torstai 28. kesäkuuta 2012

Vuosi täynnä ja 100. postaus!

Aloitin blogini tasan vuosi sitten ja tämä on sadas postaukseni. Juhlin syömällä kuvassa näkyvän jäätelöannoksen.

Kirjautuneiden lukijoiden määrä on noussut yli viidenkymmenen, mistä olen iloisesti hämilläni. On olemassa niin paljon hyviä kirjablogeja, joita pitävät alan ammattilaiset (tai ainakin lähes ammattilaiset), ja minä olen vain tavallinen lukija. Kirjoitan oman bloggaajaesittelyn, mutta vasta vähän myöhemmin. Arvonnankin jätän myöhemmäksi eli Nobel-palkintojen yhteyteen, kuten viime vuonna.

Minun oli tarkoitus keksiä tähän kirjoitukseen jotakin erikoista, mutta oleskeluni Saksassa lähestyy loppuaan ja työt vievät niin paljon aikaa, että en sitten keksinyt mitään. Liitän tähän vain listan viidestä suosituimmasta jutustani. Olen erityisen iloinen kahdesta ensimmäisestä. Tosin tulee mieleen, että luetaankohan Kafkaa ja Södergrania kouluissa…
  1. Franz Kafka: Oikeusjuttu
  2. Edith Södergran: Kultaiset linnut
  3. Kazuo Ishiguro: Pitkän päivän ilta
  4. John le Carré: Pappi lukkari talonpoika vakooja
  5. Lars Kepler: Hypnotisoija

21 kommenttia:

  1. Onnea Margit Satasesta ja vuodesta :)

    Olen lukenut useimmat sadasta jutustasi, en tosin ihan jokaista, ja olen samaa mieltä ykkösestä se on ykkönen, varsinkin loppuosan virke on paljon puhuva
    "Oikeusjutusta ei pääse vapaaksi millään keinolla, ja kaikki me saamme lopuksi samanlaisen tuomion kuin Josef K."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unohtui vielä kehua lukeneisuuttasi, olet lukenut paljon nobelkirjailijoita, ja varsinkin Rolandin Jean Christoph -sarjan lukemista pidän hatunnoston arvoisena kulttuuritekona.
      ***
      Luultavasti ei lueta Kafkaa eikä luultavasti suomeksi Södergrania. Kafka voi olla vaihtoehtona lukiossa, mutta ei vielä yläkoulussa (luullakseni)

      Poista
    2. Kiitos onnitteluista ja kehuista!

      Poista
  2. Paljon onnea yksivuotiaalle! (Ihana jäätelöannos! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Saksassa on paljon jäätelökahviloita ja niissä vastustamattomia jäätelöannoksia. Jäätelöä tulee syödyksi ihan liikaa.

      Poista
  3. Onnea 1-vuotiaalle, hienolle blogille! Kyllä tuollaista rajapyykkiä kannattaakin juhlia jäätelöllä.

    VastaaPoista
  4. Kiitos! Jäätelö maistui varsinkin, kun täällä on tänään 33 astetta lämmintä.

    VastaaPoista
  5. Onnea ensimmäisestä täydestä bloggausvuodesta, sadannesta postauksesta ja jokaisesta lukijasta! Blogiasi on ilo lukea.

    (Mikä jätski!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Kiva kuulla, että olet pitänyt blogistani.

      Poista
  6. Onnea! Mahtavat lukemat, vuosi ja täysi sata :-)!

    Olen todella iloinen, että Kafka on ykkösenä. - Vaikka (tai ehkä varsinkin!) sitä luettaisiinkin koulussa... :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Huomasin pari viikkoa sitten, että saan sadannen postauksen osumaan vuosipäivään, kun vähän mietin, mitä julkaisen.

      Minustakin tuo Kafkan Oikeusjutun suosio on hyvin positiivinen asia. Lisäksi se on täysin ylivoimainen. Katsomiskertoja on melkein kaksinkertainen määrä Södergraniin verrattuna.

      Poista
  7. Onnea! Yhdyn Joken kehuihin, lukemisesi ovat korkeatasoisia... :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tosin viime aikoina dekkareita on tullut luetuksi paljon enemmän kuin yleensä, mutta se johtuu tämänhetkisestä tilapäisestä asuinpaikastani.

      Poista
  8. Onnea Margit! Myös minä pidän blogistasi ja kirjavalinnoistasi jo ihan yleissivistyksen kannalta.
    Ps. Lukuhaastekirja on tavoitteena lukea nyt kesäloman aikana, joten tulossa on...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minä luen sinun antamasi haastekirjan myös nyt kesällä, kunhan palaan Suomeen. Kirja näkyy olevan helposti saatavilla Helsingin kirjastoista.

      Poista
  9. Onnea Margit ja blogiasi on kiva seurata! Olen tykännyt lukea noita Saksaa käsitteleviä postauksiasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Reilun viikon kuluttua Saksan postaukset loppuvat.

      Poista
  10. PALJON ONNEA VAAN! 2vuotias tyttären poika jatkaa laulua; - KAKKU LENTÄÄ PÄIN NAAMAA:)) minua nauratti, en tiedä muista! Lisäksi kutsun sinut kesän ketjujännäri piiriin kirjoittamaan oman jatkon. tule ja tutustu sivulla pieniä sanoja, ketjujännäri Varjojen saareen.. ilmoita jos innostut aiheesta-- ihanaa heinäkuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ollut internetin tavoittamattomissa muutaman päivän. Tutustun ketjujännäriin, kun ehdin. Vaikuttaa mielenkiintoiselta. Kiitos onnitteluista!

      Poista
  11. Onnea Margit. Minusta on mukava lukea sinun blogiasi, sillä sinä erotut kirjavalinnoillasi positiivisesti eduksesi. Ja Saksaan liittyvät postauksesi ovat olleet kiinnostavia, olen aina välillä myös kurkkinut matkablogisi puolelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vastasin jo Booksyllekin, että dekkareita on ollut paljon, mutta tuo muuttuu, kun palaan ensi viikolla Suomeen. Kiva kuulla, että joku käy lukemassa matkablogianikin. Olin juuri muutaman päivän matkalla ja siitä on tulossa postausta.

      Poista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.