Marilynne Robinson: Gilead

Gilead on hieno kirja. Marilynne Robinson sai siitä Pulitzer-palkinnon vuonna 2004. Palkinnot eivät aina takaa, että pitäisin kirjasta, mutta Gilead kannatti lukea.

Kirjan Gilead on kuvitteellinen pikkukaupunki Iowassa. Sen perustivat orjuutta vastustaneet valkoiset. Kirjan nykyajassa 50-luvulla siellä ei enää asu värillisiä, mutta rotukysymys on kirjan teemoja ja korostuu voimakkaasti lopussa.

Gilead on tekstiä, jota pastori John Ames kirjoittaa pojalleen. Hän on mennyt naimisiin vanhana, on nyt yli 70-vuotias ja poika täyttää kohta seitsemän. Pastorin tarkoitus on kertoa pojalleen suvusta asioita, joita hän ei usko tämän vielä ymmärtävän. Hän tietää, ettei pysty seuraamaan poikansa kasvamista, koska hänellä on todettu vakava sydänsairaus. Pastori Ames kirjoittaa isästään ja isoisästään, jotka molemmat olivat myös pastoreita. Heillä oli opillisia erimielisyyksiä, jotka liittyivät sotimisen oikeutukseen. Isä Ames oli pasifisti, kun taas isoisä tarttui aseeseen.

Pelkäksi sukutarinaksi Gilead ei jää. Pastori pohdiskelee filosofisia kysymyksiä kuten olemassaolon olemusta ja uskonnon todellisuutta. Ateistiveljeään mietiskellessään hän hakeutuu Ludwig Feuerbachin ja Karl Barthin pariin. Itse hän on vakaumuksellinen kirkon mies, joten elämän ristiriitojen ilmetessä hän tukeutuu Raamattuun. Hän osaa analysoida omia tunteitaan ja omaa käytöstään myös silloin kun häiriötekijäksi ilmestyy menneisyydestä kummipoika, joka on täyskaima ja hyvän pastoriystävän poika, mutta harhautunut elämänpolullaan. Nuori vaimo ja pikkupoika ovat liiankin innostuneita uudesta tuttavuudesta.

Valo merkitsee Gileadissa paljon. Täyteläinen ja puhdas valo vaimon ja pojan leikkiessä puutarhassa, isoisän haudalla nousevan täydenkuun ja laskevan auringon välissä loistava ihmeellinen valo. Ja kaikkein hienoin:

”Yksittäinen valo olemassaolon suuren yleisvalon sisällä tuntuu ihan ihmissielun vertauskuvalta.”

Vanhan pastorin uskonnollissävytteiset mietteet eivät normaalisti olisi minua houkuttelevaa lukemista, mutta Robinsonin käsittelyssä aihe kasvaa yleisinhimilliseksi. Hyvä kirjailija koukuttaa lukijan, vaikka tämän suhtautuminen olisi aluksi epäilevää, siitä Gilead on loistava esimerkki.

Marilynne Robinson: Gilead

Suomentanut Laura Jänisniemi

Bazar 2008, 287 s.

Englanninkielinen alkuteos Gilead 2004

***********

Helmet-haasteessa kohta 14. Kirjailijan sukunimi alkaa samalla kirjaimella kuin oma sukunimesi.

Yuval Noah Harari: Sapiens

Sapiens. Ihmisen lyhyt historia on ollut valtavan suosittu maailmalla ja Suomessa. Lukemani kirjan painos on kymmenes. Hararin tarkoitus on selvittää, miten vähäpätöisestä eläimestä Homo sapiens tuli maapallon valtiaslaji ja millaisia seurauksia sillä on ollut. Vähäpätöinen eläin on kirjan ensimmäisen luvun nimi.

Harari jakaa Sapiensin kehityksen neljän laajan otsikon alle: Kognitiivinen vallankumous, Maanviljelyn vallankumous, Ihmiskunnan yhdentyminen ja Tieteellinen vallankumous. Tiede-lehden pitkäaikaisena tilaajana olin jonkin verran perillä Sapiensin ja muiden Homo-lajien kehityksestä ja suhteista, mutta maanviljelyn aloittamisen vallankumouksellisuutta en ollut tullut ajatelleeksi. Hararin näkemys on vastakkainen tutkijoiden keskuudessa vallitsevalle käsitykselle. Hän puhuu maanviljelyn vallankumousloukusta, joka sai entiset vapaat metsästäjä-keräilijät siirtymään raskaaseen ja huonosti tuottavaan ahertamiseen.

Ihmiskunnan yhdentymisen tärkeimpänä tekijänä Harari pitää rahaa. ”Raha on universaalein ja tehokkain koskaan kehitetty keskinäiseen luottamukseen perustuva järjestelmä.” (Kursivointi kirjasta.) Kaksi muuta vaikuttajaa ovat imperiumit ja uskonnot. Uskontoihin Harari lukee myös kommunismin, kapitalismin, nationalismin ja natsismin. Perinteisistä uskonnoista monoteistiset ovat olleet pahimpia tuhoajia.

”Kristityt puolestaan teurastivat seuraavien 1500 vuoden aikana miljoonittain toisia kristittyjä riidellessään vain hiukan erilaisista tulkinnoista, joita he tekivät omasta rakkauden ja myötätunnon uskonnostaan.”

Tieteellinen vallankumous aloitti tien, jolla ihmiskunta on nyt. Hararin mukaan tieteellinen vallankumous ja edistysajatus ovat johtaneet uskoon ikuisesti kasvavasta globaalista kakusta. Toinen asia taas on, seuraako kasvavasta hyvinvoinnista välttämättä onnellisempi Sapiens. Kirjan loppupuolella on mielenkiintoisia pohdintoja onnellisuuden olemuksesta.

Kaikista Hararin väitteistä en ollut samaa mieltä. Hänen tarkoituksensakin on varmaan ollut esittää mielipiteitään sen verran jyrkästi, että lukija provosoituisi ajattelemaan. Toisaalta minun mielipiteeni on vain mielipide ilman sen kummempia perusteluja. Harari viittaa tutkimuksiin. Kirjan lähdeluettelo on vaikuttavan laaja. Siitä huolimatta en haluaisi olla metsästäjä-keräilijä, jota Harari tuntuu pitävän Homo sapiensin onnellisimpana vaiheena. Siitä voimme olla samaa mieltä, että Sapiensin kehittyminen nykyvaiheeseen on ollut onnettomuus kaikille muille eläinlajeille ja maapallon luonnolle. Sapiensin kehitys ”vähäpätöisestä eläimestä” nykyiseksi valtiaaksi on tapahtunut niin nopeasti, että muut lajit eivät ole ehtineet sopeutua. Muut Homo-lajitkin tuhoutuivat.

Joka tapauksessa Sapiens. Ihmisen lyhyt historia on erinomaisen sujuvasti kirjoitettu ja helppolukuinen tietokirja, joka todella herättää lukijassa ajatuksia. Suosittelen kaikille!

Yuval Noah Harari: Sapiens. Ihmisen lyhyt historia

Suomentanut Jaana Iso-Markku

Bazar 2018, 10. painos, 491 s. (ensimmäinen painos 2016)

Englanninkielinen alkuteos Sapiens. A Brief History of Humankind 2011

***********

Helmet-haasteessa kohta 3. Kirja sellaisesta kirjallisuuden lajista, jota et yleensä lue.

P. D. James: Mistelimurha

P. D. Jamesin rikosnovellit ovat nautittavaa luettavaa jokaiselle, joka pitää englantilaisista murhamysteereistä a la Agatha Christie. Kokoelman Mistelimurha ja muita kertomuksia novelleisssa on sukujen salaisuuksia, vanhoja kartanoita, hovimestareita ja keittäjiä perinteiseen brittityyliin.

Vanhahtavaa ilmapiiriä korostaa kertomusten sijoittuminen kirjoitusajankohtia vanhempiin aikoihin. Esimerkiksi tarinassa Boxdalen perintö Adam Dalgliesh selvittelee vuosikymmeniä sitten tehtyä murhaa ystävänpalveluksena kummisedälleen. Dalgliesh on mukana neljästä novellista kahdessa.

Pidin eniten niminovellista Mistelimurha. Siinä minäkertoja – nykyinen dekkaristi – kertoo murhasta, jonka todistajaksi joutui nuorena, ja kommentoi samalla rikoskirjallisuuden tyypillisiä piirteitä.

Lyhyessä esipuheessaan P. D. James kirjoittaa ”novellimuodon asettamasta haasteesta”. Hän vastaa haasteeseen erinomaisen hyvin.

P. D. James: Mistelimurha ja muita kertomuksia

Suomentanut Jaakko Kankaanpää

Otava 2017, 124 s.

Englanninkielinen alkuteos The Mistletoe Murder and Other Stories 2016

Novellit julkaistu alun perin vuosina 1969-1996

***********

Helmet-haasteessa kohta 12. Kirja liittyy Isoon-Britanniaan.

Leena Krohn: Datura

Mitä on todellisuus? Onko se harha? Onko todellisuus sama kaikille? Voiko todellisuuden ja illuusion erottaa?

Daturassa Leena Krohn on luonut ainutlaatuisella tavallaan maailman, joka on näennäisen arkipäiväinen ja tavallinen, mutta jonka tapahtumien todellisuudesta ei voi olla varma.

Nimetön minäkertoja on töissä lehdessä nimeltä Uusi Anomalisti. Lehden toimitussihteerinä hän lukee, editoi ja kirjoittaa juttuja mitä erikoisimmista ilmiöistä. Hän tapaa lehden avustajia, muun muassa Äänien herran, joka on kehittänyt ”hiljaisuuden äänien paljastajan”, sekä kosmologiaa ja fysiikkaa harrastavan Raikan, joka ”puhuu kuin runoilija kaukaisten linnunratojen kalvaasta sinerryksestä ja suurten tyhjiöiden eksistenssistä”. Lehden Markiisiksi kutsuttu omistaja haluaa toimitussihteerinsä kirjoittavan esimerkiksi Voynichin kirjasta. Voynichin käsikirjoitusta ei ole kukaan vielä pystynyt avaamaan, joten ei ole ihme, että artikkelin teko ei etene.

Kertoja itse alkaa lääkitä astmaansa daturalla (datura = hulluruoho, pasuunakukka, enkelintrumpetti). Pikku hiljaa hänen maailmansa muuttuu. Hän tapaa olemattomia ihmisiä, hän näkee vanhan naisen, joka voisi olla hän itse, häntä pelottaa, häntä janottaa… Joillekin oudoille tapahtumille löytyy selitys. Ne eivät olleet harhoja, vaikka tuntuivat siltä. Mikä on totta, mikä fantasiaa? Ihminen ei tiedä.

Datura on arvoituksellinen pieni kirja täynnä syviä ajatuksia.

Leena Krohn: Datura

WSOY 2001, 213 s.

Kuukauden nobelisti Czesław Miłosz: Vangittu mieli

Vangittu mieli ei ole romaani. Kirjastoluokitus on Itä-Euroopan historia. Minusta kirjaa on vaikea luokitella. Sanoisin, että se on filosofinen mielipidekirja. On siinä historiaakin.

Vangittu mieli on julkaistu 1953. Miłosz yrittää selvittää siinä, miksi ja miten jotkut intellektuellit sopeutuivat totalitaariseen hallintoon. Samalla hän tietysti kuvaa koko yhteiskuntaa eli itäeurooppalaista kansandemokratiaa toisen maailmansodan jälkeen.

Miłosz käyttää sellaisia termejä kuin murtibingismi ja ketman. Murtibingismi-sanasta hän kiittää puolalaista kirjailijaa Stanisław Ignacy Witkiewicziä, jonka tulevaisuuteen sijoitetussa romaanissa myytiin Murti-Bingin onnellisuuspillereitä. Yksinkertaistettuna Miłoszin murtibingismi on sopeutumisen ja hyväksymisen synonyymi. Ketman taas on ”omien ajatusten ja tunteiden varjelemiseksi harjoitettua näyttelemistä”, jota lähes kaikki joutuivat tekemään. Miłoszin mukaan sitä esiintyy myös muissa, usein uskonnollisissa yhteiskunnissa. Miłoszin nimitys kommunismille onkin Uusi usko. Keskus, jonka määräyksiä totellaan, on Venäjä, jonka johdossa oli kirjoitusaikaan Stalin. Kaiken toiminnan kattava Metodi on venäläinen tulkinta marxismista.

Intellektuellien valitsemia strategioita Miłosz havainnollistaa kertomalla neljästä tuntemastaan kirjailijasta, joista hän käyttää nimiä Alfa, Beta, Gamma ja Delta. En tunne puolalaista kirjallisuutta tarpeeksi, jotta olisin tunnistanut kirjailijat, mutta nimet löytyivät netistä: Jerzy Andrzejewski, Tadeusz Borowski, Jerzy Putrament ja Konstanty Ildefons Gatczynski. Alfa kielsi menneisyytensä, tuomitsi aiemmat kirjansa, liittyi puolueeseen ja hyväksyttiin. Beta teki itsemurhan, Miłoszin tulkinnan mukaan siksi, ettei enää kestänyt ”ristiriitaa julkisten puheenvuorojensa ja valppaan älynsä tarjoamien mahdollisuuksien välillä". Gamma nousi vaikutusvaltaiseksi kirjailijaksi ja poliitikoksi. Hänestä kirjoittaessaan Miłosz ei peittele miesten keskinäistä antipatiaa. Oikeistolaisuuteen taipuvainen Delta oli suosittu runoilija, absurdin mestari, jota pidettiin hyödyllisenä isänmaallisuuden ilmapiirin luojana – jonkin aikaa. Minun luonnehdintani ovat tietysti vain poimintoja Miłoszin laajoista muotokuvista. Miłoszin oma strategia oli lähteä pois Puolasta ja muuttaa länteen, aluksi Ranskaan ja sieltä Yhdysvaltoihin.

Vangitun mielen kommunismin ja Venäjän arvostelu oli aikanaan rajua ja kirja oli tietysti kielletty Puolassa. Miłosz oli syntynyt Liettuassa ja kirjan viimeisessä luvussa IX Baltit hän keskittyy Baltian maiden ja asukkaiden kohtaloon.

Nyt voisi tietysti ajatella, että Vangittu mieli on vanhentunut. Sen kuvaamia kansandemokratioita ei enää ole. Valitettavasti kansalaisia kahlitsevia järjestelmiä on edelleen monessa maassa. Tällä hetkellä vaikuttaa jopa, että ne ovat lisääntymässä.

Miłoszin viehättävästä lapsuuden muistelmateoksesta Issan laakso on blogattu Jokken kirjanurkassa.

Czesław Miłosz: Vangittu mieli

Suomentanut Riitta Koivisto

WSOY 1983, 262 s.

Puolankielinen alkuteos Zniewolony umysł 1953

***********

Helmet-haasteessa kohta 38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja.

Marko Kilpi: Undertaker 1 ja 2

Kiinnostuin Marko Kilven Undertaker-sarjasta viime syksyn Helsingin kirjamessuilla ja nyt luin osat 1 ja 2 peräkkäin.

Undertaker 1. Kuolemantuomio. Hauturi Kivi on rikollinen. Kuolemantuomio alkaa Kiven tekemästä murhasta. Myöhemmin selviää, että Kivi on suurrikollinen. Hänen toimintatapansa on kylmä ja tunteeton. Hänen vaimonsa luulee elävänsä normaalia perhe-elämää. Hänen taustaansa väläytellään pikku hiljaa. Kuolemantuomiossa on paljon henkilöitä. Järjestäynyttä rikollisuutta tutkivia poliiseja, kovaksikeitettyjä rikollisia, jokunen tavallinen ihminen – ja opiskelija Tuomas tyttöystävineen. Kiven rikosten sekaan on ahdettu koulukiusaamista, parisuhdeväkivaltaa, masennusta, toimeentulo-ongelmia. Teksti on yhtä tykitystä. Lyhyet kappaleet syöksähtelevät tapahtumasta toiseen. Virkkeet ovat lyhyitä. Usein katkaistuja. Kirjaa lukiessa ei todellakaan ole tylsää. Päinvastoin, välillä lukija kaipaisi suvantohetkeä. Yksi tapahtumajuonne saadaan päätökseen, mutta moni jää kesken.

Undertaker 2. Kuolemanenkeli. Osa 2 jatkuu täsmälleen siitä, mihin osassa 1 jäätiin. Nämä kirjat on luettava järjestyksessä, jotta pysyisi kärryillä. Sama tykitys jatkuu. Muutamille Kuolemantuomion sivuhenkilöille löytyy perustelu. Tuomas nousee toiseksi päähenkilöksi. Kivellä on teoria kilteistä ihmisistä ja siitä, mitä heidät saadaan tekemään. Enkelimäinen Tuomas on kiltti ihminen. Kivessä itsessään alkaa näkyä pieniä murtumia. Kuolemanenkelissä on räjähtävä lopetus, mutta tarina jää vielä pahemmin kesken kuin Kuolemantuomiossa. Seuraavaa osaa siis odotellaan.

Kilpi on keksinyt Kivelle ylivoimaisen suojakilven: hautaustoimiston. Kivi pääsee lähelle poliisia. Ruumisauto on toisaalta näkyvä, toisaalta koskematon. Kuolema suojelee. ”Jälleen kerran kuoleman varjo pelastaa.”

Marko Kilpi: Undertaker 1. Kuolemantuomio

CrimeTime 2017, 335 s.

Marko Kilpi: Undertaker 2. Kuolemanenkeli

CrimeTime 2018, 393 s.

***********

Undertaker 1. Helmet-haasteen kohta 25. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin.

Undertaker 2. Helmet-haasteen kohta 32. Kirjan nimessä on ammatti.

Anthony Doerr: Davidin uni

David Winkler on nähnyt lapsena pahan unen, joka toteutui täsmälleen sellaisena kuin hän näki sen. Siitä alkaen hän pelkäsi uniaan. Kun David aikuisena näkee tytärtään Gracea koskevan kauhistuttavan unen, hän pakenee, jotta uni ei toteutuisi. Kirjan alkuperäinen nimi onkin About Grace.

David pakenee, mutta hän näkee edelleen unia. Lopun elämäänsä hän taistelee perustavanlaatuisen kysymyksen kanssa: voiko ihminen omalla käytöksellään muuttaa tulevaisuutta?

Kirja ei oikein jaksanut ylläpitää mielenkiintoa yli neljänsadan sivun verran. Siinä on vastakohtaisia miljöitä eli Alaskan Anchorage ja Saint Vincent Karibialla. Ne ovat sinänsä kiinnostavia, kylmää ja pimeää ja toisaalta kuumaa ja aurinkoista. Sanallista maalailua on ylenpalttisesti. Tiivistäminen olisi joskus ollut paikallaan.

Varsinkin Saint Vincentillä ihmiset ovat rohkeasti omanlaisiaan. Chilestä Pinochetin vallankaappausta paenneista Somasta ja Felixistä tulee Davidin ystäviä. Heidän tyttärensä Naaliyah vaikuttaa Davidin loppuelämään enemmän kuin kukaan muu. David itse on päähenkilönä valju. Hän ajautuu toistuvasti äärimmäisiin tilanteisiin, kun ei tee päätöksiä tai kun valitsee väärin. Toisto on yksi kirjan teemoista ja se lähtee jo lumihiutaleista, joita alkuperäiseltä ammatiltaan hydrologi David oli tutkinut väitöskirjaansa varten ja joiden pariin hän palaa elämänsä lopulla.

David tavoittelee unelmaansa, tytärtään Gracea. Kirjan tyylistä kertoo Davidin pohdiskelu:

”Mitä olivat unelmat? Veteen upotettu kauha, kaivoon laskettu sanko. Syvä, viileä vesi kirkkaan pinnan alla; varjo jokaisen puun juurella. Unelmat olivat kunkin sellaisen paikan vastinpaikka, jossa oli käynyt ollessaan hereillä, jokaisen tunnin, jonka oli kokenut. Jokaista nykyisyyden hetkeä vastasi tulevaisuudessa peili ja toinen menneisyydessä. Muisti ja toiminta, kohde ja varjo, valvetila ja uni.”

Kulttuuri kukoistaa -blogin Arja viehättyi kirjasta enemmän kuin minä, vaikka häntäkin alkoi puuduttaa loppupuolella. Hänen blogissaan on linkkejä muihin kirjoituksiin.

Anthony Doerr: Davidin uni

Suomentanut Hanna Tarkka

WSOY 2016, 427 s.

Englanninkielinen alkuteos About Grace 2004

***********

Helmet-haasteessa on kohta 26. Kirja, jota näet sinulle tuntemattoman henkilön lukevan, josta ajattelin, että saankohan tuota täytetyksi, koska tapanani ei ole kurkkia, mitä muut lukevat. Davidin uni on kirjan kannessa niin isolla, että työmatkalla junassa näin sen parin penkkirivin päästä.