tiistai 13. kesäkuuta 2017

Pauliina Susi: Takaikkuna

Takaikkuna sai vuonna 2016 Suomen dekkariseuran Vuoden johtolanka -palkinnon. Palkintoa ei todellakaan myönnetty turhaan. Takaikkuna on erinomainen rikosromaani.

Tavanomainen dekkari alkaa murhasta, jota sitten loppuaika selvitellään. Takaikkunan rakenne on aivan toisenlainen. Murhasta ei ole puhettakaan. Alussa on videopuhelu, jonka toinen osanottaja on Myriam, nuori vaihto-opiskelija Sambiasta, ja toinen seksiä haluava suomalainen mies. Puhelusta lähdetään liikkeelle.

Näkökulmahenkilöitä ovat tietokonenörtti Land-o, tuore oikeusministeri Tarmo Häkkilä, sukupuolentutkimukseen erikoistunut tohtori Leia Laine ja hänen teini-ikäinen tyttärensä. Nörtin liiketoimet eivät ole päivänvaloa kestäviä. Leia Laine valmistelee uutta nettipalvelua, jonka on tarkoitus auttaa seksiriippuvaisia miehiä. Oikeusministeri ei tunnu olevan tehtäviensä tasalla. Sen sijaan hän on avustajansa armoilla. Henkilönä hän on epämiellyttävä.

Takaikkunan teema on tietoturva ja yksityisyyden suoja netissä. Kirjan luettuaan alkaa miettiä, pitäisikö oman koneen kamera todella peittää. Seksin ostaminen, poliitikkojen käytös ja lapsen kaipuu isän luo ovat muita aiheita. Viittauksia elokuviin on muitakin kuin kirjan nimi ja etunimi Leia; niistä pidin.

Kirjasta tekee hyvän ajankohtainen aihe, juoni, henkilöhahmot ja varsinkin uhka, joka väreilee koko ajan tapahtumien päällä. Sivuja on pakko kääntää eteenpäin. Mitä tässä lopulta tapahtuu? Yli viisisataa sivua tulee luetuksi yhdessä hujauksessa. Väkivaltaisia dekkareita karttaville Takaikkuna sopii loistavasti.

Kaksi pientä moitetta minulla on. Land-o joi energiajuomaa, tilasi pizzoja, eikä huolehtinut hygieniasta. Aika kliseistä. Toisaalta hän osoittautui hyvinkin monitahoiseksi persoonaksi. Enemmin minua häiritsi murrevirhe, joka esiintyi muutaman kerran. Oikeusministeri Häkkilä lähtee viikonlopuksi kotiin ja odottaa, että ”mie ja sie pulppuaa vapaana omastakin suusta taas”. Ja minne ministeri lentää? Kuopioon! Savossa sanotaa minä, tai minä ite. Mie ja sie kuuluvat Karjalaan.

Suosittelen lukemaan Takaikkunasta lisää Kirsin kirjanurkasta. Kirsi oli mukana raadissa, joka valitsi Vuoden johtolanka -palkinnon saajan.

Tämä kirjoitus on osuuteni Dekkariviikkoon, jota vietetään kirjablogeissakin. Yöpöydän kirjat -blogissa on luettelo Dekkariviikolle osallistuvista blogeista ja siellä julkaistaan myös yhteenveto viikon kirjoituksista.

Pauliina Susi: Takaikkuna
Tammi 2015, 555 s.

8 kommenttia:

  1. Minustakin tämä on oivallinen dekkari, ja nimenomaan siksi(kin), että väkivallan sijaan tunnelma luodaan taitavasti uhan tunnulla ja vauhdilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella, uhkaava tunnelma on Takaikkunan vahvuus.

      Poista
  2. Listasin juuri kiinnostavat dekkarit, jotka haluan lukea ja Takaikkuna löytyy sieltä.

    VastaaPoista
  3. Tämä kuulostaa kiehtovalta ja tosiaan teemoiltaan ajankohtaiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Netin käytön turvallisuutta ajankohtaisempaa aihetta on vaikea keksiä. Hyvä lähtökohta rikosromaanille.

      Poista
  4. Tämä aiheutti minulle oikein ahmimisreaktion. Muistan lukeneeni kirjaa juuri ennen nukkumaanmenoa, ja se oli huono idea. Jäin koukkuun ja oli pakko lukea vielä yksi luku ja sitten vielä yksi... bloggaaminen tosin jäi, muttei kirjan huonouden vuoksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä aloitin Takaikkunan lukemisen onneksi viikonloppuna aamupäivästä.

      Poista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.