”

En päässyt irti alun aiheuttamasta tunteesta koko kirjan aikana. Siinä menee kaikki pieleen. Yksityisetsivä Bella Blockin toimeksianto epäonnistuu oikeastaan ennen kuin pääsee edes alkuun. Suurisuuntainen poliisioperaatio ajaa totaalisesti karille. Sen loppu olisi jossakin muussa kirjassa traagisuudestaan huolimatta naurettava, mutta ei tässä. Prostituutio ja huumeet ovat ankea aihe, se on totta.

Kirjaa ei pelastanut sekään, että Bella Block on kiinnostunut kirjallisuudesta. Hän osaa ulkoa pitkiä runoja ja pystyy siteeraamaan keskustelussa Charlotte Brontëa sanatarkasti.

Gercken Bella Block -kirjoja on suomennettu neljä, mutta tuskin luen niitä muita.

Tällä kirjalla sain valmiiksi Saksan lipun Teemamaana Saksa -haasteeseen.

Doris Gercke: Kuolema kulkee puutarhassa

Suomentanut Anja Meripirtti

WSOY 1998, 128 s

Saksankielinen alkuteos Der Krieg, der Tod, die Pest 1990

Jorge Amado: Yön paimenet

Yön paimenissa on kolme pitkää kertomusta, joissa esiintyy samoja henkilöitä, Bahian rantojen pelureita ja korttihuijareita, hanttihommien tekijöitä, vetelehtijöitä, ilotyttöjä.

Ensimmäinen kertomus on ystävyyden ylistys. Se on otsikoitu

Tapahtumista ja yllätyksistä

rikas tositarina

korpraali Martimin avioliitosta

kaikkine yksityiskohtineen

eli

Peippo, romantikko,

ja valapattoisen rakkauden pettymykset

Kertomus tuo mieleen Steinbeckin kirjoista Ystävyyden talon ja vastaavat. Kaverukset viettävät aikaa jutellen ja sokeriruokoviinaa juoden, mutta samalla he pitävät huolta toisistaan. Esimerkiksi, kun Neilikkarinnan pienin lapsi tarvitsee maitopulveria, kerätään rahat taskunpohjilta, eikä anneta niitä Neilikkarinnan haltuun, jotta hän ei tuhlaisi niitä pelipöydässä. Miesten ystävyyttä ei riko mikään, ei edes Bahian kaunein nainen.

Toisessa kertomuksessa järjestetään mustan Massun pojan ristiäiset, ja niissä katolinen uskonto ja candomblé-uskonto sekoittuvat perusteellisesti. Massu ei osaa valita lukuisista ystävistään miespuolista kummia, jotta ei loukkaisi ketään, ja lopulta kummiksi tyrkyttäytyy candomblé-uskonnon henki Ogun. Ristiäisistä tulee ainutlaatuinen tapahtuma.

Kolmas kertomus on yhteiskunnallinen. Vähän vahingossa ystäväpiiri tulee aloittaneeksi uuden slummialueen rakentamisen rikkaan liikemiehen maalle. Ensimmäiset hökkelit poltetaan, mutta ihmiset rakentavat majansa uudelleen ja asukkaita alkaa tulla lisää. Poliitikot ja lehtimiehet haistavat tilaisuuden hankkia mainetta, ääniä ja rahaa. Asiaan sotkeutuvat kuvernööri ja kansanedustajat. Korruptio ja tekopyhyys kukoistavat.

Amadon kertomukset ovat täynnä elämäniloa. Köyhyydestä ja kurjuudesta huolimatta niissä lauletaan, tanssitaan ja rakastetaan – eletään.

”Eivätkä he tyytyneet vain elämään, kaiken lisäksi he elivät iloisesti. Mitä vaikeammalla tolalla asiat olivat, sitä enemmän he nauroivat, ja kitaran ja harmonikan soitto, laulujen sävelet ja sanat syntyivät ja kohosivat ilmoille Mata Gaton kukkulalla ja Estrada da Liberdadella, Retirossa, Bahian kaikissa kolkissa joissa köyhiä asui.”

Jorge Amado: Yön paimenet

Suomentanut Hilkka Mäki

Otavan kirjasto 1991, 383 s

Portugalinkielinen alkuteos Os Pastores da Noite 1964

Miguel de Unamuno: Lumbrían markiisi (Kide-haaste)

Miguel de Unamunoon (1864-1936) viitataan usein espanjalaisissa kirjoissa ja joskus jopa elokuvissa. Hän oli filosofi, kirjailija, runoilija, esseisti ja usein riidoissa valtaapitävien kanssa. En ollut lukenut häneltä mitään, joten ilahduin, kun huomasin kirjastossa tämän pienen Prometheus kustannuksen kirjan, joka sisältää vain yhden novellin.

Prometheus kustannus julkaisee sarjaa nimeltä Novella. Novellat ovat pienoisromaaneja, mutta minä sisällytän tässä Lumbrían markiisin Kide-novellihaasteeseen.

En pystynyt ajoittamaan Lumbrían markiisia tarkasti. Löysin tiedon, että se on toisena kertomuksena vuoden 1920 kokoelmassa Tres novelas ejemplares y un prólogo, mutta että se on julkaistu jo aiemmin jossain toisessa kokoelmassa.

Unamunoa pidetään espanjalaisen kirjallisuuden – ja nimenomaan novellien – uudistajana ainakin siinä mielessä, että hän pyrki pois realistisesta proosasta. Häntä kutsutaan modernistiksi ja eksistentialistiksi. Tuohon taustaan nähden Lumbrían markiisi tuntuu nykylukijasta vanhanaikaiselta. Syynä lienee aihe. Kertomuksessa on vanha sukutalo, vanha markiisi, joka haluaa suvun jatkajaksi tyttärenpojan, nuori mies, joka menee naimisiin nuoremman tyttären kanssa ja viettelee vanhemman. Tai oikeastaan vanhempi tytär viettelee sisarensa sulhasen. Lopulta jäljelle jäävät vanhempi tytär, mies ja kaksi toisiaan vihaavaa markiisin arvosta kilpailevaa poikaa.

Novellissa ei ole yhtään onnellista ihmistä. Vanhan markiisin talo on alun perin sulkenut ovensa muulta maailmalta. Vanhempi tytär aukaisee talon, mutta ei siitäkään seuraa onnea.

”Lorenzan kaupungissa ei myöhemmin puhuttu muusta kuin siitä miehisestä lujuudesta, jolla Carolina toteutti suunnitelmansa. Hän kävi päivittäin ulkona, kuljetti käsipuolessa miestään kuin vankia ja piteli toisella kädellä kiinni nuoruutensa hedelmästä. Suuren talon kaikkia parvekkeita pidettiin apposen avoimina, aurinko haalisti nojatuolien satiinin ja osui esi-isien muotokuviinkin.”

Miguel de Unamuno: Lumbrían markiisi

Suomentanut Anu Partanen

Prometheus kustannus 2009, 36 s

Espanjankielinen alkuteos El marqués de Lumbría

Luettu 4/6

Karin Alvtegen: Syyllisyys

Karin Alvtegen kirjoittaa hyviä psykologisia rikosromaaneja. Olen aikaisemmin lukenut niistä kaksi: Varjo ja Svek.

Tälläkin kertaa juonesta voi kertoa vain lähtötilanteen. Juuri konkurssiin joutumassa oleva yksityisyrittäjä Peter Brolin istuu kahvilassa, kun hänen pöytäänsä tulee tuntematon nainen. Nainen luulee Brolinia yksityisetsiväksi, jonka kanssa hänellä on tapaaminen. Brolin ottaa tehtäväkseen viedä paketin naisen aviomiehelle, menestyvän mainostoimiston johtajalle Olof Lundbergille. Siitä alkaa kertomus, jossa Brolinin ja Lundbergin kohtalot kietoutuvat toisiinsa, jossa Brolin löytää itsestään uusia puolia, mutta jossa hän myös joutuu syvälle pelkoon.

Ihmisen muistin luotettavuutta tutkitaan tässäkin kirjassa, kuten usein dekkareissa. Voimmeko tietää, mitkä lapsuusmuistot ovat tosia ja mitkä vain kuvitteluamme tai unia? Kaikki, mitä meille on kerrottu ei välttämättä ole totta.

”Mutta kuitenkin Peteristä tuntui että kuvitelmien takana oli jotain. Jotain omaa. Syvällä aivojen sopukoissa oli muistoja tai ehkä pikemminkin tunteita oikeasta ja lämpimästä rakkaudesta jonka hän oli nähnyt isänsä kasvoilla juostessaan ulko-ovelle häntä vastaan ja turvallista savun katkua ja läheisyyttä jota hän oli tuntenut, kun isä oli nostanut hänet syliinsä.”

Kirjan alussa leikitellään urheilijoiden sukunimillä. Tuntematon nainen luulee tapaavansa yksityisetsivä Wilanderin (yksi Ruotsin menestyksekkäimpiä tennispelaajia 1980-luvulla oli Mats Wilander), Lundberg muistaa aluksi Brolinin sukunimeksi Dahlin (Tomas Brolin ja Martin Dahlin pelasivat Ruotsin jalkapallomaajoukkueessa yhtä aikaa). Muuta humoristista Syyllisyydessä ei olekaan.

Myös Norkku on lukenut tämän kirjan. Hän ei ollut aivan vakuuttunut, vaikka yleensä pitääkin Alvtegenista.

Karin Alvtegen: Syyllisyys

Suomentanut Jaana Nikula

WSOY 2006, 244 s

Ruotsinkielinen alkuteos Skuld 1998

Jalkanen & Pudas: Rivien välissä. Kirjablogikirja

Kirjabloggaajana olen tietysti kiinnostunut kirjablogikirjasta. On hienoa, että tällainen kirja on julkaistu. Lisäksi olen tavannut molemmat kirjoittajat, joten ostin kirjan kannatuksenkin vuoksi.

Kirja perustuu paljolti bloggaajille tehtyyn kyselyyn. Toki muutakin taustamateriaalia on käytetty runsaasti.

Kirjassa käydään läpi kirjablogien historiaa. Kerrotaan, keitä bloggaajat ovat ja mistä he kirjoittavat. Yhteisöllisyydestä ja sen eri ilmenemismuodoista on paljon tekstiä. Kuten bloggaajat tietävät, yhteisöllisyys on kirjablogimaailmassa tärkeää.

Kirjabloggaajalle Rivien välissä on mukavaa ja tuttua luettavaa. Oikeastaan vain bloggaavia kirjailijoita käsittelevässä luvussa oli minulle uutta asiaa. En seuraa kirjailijablogeja kuin satunnaisesti.

Kirjabloggaajat varmaan lukevat tämän kirjan ennemmin tai myöhemmin, mutta toivottavasti myös muut lukijat löytävät sen.

Katja Jalkanen & Hanna Pudas: Rivien välissä. Kirjablogikirja

Avain 2013, 168 s
Kansikuva Kira Leskinen, taitto ja kansi Tarja Kettunen