Antti Heikkinen: Latu

Luin Ladun jo olympialaisten aikaan. Siihen kirja sopikin hyvin, koska sen päähenkilö on hiihtäjä Pauli Pitkänen, joka oli maailmanmestari. Alkusanoissaan Heikkinen korostaa, että Latu on romaani. Se perustuu Pitkäsen elämään, mutta ei ole elämäkerta.

Pitkänen kuoli 1941 Tarinaharjun sotilassairaalassa. Sinne hän oli joutunut äärimmäisen ikävän onnettomuuden seurauksena. Hän oli haavoittunut talvisodassa, ja hänen jalkansa halvaantui. Jatkosodan alussa hän oli Nilsiässä koulussa käsittelemässä kaatuneiden varusteita. Niistä löytyi käsikranaatti, joka virittyi. Pitkänen ei voinut heittää kranaattia ulos, koska pihalla leikki lapsia. Hän ei ehtinyt ulos huoneesta ennen kranaatin räjähtämistä.

Ladussa Pitkänen makaa sairaalassa. Välillä hän hourailee, välillä muistelee elämäänsä. Elämässä oli muutakin kuin hiihtäminen. Oli kotitalo, vanha isä, isää paljon nuorempi äiti, sisaruksia. Oli velipojat, jotka myös hiihtivät. Myöhemmin oli myös Tyttö, jonka Pitkänen ei anna tulla sairaalaan itseään katsomaan. Hiihtämiseen innostivat metsäyhtiöllä työskennellyt entinen suomenmestari, opettajat ja isä. Pitkänen kehitti itselleen aivan oman etukenoisen hiihtotyylin, jolle muut ensin naureskelivat, mutta jolla eteni nopeasti. Maailmanmestaruuksia tuli kolme. Olympiareissu meni pieleen harjoituksissa tulleen vamman vuoksi.

Potilaan päässä käy myös filosofisempia ajatuksia hiihtämisestä ja voittamisesta. Kuuluisuudestakin.

”Lumikentän ladulla rikkovalla ihmisellä on valtaisa valta. Ladun avaaja tuntee olevansa luontoa ja ilmaa isompi. Tulee tunne, että luuditpas juukeli hiihtoreittini umpeen, mutta minäpä tulen ja avaan sen uudelleen. Ähäkutti. Ja jos se taas peittyy, hiihdän minä lenkkiäni vaikka vuorokauden ympäri. Välillä käyn juomassa, syömässä ja huussissa, sitten jatkan. Katsotaan, kumpi väsyy ensin, jatkuuko lumisade pidempään kuin minun hiihtoni!”

Pitkäsen oman elämän latu loppui kovin aikaisin.

Pitkäsen elämässä on paljon aineksia. Ihan eivät kuitenkaan sairaalavaiheet ja muistelmat löydä toisiaan. Latu vaikuttaa hieman välityöltä. Olisikohan loistavan elämäkerturin kannattanut kirjoittaa perinteinen elämäkerta.

Antti Heikkinen: Latu
WSOY 2021, 172 s.

***********

Helmet-haaste: kohta 1. Kirjassa yhdistetään faktaa ja fiktiota.