torstai 29. marraskuuta 2018

Pirkko Saisio: Lokikirja

Lokikirja kertoo Saikin, Honksun, Elsan ja Kengun kesistä moottorivene Dianalla. Seilorit ovat siis Pirkko Saisio, Pirjo Honkasalo, Elsa Saisio ja Elsan australialaistuliaisena saama pehmolelu. Aika ulottuu vuodesta 1988 vuoteen 1994.

Saikki ja Honksu ostivat Dianan käytettynä, eivätkä heidän merimiestaitonsa olleet aluksi kummoisia. Dianan kanssa tapahtui aina. Sen moottori sammui keskelle ulappaa, siihen vuoti vettä sisään milloin mistäkin, sen potkuriin sotkeentui köysi jos toinenkin. Avuliaita auttajia tarvittiin monta kertaa. Dianalla matkaaminen ei ollut tasaista. Yhdessä puhekuplassa pikku Elsa sanookin: ”Mä tykkäisin tavallisesta kotielämästä.”

Siis tosiaan, puhekuplassa. Saisio on kirjoittanut Lokikirjan käsin ja piirtänyt siihen kuvia samaan tyyliin kuin kannessa. Sivut näyttävät hauskoilta.

Jonkin aikaa luettuani mietin, kehittyyköhän Lokikirja johonkin suuntaan. Myöhemmin totesin, että ei. Lokikirjassa on päiväkirjamaisesti kirjattuna tapahtumia ”mahonkiristeilijä” Dianalla, mutta saisiomaiseen tyyliin. Yhtenä kesänä kirjoittajaksi on merkitty Kengu, jonka kirjurina Saikki toimi. Kommelluksista välittämättä Dianalla syödään ja juodaan hyvää ja runsaasti, piipahdetaan tuttavien kesäpaikoilla ja kuljetellaan ystäviä. Tuttavapiiristä johtuen harrastetaan myös kulttuurikeskusteluja.

Lokikirjan viimeinen kesä on mukava poikkeus aiemmista merikesistä, koska silloin matkataan Itä-Suomen sisävesillä. Käydään Savonlinnassa, Joensuussa, Ruunaan koskilla, Kolilla, ja nähdään saimaannorppa!!! Viimekesäisen oman matkani jälkeen seuraava kuulosti tutulta (vaikka kokemukseni onkin maantieltä): ”Rauhaisa ajo läpi savolaisten maisemien. Viiden tunnin matkalla tuli yksi vene vastaan.”

Lokikirja on luokiteltu kirjastossa elämäkerraksi. Voihan sitä sellaiseksikin kutsua, mutta aika erilainen tämä kirja on kuin tavanomaiset elämäkerrat.

Pirkko Saisio: Lokikirja
Siltala 2010

**********
Helmet-haaste: kohta 27. Kirjassa on sateenkaariperhe tai samaa sukupuolta oleva pariskunta.

2 kommenttia:

  1. Täytyykin lukea kirjakirjana, kiinnostaa nuo kuvat. Olen kuunnellut tämän äänikirjana (lukija Elsa Saisio).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa katsastaa paperikirjana, vaikka Elsa Saisio varmasti sopii Lokikirjan lukijaksi. Olihan hän siellä mukana!

      Poista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.