perjantai 8. huhtikuuta 2016

Gillian Flynn: Teräviä esineitä

Teräviä esineitä on Gillian Flynnin ensimmäinen kirja. Se on suomennettu vasta viime vuonna, ilmeisesti hänen myöhemmän suurmenestyksensä Kiltti tyttö vanavedessä. Sitä en ole lukenut. Halusin aloittaa Flynniin tutustumisen tästä ensimmäisestä kirjasta.

Teräviä esineitä paljastui psykologiseksi jännitysromaaniksi. Chicagossa työskentelevä toimittaja Camille lähetetään entiselle kotipaikalleen tekemään juttua kahden pikkutytön murhasta. Lehden päätoimittaja epäilee, että liikkeellä on sarjamurhaaja, ja arvelee, että paikkakunnan hyvin tunteva ihminen saa jutusta eniten irti.

Wind Gap on muutaman tuhannen asukkaan pikkukaupunki. Pian käy ilmi, että paikkakuntalaisuus ei ole pelkästään etu. Poliiseista joutuu kiskomaan tiedot lähes hohtimilla. Lisäksi Camillen ja hänen äitinsä välit ovat kompleksiset ja teini-ikää lähestyvä sisarpuoli Amma on ärsyttävä. Camillen omat viiltävät ongelmat alkavat nousta kätköistään.

Herkullista oli pikkukaupungin kerman kuvaus. Tyhjää elämäänsä lääkkeillä ja alkoholilla täyttävät kotirouvat pistelivät toisiaan. Toisaalla koulutytöt muodostivat klikkejä, joissa nokkimisjärjestys oli tiukka.

Sisarusten yhteinen sekoilu kirjan loppupuolella oli yliampuva, eikä murhaajan arvaaminen tarjonnut paljonkaan purtavaa, mutta muuten Teräviä esineitä oli aivan pätevä lajissaan. Saatan lukea Flynniä lisääkin.

Gillian Flynn: Teräviä esineitä
Suomentanut Maria Lyytinen
WSOY 2015, 316 s.
Englanninkielinen alkuteos Sharp Objects 2006

9 kommenttia:

  1. Hyvä kirja, ehkä liian jännittävä minun makuuni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo: tätä ajattelin: http://hannelesbibliotek.blogspot.se/2014/10/vassa-foremal.html

      Poista
    2. Kiitos kommentista! Kävinkin nyt lukemassa arviosi.

      Poista
  2. Minulle tämä oli aivan liian ahdistava ja käsittämätön. Silti houkuttaa lukea Kiltti tyttö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en kokenut tätä ahdistavaksi; ennemminkin tässä oli teräviä huomioita. Mutta kokemus tietysti vaihtelee, eikä ole kaikille sama.

      Poista
  3. Paljon parempi kuin Kiltti tyttö. Tässä oli paljon hienoja juttuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, kiva tietää mielipiteesi. Luen Kiltin tytön, jos se joskus tulee eteen esim. kirjastossa.

      Poista
  4. Kilttiä tyttöä suorasukaisempi ja rankempi, olin itse kirjoittanut. Samaa mieltä kanssasi, pätevä lajissaan. Ja oma ote on selkeä nimenomaan tässä. Paha paikka on Flynniltä "välikirja".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saamistani kommenteista päätellen aloitin Flynnin lukemisen juuri oikeasta kirjasta.

      Poista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.