sunnuntai 19. toukokuuta 2019

Lucia Berlin: Siivoojan käsikirja

Kuva: Tuijata

Blogissa Tuijata. Kulttuuripohdintoja on toukokuun ajan menossa haaste #kirjaostos. Tarkoituksena on ostaa kirja (kirjoja) ja postata siitä (niistä). Koen haasteen tärkeäksi. Jos kirjoja ei osteta, niitä ei kohta enää ilmesty. Olen ostanut tässä kuussa kaksi kirjaa. Toisesta kirjoitan vasta kesäkuussa, mutta Siivoojan käsikirjan sain jo luetuksi.


Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia on kerännyt runsaasti kehuja muilta bloggaajilta ja se vaikutti kirjalta, josta saattaisin pitää. Niin kävikin. Pidin näistä rohkeista ja ronskeista novelleista todella paljon.

Novellissa Ensiapupolin päiväkirja, 1977 poliklinikalla työskentelevä kertoja pohtii kuuluvatko kaikki asiakkaat tosiaan ensiapuun, mutta toteaa sitten:
”Tottahan pelko, köyhyys, alkoholismi ja yksinäisyys ovat tappavia tauteja. Itse asiassa hätätapauksia.”
Tuossa onkin lueteltuna kertomusten aiheita. Lucia Berlinillä oli itsellään kokemusta niistä kaikista. Kirjan lopussa on muutamalla sivulla hänen elämänvaiheensa. Koska lähes kaikki novellit on kirjoitettu minämuodossa ja joissakin on jopa kertojan nimenä Lucia, oli vaikea olla lukematta niitä kuvauksena Berlinin omasta elämästä, vaikka kovasti yritinkin. Vaikutelmaa lisäsi se, että useisssa novelleissa esiintyi samoja ihmisiä.

Kun nyt mietin, mitkä novellit jäivät mieleeni parhaiten, nousee esille neljä: Siivoojan käsikirja, El Tim, Toda luna, todo año ja Kaikki karkaa käsistä. Niminovelli Siivoojan käsikirja tietysti, lakonisine ohjeineen.
”Vinkki siivoojalle: mitä kissoihin tulee – älä ystävysty kissojen kanssa, älä anna niiden leikkiä mopilla tai luutturätillä. Rouvat tulevat mustasukkaisiksi. Älä silti koskaan häädä kissaa pois tuolilta.”
El Tim on nunnien kouluun sijoitetulle luokalleen liian vanha ja liian älykäs ongelmanuori, joka aiheuttaa pelkkää hämmennystä. Ehkä novelli hämmensi minuakin, koska pidin siitä vähiten. Toda luna, todo año poikkeaa muista kertomuksista rauhallisella tunnelmallaan. Siinä yksinäinen leskeksi jäänyt englannin opettaja löytää lomallaan hetkellisen paratiisin sukeltamisesta köyhien kalastajien luona. Novellin lopetus muuttaa näkökulman taitavasti, tai oikeastaan häiritsevästi. Kaikki karkaa käsistä on kuvaus alkoholistiäidistä, joka ehtii viimeisillä rahoillaan ostamaan juotavaa aamukuudelta ennen kuin lapset heräävät.

Novelleissa vilahteleva piikikäs huumori keventää niitä. Kokoelma ei ole synkkä, vaikka aiheista voisi niin luulla.

Siivoojan käsikirjaa on luettu blogeissa paljon. Esimerkiksi blogissa Kirja vieköön! on linkkejä muiden kirjoituksiin. Englanninkielinen alkuteos A Manual for Cleaning Women  julkaistaan suomeksi kahdessa osassa ja toinenkin osa Tanssia ruusuilla ja muita kertomuksia on jo ilmestynyt.

Lucia Berlin: Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia
Suomentanut Kristiina Drews
Aula & Co 2018, 3. painos, 293 s.
Englanninkielinen alkuteos A Manual for Cleaning Women: Selected Stories

***********
Helmet-haaste: kohta 36. Kirjassa ollaan yksin.

6 kommenttia:

  1. Nämä olivat kyllä hyviä! Tästä ensimmäisestä osasta innostuin erityisesti, Tanssia ruusuilla oli jo hiukan toistoa ja uutuudenviehätys puuttui.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin jo sinun kirjoituksesi tuosta kakkososasta. Eiköhän sekin tule luetuksi ennen pitkää.

      Poista
  2. Berlinillä on taito ilmaista asiat vaivattomasti - ja suomennos on hieno! Kiitos osallistumisesta haasteeseen!

    VastaaPoista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.