sunnuntai 16. toukokuuta 2021

Satuja aikuisille. Sadan vuoden unet

 

Satuja aikuisille. Sadan vuoden unet on ensimmäinen kirja, jonka olen tänä vuonna valinnut Helmet-haastetta ajatellen. Haasteessa on kohta Satukirja, ja sellaista en tule lukeneeksi muuten.

Kirjassa on 13 kirjailijan mukaelmat vanhoista saduista. Suurin osa saduista on tuttuja, esimerkiksi nimeen valittu Sadan vuoden unet pohjautuu tietysti Prinsessa Ruususeen. Vaikka jotkut kirjoitukset etääntyvät kauas lähtökohdastaan, sadut oli varsin helppo tunnistaa paria harvinaisempaa lukuun ottamatta. Kirjan lopussa kukin kirjailija kertoo lyhyesti suhteestaan omaan satuunsa, joten sieltä ainakin selviää, mistä saduista on kysymys.

Satujen tyyli ja käsittelytapa vaihtelevat suuresti. Osa on sijoitettu nykyaikaan, joku on menneisyydessä, mutta mukana on myös scifiä ja yksi dystopia. Yksi on kirjoitettu kovaksi keitetyn dekkarin tyyliin.

Luin kaikki sadut innostuneena, mutta nostan tässä esille kolme, joista pidin eniten. Marika Riikosen kirjoittamassa sadussa Lasikenkä prinssi on kenkäfetisisti, joka ihastuu morsianehdokkaan kenkiin enemmän kuin tyttöön itseensä. Prinssi kirjoittaa tarinan päiväkirjaansa mainiolla tyylillä.

Nyt kaunokaisella oli sinertävä mekko. Mutta mikä tärkeintä, tähänkin asuun sisältyivät ne erikoiset kengät, jos kuuloelimeni eivät tyystin erehtyneet. Eivätkä ne voineet, onhan minulla absoluuttinen koronkopsekorva.

Vesa Sisättö on muokannut Lumikin ja seitsemän kääpiötä saduksi Miten HairParadisen Viivi ja Paukku karkottivat taikapeilin hengen (ja pelastivat maailman). Pääosassa on kampaamoon päätyvä taikapeili, jonka hengellä on pahat mielessä. Tämä tarina oli aivan hervoton. Jos on olemassa sellainen genre kuin humoristinen kauhu, niin tämä oli sitä.

Johanna Sinisalon sadun Hantta ja Kertsi lähtökohta näkyy nimestä. Nokkelat sisarukset selviävät kiperistä tilanteista nykytekniikkaa luovasti soveltaen. Sinisalo sanoo sadun kirjoittamisen olleen ”ilkeän herkullinen tehtävä”. Herkullinen oli myös lukukokemus.

Pidin kovasti näistä aikuisille muokatuista saduista. Taas näkyi Helmet-haasteen hyöty: ilman haastetta en olisi kirjaan tullut tarttuneeksi.

Kirjan on toimittanut Juri Nummelin. Kirjoittajat ovat Johanna Venho, Vesa Sisättö, Sari Peltoniemi, Markus Harju, Artemis Kelosaari, Marika Riikonen, Juha-Pekka Koskinen, Shimo Suntila, Markus Leikola, Heikki Nevala, Johanna Sinisalo, Anne Leinonen ja Tiina Raevaara.


Satuja aikuisille. Sadan vuoden unet
Toimittanut Juri Nummelin
Jalava 2017, 331 s.

***********

Helmet-haaste: kohta 42. Satukirja.

6 kommenttia:

  1. Tästä kirjasta en olekaan ennen kuullut. Tykkäisin varmaan itsekin. Kiitos esittelystä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä oli kiva lukea, kun tunsi pohjalla olevat sadut.

      Poista
  2. Mm, muistelen että olen kuunnellut kirjan esittelyä kirjamessuilla, ja se vaikutti kiinnostavalta, ja vaikuttaa sellaiselta edelleen. Voisi lukea jos joskus tulee vastaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman muuta kannattaa lukea, jos satut kirjan äärelle.

      Poista
  3. Kuulostaapa kivalta, hauskaa kun kerroit tästä! Ihailin muuten jo viime vuonna perusteellista suhtautumistasi Helmet-haasteeseen: minulle riitti kohtaan "kirjassa käytetään sosiaalista mediaa" se, että siinä puhuttiin kerran tai pari Facebookin käyttämisestä, kun sinä taas luit samaan kohtaan muistaakseni kirjan, jonka juoni liittyi kokonaan sosiaaliseen mediaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minä ihan kaikkia Helmet-haasteen kohtia niin perusteellisesti ole täyttänyt, mutta satukirjaa en todellakaan ajatellut saavani muuten luetuksi kuin valitsemalla. Sattui vielä niin, että tämä kirja oli mukavaa luettavaa.

      Poista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.