sunnuntai 16. kesäkuuta 2024

Kolme Rankinin Rebus-dekkaria (#dekkariviikko)

 

Dekkariviikon lopuksi kolme Ian Rankinin dekkaria, joiden päähenkilö on edinburghilainen komisario Rebus. Kirjat ovat ilmestyneet 1990-luvun alkupuolella, joten poliiseilla ei ole kännyköitä ja jatkuva tietokoneen äärellä istuminen on vasta tulossa. Rebus tekee perinteistä poliisityötä paneutumalla ihmisiin ja heidän välisiinsä suhteisiin. Usein pieniltä tuntuvista havainnoista syntyy kokonaisuus. Siviilielämässä Rebusilla on menossa on-off -suhde, mutta koska hän asettaa työn kaiken muun edelle, suhde on kolmannen kirjan alussa jo lopahtanut.

Paljas poliitikko

Paljas poliitikko on aiheeltaan hyvin brittiläinen. Maineeltaan puhtoinen kongressiedustaja Gregor Jack jää kiinni bordellissa poliisin tekemässä yllätysratsiassa. Jackia ei auta se, että hänellä oli housut jalassa, eikä kintuissa. Paikalla on ennakolta vihjeen saaneita toimittajia, jotka syöksyvät uuden poliittisen skandaalin kimppuun. Kun Jackin vaimo löytyy kuolleena, Rebus joutuu penkomaan poliitikon ja hänen lähipiirinsä salaisuuksia.

Gregor Jack oli tehnyt lujasti töitä julkisen imagonsa rakentamiseksi ja vielä enemmän töitä sen säilyttämiseksi. Kiitämällä paikasta toiseen tarjoilemassa onton vilpitöntä hymyään ja tilanteen mukaan mitoitettua kädenpuristustaan. Työskentelemällä uupumatta vaalipiirissään, työskentelemällä uupumatta julkisuudessa. Mutta hänen yksityiselämänsä... sitä Rebus ei olisi suostunut vaihtamaan omaansa. Se oli täysin rempallaan.

Kalman asialla

Kalman asialla on sikäli poikkeuksellinen Rebus-dekkari, että siinä päädytään todella suuriin ympyröihin. Kirja alkaa murhasta, jonka Rebus tunnistaa IRA:n tyyliin tehdyksi – tai IRA:n tyyliä matkivaksi. Tutkimukset laajenevat Edinburghin oranialaisista lojalisteista kansainväliseen asekauppaan. Koska murhalla epäillään olevan terroristiyhteyksiä, Rebus siirretään väliaikaisesti Skotlannin keskusrikospoliisiin. Se sopii hänelle hyvin, koska hän huomaa voivansa toimia tavallistakin itsenäisemmin. Edinburghilaista tunnelmaa kirjaan luo tutkimusten aikana käynnissä oleva vuotuinen esitystaiteen Fringe-festivaali.

Pakkosiirtoja

Pakkosiirtoja alkaa hurjalla toimintakohtauksella, jossa poliisit ajavat takaa kahta nuorta. Pojat ovat väittäneet kidnapanneensa pormestarin tyttären, joka on ilmoitettu kadonneeksi. Takaa-ajo päättyy kolariin sillalla, sekasortoon ja nuorten kaksoisitsemurhaan. Seuraavaksi juuri vankilasta päässyt mies ampuu itsensä kunnallispoliitikon silmien edessä. Kahden tapahtuman yhteys selviää Rebusin tutkimuksissa, jotka johtavat hänet syvälle Edinburghin kunnallispolitiikan ja talouselämän kytkentöihin. Rebus astuu niin suurten tekijöiden varpaille, että joutuu pakkolomalle. Hän ei tietenkään lopeta tutkimuksiaan, ei edes saamiensa uhkauksien vuoksi.


Ian Rankin: Paljas poliitikko
Suomentanut Osmo Saarinen
Docendo 2020, äänikirjan kesto 11 h 27
Englanninkielinen alkuteos Strip Jack 1992, suomennos 2002

Ian Rankin: Kalman asialla
Suomentanut Heikki Salojärvi
Docendo 2020, äänikirjan kesto 11 h 54
Englanninkielinen alkuteos Mortal Causes 1994, suomennos 2004

Ian Rankin: Pakkosiirtoja
Suomentanut Heikki Salojärvi
Docendo 2020, äänikirjan kesto 12 h 24
Englanninkielinen alkuteos Let it Bleed 1995, suomennos 2005

Kuuntelin kirjaston Ellibs-palvelusta. Kaikissa lukijana on Ilkka Villi. Suomennosten alkuperäinen kustantaja on Blue Moon.

Kooste dekkariviikon blogikirjoituksista ilmestyy Kirsin kirjanurkassa.

***********

Rebus-dekkareista on tehty TV-sarja, jossa on käytetty jokaista näistä kolmesta dekkarista. Sijoitan kirjoista vanhimman (Paljas poliitikko) Helmet-haasteen kohtaan 21. Kirjasta on tehty TV-sarja.

4 kommenttia:

  1. Rankin & Rebus ovat oiva parivaljakko! Rankin jatkaa tuotantoaan keskihyvän perusdekkarin tahtiin, eikä tarvitse lukukokemuksen luomiseksi räävittömyyksiä tahi revittelyjä vaan yleisvire pysyy sivistyneenä ja rauhaisana.
    Kirjailija suorittaa tarkkaa havainnointia luonto- ja miljöökuvauksissaan, mikä elävöittää osaltaan kerrontaa.
    Rankinin luoma Rebus vaan nyt kuitenkin yksinkertaisesti on niin perin juurin sydämensymppis hahmo kaikkinensa, että....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Rankinin Rebus-kirjat kuuluvat poliisidekkareiden kärkijoukkoon.

      Poista
  2. Iso kiitos hienosta panoksesta dekkariviikkoon! Ihanaa kesää!

    VastaaPoista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.