Robert McLiam Wilson: Eureka Street, Belfast

Eureka Street, Belfast kertoo 1990-luvun alun Belfastista kahden kaveruksen, Jaken ja Chuckien, kautta. Jake on katolilainen ja Chuckie on protestantti. Chuckie onkin harvinainen yksilö: hän on protestantti, jonka kaikki kaverit ovat katolilaisia.

Jaken englantilainen tyttöystävä on jättänyt hänet ja palannut Lontooseen. Sen seurauksena Jaken elämänasenne tuntuu olevan ”millään ei ole mitään väliä”. Tosin hänellä on vahva sosiaalinen omatunto, kuten tarinan edetessä huomataan. Jake on opiskellut Englannissa yliopistossa, mutta on Belfastissa jämähtänyt hanttihommiin, perintätoimistoon ja tiilenkantajaksi.

Chuckie täyttää 30 vuotta, tapaa yhdysvaltalaisen loistotytön ja muuttaa koko elämänsä. Tähänastinen työtön nahjus päättää alkaa ansaita rahaa. Alkupääoman Chuckie hankkii niin uskomattomalla keinolla, että lukijankin on pakko nauraa. Lisää rahaa hänelle syydetään Ulsterin kehittämisrahastosta ja Irlannin teollistamisvirastosta tuulesta temmattujen ideoiden perusteella, kunhan niissä esiintyy sana ekumeeninen.

Chuckien taloudellinen toiminta on Pohjois-Irlantiin kohdistuvaa satiiria. Kaveriporukan ryypiskely ja naisseuran jahtaaminen ovat nuorten miesten tavanomaista arkea. Kirjan varsinainen painopiste on kuitenkin tavallisten ihmisten elämässä katolisten ja protestanttisten äärijärjestöjen vihanpidon keskellä.

Aina kun Jake avaa radion sieltä kuuluu jotakin tyyliin ”Eilisessä ampumavälikohtauksessa haavoittunut mies [- -]”. 1990-luvun alussa Pohjois-Irlanti oli se paikka, jossa ammuttiin ja räjäytettiin pommeja. Kirjassa on pitkä kuvaus siviileihin kohdistuneesta pommi-iskusta verisine seurauksineen (ei sovi herkille lukijoille). Nyt kun terrori-iskuja on pitkin Eurooppaa, kirjan pohdiskelut ovat aivan ajankohtaisia.

”Uhrit voivat olla keitä tahansa, he ovat täysin yhdentekeviä. He eivät kiinnosta ketään, kaikkein vähiten pommin räjäyttäjiä. Tärkeimpiä olemme me muut.

Tällaisilla teoilla on sanoma. Niiden tarkoitus on kertoa meille jotakin. Tai näyttää meille jotakin. Teot eivät ole päämääriä. Ne ovat havaintoesityksiä. »Katsokaa mihin me pystymme», ne sanovat. »Katsokaa mitä me voimme tehdä teillekin.»

Me olemme jäkyttyneitä. Se on tarkoituskin. Kysymys on terrorismista.”

Vakavasta aiheesta huolimatta Eureka Street, Belfast ei ole synkkä. Chuckien lisäksi siinä on muutakin humoristista. Minun on aivan pakko mainita runoilija Shague Ghintoss, joka pyrkii kovasti vahvistamaan omaa mainettaan rauhanprosessin varjolla. Aavistukseni sai vahvistusta netistä, josta löysin arveluja siitä, että Shague Ghintoss on nobelisti Seamus Heaneyn satiirinen pilakuva.

Robert McLiam Wilson: Eureka Street, Belfast

Suomentanut Markku Päkkilä

Otava 1998, 560 s.

Englanninkielinen alkuteos Eureka Street 1996

***********

Helmet-haastessa kohta 4. Kirjan nimessä on jokin paikka.

Kuukauden nobelisti Günter Grass: Minun vuosisatani

Günter Grassin Minun vuosisatani pitää sisällään 100 lukua, yhden jokaista vuotta kohti alkaen vuodesta 1900 ja päättyen vuoteen 1999. Grass on poiminut kustakin vuodesta jonkun asian tai tapahtuman tarkasteltavaksi ja kertojat ja näkökulmat vaihtelevat.

Vuosisadan aikana tiede ja tekniikka kehittyivät. Runoilija Else Lasker-Schüler kuvaa Wuppertalin riippuradan avajaisia 1901. Rata on edelleen olemassa ja käytössä. Äänilevyteollisuus syntyi 1907, Zeppelin luovutettiin sotakorvauksena Yhdysvaltoihin 1924, nisäkkäiden kloonaus onnistui 1997, kertojina myyntimies, lentomekaanikko ja geenitutkija.

Kirjailijoista tarinoissa ovat mukana esimerkiksi Erich Maria Remarque ja Ernst Jünger, joita tutkija haastattelee I maailmansodan kokemuksista 1914-1918, sekä Bertolt Brecht ja Gottfried Benn, joiden tapaamista eräs opiskelija todistaa 1956.

Vuoden 1954 jalkapallon maailmanmestaruusottelua kuunnellaan radiosta. Silloin vasta sodasta toipumassa ollut Saksa voitti yllättäen Unkarin. Vuoden 1974 MM-kisoissa Länsi-Saksa ja Itä-Saksa joutuivat pelaamaan vastakkain. Grass on laittanut ottelua seuraamaan Willy Brandtin lähipiiristä kiinni saadun kaksoisagentin otsikolla Millaista on kokea itsensä kahtena.

1900-luku oli ääri-ilmiöiden ja suurten sotien vuosisata. Grassin kertomuksista jäävät mieleen vastenmielisenä juutalaisen runoilijan Heinrich Mühsamin tökerön brutaali murha Oranienburgin keskitysleirissä 1934 ja ihailtavana raunioiden raivaus, jota ’Berliinin rojunaiset’ tekivät käytännössä käsin 1946.

Kirjan sadasta luvusta voisi nostaa esille mitkä tahansa. Aiheiden ja näkökulmien kirjo on laaja. Vuosisadan loppua lähestyttäessä Grass on itse monen tarinan kokijana, esimerkiksi kun hän oli mukana Willy Brandtin vaalikampanjassa 1965, kun hän piirsi happosateiden tuhoamia metsiä Erzgebirgessä 1988 – ja kun Berliinin muuri murtui 1989.

Minun vuosisatani ei ole perinteinen kaunokirjallinen teos. Voin suositella sitä kaikille historiasta kiinnostuneille. Näkemys on tietysti Grassin niin kuin hän jo kirjan nimessä korostaa.

Grassin kirjoja on suomennettu paljon. Seuraavassa joitakin linkkejä blogikirjoituksiin:

Peltirumpu, Täysien sivujen nautinto

Kissa ja hiiri, Nipvet

Kampela, Jokken kirjanurkka

Aivoituksia, Kirja-aitta

Rottarouva, Keltainen kirjasto

Häpeän kieli, Seppo-Zen-selällään

Avarammille aloille, Keltainen kirjasto

Ravunkäyntiä, Nannan kirjakimara

Sipulia kuoriessa, Keltainen kirjasto
Taikalaatikko, Luettua elämää
Grimmin sanat, Oksan hyllyltä

Lyypekissä on Günter Grassin museo talossa, jossa Grassilla oli toimistonsa. Kävin siellä muutama vuosi sitten. Museossa esitellään Grassia kirjailijana ja kuvataiteilijana. Siellä on myös muiden taiteilijoiden näyttelyitä.

Günter Grassin museo

Günter Grass: Minun vuosisatani

Tammen Keltainen kirjasto 1999, 395 s.

Suomentanut Oili Suominen

Saksankielinen alkuteos Mein Jahrhundert 1999

***********

Sain kirjan äidiltäni, joten se kuuluu Helmet-haastessa kohtaan 10. Ystävän tai perheenjäsenen sinulle valitsema kirja.

Novellihaasteeseen lukemani

Nipvet-blogi isännöi kirjabloggaajien 2. novellihaastetta, joka päättyy sunnuntaina 24.6.18. Luin haasteeseen 112 novellia. Haasteessa oli myös mahdollista peukuttaa novelleja. Peukutuksella suositellaan novellia, jonka ominaisuudet liittyvät johonkin haasteen isännän määrittelemistä seitsemästä piirteestä. Peukutin jokaista piirrettä vähintään kerran ja kahta piirrettä kaksi kertaa.

Tässä lukemani novellikokoelmat:

1. Alice Munro: Viha, ystävyys rakkaus. 9 novellia. Peukutus: hahmo.
2. Gao Xingjian: Vaarin onkivapa. 17 novellia. Peukutus: paikka.
3. Zinaida Lindén: Nuorallatanssija. 10 novellia. Peukutus: näkökulma.
4. Minna Canthin novelleja. 4 novellia. Peukutus: teema.
5. J. M. G. Le Clézio: Kuume. 9 novellia. Peukutus: sävy.
6. Ivan Bunin: Valitut kertomukset. 26 novellia. Peukutus: konflikti.
7. Seitsemän novellia. Peukutus: sävy.
8. Jean-Paul Sartre: Muuri. 5 novellia. Peukutus: näkökulma.
9. Kaikki valehtelevat ja muita rikosnovelleja. 25 novellia. Peukutus: juoni.

Kokoemia tuli luetuksi noinkin monta vähän vahingossa. Olin hankkinut jo aikaisemmin nobelistisarjaani varten Le Clézion, Buninin ja Sartren kirjat, jotka sattuivat olemaan novellikokoelmia. Myös Minna Canthin novellit olivat valmiiksi kirjahyllyssäni.

Kaikki yhdeksän kokoelmaa olivat omalla tavallaan lukemisen arvoisia. Zinaida Lindénin novellit olivat ehkä vaisuimpia, Le Clézion oudoimpia ja Ivan Buninin perinteisimpiä. Parasta en osaa näistä valita.

Kiitokset haasteen isännälle. Tein antoisan kierroksen novellien maailmassa.

Edna O'Brien: August Is a Wicked Month

Viime kesän Dublinin matkalla ostin irlantilaisen Edna O’Brienin romaanin August Is a Wicked Month, mutta tulin lukeneeksi sen vasta nyt. Aikaisemmin olen lukenut O’Brienin esikoisteoksen Maalaistytöt.

Ellen on jättänyt miehensä. Hän on vielä nuori, alle 30-vuotias. Kun ex-mies menee kesälomalla retkeilemään pariskunnan pojan kanssa, Ellen lähtee päähänpistosta Ranskan Rivieralle. Hänen odotuksensa ovat suuret. Ensimmäinen ilta on täynnä lupausta. Kaunis kaupunki, tumma meri, rakastuneita ihmisiä. Ellen kaipaa toista ihmistä jakamaan sen kaiken kanssaan.

Loma ei sujunut odotusten mukaisesti. Ellen tapasi kyllä ihmisiä, joihin tutustui, mutta heti kun hän teki jotain uskaliasta, tuli rangaistus. Ellen asui Lontoossa, mutta oli alun perin irlantilainen ja siis katolilainen. Jossain vaiheessa hän tiivisti tuntemuksensa seuraavasti:

”The great brainwash began in childhood. Slipped in between the catechism advocating chastity for women was the secret message that a man and a man’s body was the true and absolute propitiation.”

August Is a Wicked Month oli ilmestymisaikanaan rohkea kirja. Maailma on muuttunut, mutta nykyisenä #metoo-aikana kirja on vielä ajankohtainen. Mitä nainen saa tehdä, mitä miehet tekevät? Blogissa Reader, why did I marry him on tästä kirjasta hyvin innoittunut postaus.

Ellen yrittää ottaa oman elämänsä haltuun samalla tavalla kuin hän yrittää opetella uimaan. O’Brien kirjoittaa Ellenin tunteista, epävarmuudesta ja etsimisestä niin että ne tuntuvat todellisilta. Lukijaa heitellään tunnelmasta toiseen. August Is a Wicked Month on monella tavalla viiltävä, pistävä ja polttava  kokemus.

Edna O’Brien: August Is a Wicked Month

Faber & Faber 2016, 197 s.

Ilmestynyt ensimmäisen kerran 1965

***********

Helmet-haaste: kohta 42. Kirjan nimessä on adjektiivi.

Kaksi norjalaista: Bjørk ja Dahl (dekkariviikko)

Tämä on toinen kirjabloggaajien dekkariviikon kirjoitukseni. Blogista Yöpöydän kirjat löytyy listaus dekkariviikolle osallistuvista blogeista.

Samuel Bjørk: Minä matkustan yksin

Samuel Bjørk on minulle uusi norjalainen dekkaristituttavuus. Minä matkustan yksin kuuluu poliisidekkareihin. Murhia tutkivan erikoisyksikön pomo Holger Munch ja hänen ”löytönsä” Mia Krüger ovat päähenkilöitä ja muu ryhmä toimii heidän tukenaan. Munch on aika tyypillinen poliisi dekkariin, yli 50-vuotias ja eronnut, mutta ei sentään alkoholiongelmainen. Mia Krüger on taitava ratkaisemaan rikoksia omalla omaperäisellä tavallaan, mutta hänellä on perhehistoriasta johtuvia ongelmia. Kirjan rikos on tunteita kuohuttava pikkutyttöjen sarjamurha. Mitään julmuuksia ei onneksi kuvata tarkasti. Henkilöitä on paljon. On uskonnollista fanatismia, vanhusten hoitolaitos, kaltoin kohdeltuja lapsia. Murhilla on yhteys sitä tutkiviin poliiseihin (tämä on sanottu jo takakansitekstissä), eivätkä sen tyyppiset dekkarit ole erityisiä suosikkejani. Muuten Minä matkustan yksin on hyvin sommiteltu ja kohtuullisen jännittävä. Perushyvä dekkari. Ihmettelen taas kerran, miksi alkuperäistä nimeä ei ole suomennettu. Se on paljon parempi kuin Minä matkustan yksin.

Kjell Ola Dahl: Hyiseen veteen

Kjell Ola Dahliakaan en ollut lukenut aiemmin. Bjørkin dekkarin kanssa samantapaista on poliisipääpari: nuori nainen ja vanhempi mies. Painopiste on urakeskeisessä ja yksinäiseltä vaikuttavassa Lena Stigersandissa. Hyytävän kylmänä joulukuun aamuna satama-altaasta löytyy ruumis ja samaan aikaan narkkari jää metrojunan alle. Tapaukset liittyvät tietysti toisiinsa. Pidin siitä, että taustalla on pelkkien henkilösuhteiden sijasta yhteiskunnallisia vaikuttimia eli maailman fosfaattivarannot, Norjan öljyrahasto ja eettinen sijoittaminen. Hyiseen veteen ei ole kovin jännittävä, vaikka Lena joutuu pari kertaa tukalaan tilanteeseen. Kesäisessä helteessä oli vaikea samastua Oslon joulukuisessa kylmyydessä kärvisteleviin ihmisiin, mutta se ei ole kirjan vika.

Näiden kahden dekkarin jälkeen norjalainen dekkaristisuosikkini on edelleen Karin Fossum.

Samuel Bjørk: Minä matkustan yksin

Suomentanut Päivi Kivelä

Otava 2016, 428 s.

Norjankielinen alkuteos Det henger en engel alene i skogen 2013

Kjell Ola Dahl: Hyiseen veteen

Suomentanut Päivi Kivelä

Like 2012, 347 s.

Norjankielinen alkuteos Isbaderen 2011

Kaikki valehtelevat ja muita rikosnovelleja (dekkariviikko)

Logo: Yöpöydän kirjat

Kaikki valehtelevat ja muita rikosnovelleja on kokoelma kovaksikeitetyn rikoskirjallisuuden genreen kuuluvia novelleja. Oma kokemukseni kyseisestä lajityypistä on aika vähäinen ja perustuu lähinnä klassikoihin Raymond Chandler ja Dashiell Hammett.

Kokoelman on toimittanut Juri Nummelin, joka on myös suomentanut suurimman osan novelleista. Kirjoittajat ovat enimmäkseen yhdysvaltalaisia. Muutama britti ja yksi kanadalainen täydentävät. Jos joku novelleista houkuttelee tutustumaan kirjailijaan tarkemmin, niin kirjan takana on lyhyesti kerrottu kunkin tuotannosta. Aika moni novelleista on julkaistu nettilehdissä tai blogeissa.

Novelleja on yhteensä 25 ja ne ovat melko lyhyitä, jotkut vain parin sivun mittaisia. Rikosten yleisin motiivi on kosto. Toinen tavallinen on rahanhimo. Rakkaudella ei näissä kertomuksissa ole suurta roolia. Jotkut novellit ovat melko yhdentekeviä, mutta huonoja oli mielestäni vain yksi. Kaiken kaikkiaan lukeminen oli virkistävän erilaista kuin tavallisesti harrastamieni perinteisten dekkareiden.

Koska novelleja on monta, nostan tässä esille vain neljä parhaiten mieleeni jäänyttä. Ne eivät ole kokoelman tyypillisimpiä ja ehkä juuri siksi erottuivat joukosta.

Ed Gorman: Tauko Kokoelman aloitusnovelli on ainoa, joka on kirjoitustyyliltään samanlainen kuin vanhat kovaksikeitetyt dekkarit. Eli siis tähän tyyliin:

”Kylmä keskiyö. Syvä Keskilänsi. Greyhound täynnä vanhuksia ja karanneita teinejä ja kaiken maailman hylkiöitä. Kenellä tahansa on nykyään varaa Greyhoundin lippuun, sen takia niissä matkustaa niin paljon outoja tyyppejä ja sekopäitä. Olin varmaan ainoa tyyppi koko bussissa, jolla oli joku tarkoitus elämässään. Ja jos tarvitsin muistutusta siitä, että minulla oli tarkoitus, minun piti vain työntää käteni pusakkani taskuun ja koskettaa kolmekasin kylmää sinistä metallia. Minulla totisesti oli tarkoitus elämässäni.”

Bill Crider: Ilta Carlin kanssa Yökerhoista naisuhrinsa valitseva sarjaraiskaaja kohtaa parempansa: homomiehen, joka pahoinpitelee ja raiskaa hänet. Tunnustan, että juonen koukun lisäksi minuun saattoi vaikuttaa primitiivinen koston tuottama mielihyvä.

JA Conrath: Ihmisen paras ystävä Yksityisetsivä palkataan palauttamaan toimeksiantajalta varastettu koira. Kertomus on kirjoitettu perinteistä matkivaan, mutta humoristiseen tyyliin. Huumori on näissä novelleissa harvinaista.

Kevin Wignall: Kuolema Rikosnovelleissa juoni on tietysti oleellisen tärkeä. Aika monessa novellissa arvasi jo alussa, mitä tulee tapahtumaan. Tässä novellissa ei. Siksi peukutan sitä juonesta (Novellihaaste 2).

Kaksi valtion palveluksessa olevaa agenttia on tappokeikalla. Toinen on kokenut, mutta toinen on ensimmäistä kertaa suorittamassa kyseisen tyyppistä tehtävää, eikä hän siihen pystykään. Kun kokeneempi hoiti homman, miehet menevät lounaalle rantahotelliin. Siellä on koululaisryhmä, jonka pojista yksi pelastaa toisen hukkumasta oman henkensä uhalla. Kokeneempi agentti kokee jonkinlaisen herätyksen ja tajuaa, ettei hän olisi itse tehnyt vastaavaa, koska hänellä ei ollut koskaan ollut niitä ominaisuuksia, joita teko olisi vaatinut.

Kaikki valehtelevat ja muita rikosnovelleja

Toim. Juri Nummelin

ntamo 2014, 230 s.

Kuukauden nobelisti Jean-Paul Sartre: Muuri

Muuri on eksistentialistinen novellikokoelma, onhan kirjoittajana Jean-Paul Sartre. Kahdesta novellista en erityisemmin pitänyt, mutta loput kolme olivat vakuuttavia. En tiedä, voinko niidenkään kohdalla käyttää sanaa ’pitää’, mutta ainakin ne aiheuttivat reaktioita, melkeinpä fyysisiä.

Huone ja Lulu olivat ne kaksi vaisumpaa. Huoneessa nainen on päättänyt pitää mielisairaan miehensä kotona, vaikka vanhemmat yrittävät suostutella hänet laittamaan miehen hoitolaitokseen. Mies pysyttelee mustassa huoneessaan ja nainen on huoneen vankina. Välillä hän kuvittelee itsekin tulevansa hulluksi. Isä haluaisi naisen hoitavan miehensä sijasta vuoteenomana olevaa äitiään, mutta huoneen vangiksi hän siinäkin joutuisi.

Lulu on naimisissa impotentin miehen kanssa. Nyt hän on löytänyt miesystävän, joka haluaa viedä hänet pois – ehkä haluaa tai ehkä haluaa vain käyttää Lulun tilannetta seksuaalisesti hyväksi. Ensin Lulu päättää jättää miehensä, mutta ei sitten pystykään. Huoneessa ja Lulussa päähenkilö on nainen. Lieneekö siinä syy siihen, että Sartre ei saa heistä vahvaa otetta.

Erään johtajan lapsuus on pitkä novelli. Se on teollisuussuvun perijän Lucienin kehityskertomus pikkulapsesta siihen, kun hän hyväksyy tulevan asemansa johtajana. Lapsuusvaiheessa teksti on tajunnanvirtaa, mutta jäsentyy myöhemmin. Lucien hakee itseään. Hän kysyy: ”Mikä minä olen?”, ”Minä tahtoisin tietää, miksi olen olemassa?” Hän perehtyy psykoanalyysiin, hän kokeilee homosuhdetta. Hän liittyy rojalisteihin, jotka ovat vahvasti muukalaisvihamielisiä. Lucien vihaa erityisesti juutalaisia.

Novellissa Herostratos mies inhoaa ihmisiä niin, että päätyy äärimmäiseen tekoon.

”Lienette utelias tietämäään, minkälainen sitten on ihminen, joka ei pidä ihmisistä. No niin, minä olen sellainen, ja minä pidän heistä niin vähän, että aion juuri tappaa heitä puoli tusinaa. Kysytte ehkä: miksi vain puoli tusinaa? Siksi, että revolverissani on vain kuusi panosta.”

Mies toteuttaa suunnitelmansa, mutta kaikki ei mene hänen aikomallaan tavalla. Hän ei esimerkiksi uskalla tappaa itseään. Erään johtajan lapsuus ja Herostratos ovat pelottavan ajankohtaisia rasismin ja terroritekojen vuoksi.

Kirjan niminovellia Muuri peukutan näkökulmasta (Novellihaaste 2).

Muurin minäkertoja on mies, joka odottaa kahden toverinsa kanssa aamulla koittavaa teloitusta. Vangit ovat Espanjan sisällissodan anarkisteja, ampujat falangisteja. Yön aikana mies käy läpi sarjan tunteita ja kokee ne fyysisesti. Lukija tuskailee miehen kanssa ja alkaa olla itsekin kauhuissaan. Yön lopputulos on, että elämä on turhaa ja sattumanvaraista. ”Se ei ollut minkään arvoinen, kun se kerran oli lopussa.”

Sartren tuotannosta löysin seuraavat kolme postausta:

Inho, Jokken kirjanurkka

Sanat, Päiväni ovat luetut

Likaiset kädet (näytelmä Tampereen Teatterissa), No se

Jean-Paul Sartre: Muuri

Suomentaneet Maijaliisa Auterinen ja Jorma Kapari

Otava 1966, 223 s.

Ranskankielinen alkuteos Le mur 1939