keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Kuukauden nobelisti Alice Munro: Kallis elämä


Kallis elämä (Dear Life) on hieno novellikokoelma. Melkein kaikki novellit on julkaistu aikaisemmin lehdissä, mutta ne tuntuvat kuitenkin muodostavan kokonaisuuden. Niissä on rakastumisia ja uusia alkuja, ”voitonriemuista heittäytymistä” uuteen elämään.

Uusien alkujen jälkeinen elämä ei ole sen yksinkertaisempaa kuin aikaisempikaan. Pitkässä novellissa Amundsen nuori nainen saapuu opettajaksi tuberkuloosiparantolaan ja haltioituu pohjoisesta maisemasta. 
”Sitten oli vain hiljaisuus, ilma kuin jäätä. Mustia laikkuja hauraan näköisten koivujen valkoisessa tuohessa, matalat ruokkoamattomat ikivihreät pensaat kerällä kuin uneliaat karhut. - - Kaikki ankaran yksinkertaista ja pohjoista, mustavalkoista korkean pilvikupolin alla. 
Mutta lähempää katsottuna koivujen tuohi ei ollutkaan valkoista. Harmahtavan keltaista, harmahtavan sinistä, harmaata.”
Nuori opettaja joutuu kokemaan, että elämäkään ei ole puhtoisen valkeaa, vaan siinä on tummia sävyjä samoin kuin koivun tuohessa.

Munro luo kuhunkin kertomukseen omanlaisensa tunnelman, viipyilevän, hapuilevan tai kipeän. Yksi loppupuolen novelleista on Järvi näköetäisyydellä ja sitä lukiessa ihmettelee, voiko näin olla, tämä tuntuu kummalliselta, ja niinpä lopussa selviääkin, että minäkertoja joko näkee unta tai sekoittaa muistojaan.

Neljä viimeistä novellia muodostavat kokonaisuuden, joka on Munron mukaan ”omaelämäkerrallinen tunteiden, joskaan ei aina kokonaan tosiseikkojen, suhteen”. Muutamassa aikaisemmassakin novellissa korostuu sattuman vaikutus elämän kulkuun. Jos niminovellissa Kallis elämä kerrottu tapahtuma on totta, on sattumaa, että meillä on nämä novellit luettavana. Novellista selviää myös, miksi kirjan kansikuvassa on lastenvaunut.

Munron tuotantoa on suomennettu paljon. Kirjabloggaajat ovat myös kirjoittaneet paljon Munron teoksista. Joitakin linkkejä:

Kerjäläistyttö, Luettua elämää
Valkoinen tunkio, Eniten minua kiinnostaa tie
Julkisia salaisuuksia, Sinisen linnan kirjasto
Hyvän naisen rakkaus, Morren maailma
Viha, ystävyys, rakkaus, La petite lectrice
Karkulainen, Kirja-aitta
Sanansaattaja, Tea with Anna Karenina
Liian paljon onnea, Kirjanainen

Alice Munro: Kallis elämä
Suomentanut Kristiina Rikman
Tammen Keltainen kirjasto 2013, 319 s.
Päällys Markko Taina
Englanninkielinen alkuteos Dear Life 2012

4 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen kirja näköjään on tämä Kallis elämäkin. Kiitos vinkistä.. ehkä tartun Munroon uudelleen jo tulevana kesänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin, että olit pitänyt Karkulaisesta. Varmaan pitäisit Kalliista elämästäkin.

      Poista
  2. Tämä on todella hyvä Munrolta, ei oma lempparini, mutta parhaasta päästä. (Heh, hassua sanoa näin, kun minusta kaikki Munron kirjat ovat hyviä, mutta huomaan silti osan tehneen suuremman vaikutuksen kuin osan. Erot ovat toki hiuksen hienoja ;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen lukenut Munrolta vain tämän ja aiemmin Kerjäläistytön, mutta nyt heräsi halu lukea häneltä lisää.

      Poista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.