Ian Rankin: Koiratkin irrallaan

Olen lukenut muutaman Ian Rankinin John Rebus -dekkarin sarjan alkupäästä. Koiratkin irrallaan on paljon tuoreempi. Se on sarjan 20. kirja, ja sen jälkeen on ilmestynyt vielä ainakin kaksi seuraavaa.

John Rebus on ollut eläkkeellä muutaman kuukauden ja alkaa pitkästyä. Tässä kirjassa hän saa uuden uskollisen ystävän, joka varmaan helpottaa eläkepäivien yksinäisyyttä. Ennen sitä Edinburghissa alkaa tapahtua. Eläkkeellä ollut tuomari murhataan, vankilasta päässyttä tunnettua rikollista ammutaan ja glasgowlainen rikollispomo yrittää vallata markkinoita. Rebus pyydetään auttamaan tutkimuksissa konsultoivana etsivänä. Hänen yhteyksiään alamaailmaan tarvitaan.

Edellinen lukemani Rebus-dekkari Kuurupiilo on aivan sarjan alusta. Koiratkin irrallaan ja Kuurupiilo muistuttavat toisiaan joissakin kohdin, esimerkiksi sikäli, että molemmissa rikosten taustalla on henkilöitä, joiden yhteiskunnallinen asema on korkea.

Näissä uudemmissa Rebus-kirjoissa on mukana komisario Malcolm Fox. Kirjan alusta voi päätellä, että Foxia ei ole pidetty työyhteisössä kovinkaan hyvänä poliisina. Nyt hän toimii oma-aloitteisesti ja menestyy niin hyvin, että saa kiitosta jopa Rebusilta.

En ole käynyt Edinburghissa, vaikka olen pitkään halunnut mennä sinne. Nykyisissä olosuhteissa pitää matkustamisen sijasta tyytyä Rebus-dekkareihin.

Luetut.net

Ian Rankin: Koiratkin irrallaan

Suomentanut Ulla-Ekman Salokangas

Blue Moon 2018, 387 s.

Englanninkielinen alkuteos Even Dogs in the Wild 2015

Robert Galbraith: Silkkiäistoukka

Silkkiäistoukka on J. K. Rowlingin salanimellä Robert Galbraith kirjoittama dekkari. Kaikki tuntuvat nykyisin kirjoittavan sarjoja, ja niinpä tämäkin on yksityisetsivä Cormoran Strikesta kertovan sarjan toinen osa. Ensimmäistä osaa en ole lukenut, mutta se ei haitannut yhtään.

Cormoran Strike on Afganistanin sodan veteraani. Hän on menettänyt sodassa toisen jalkansa, mutta ei välitä huolehtia itsestään, joten jalka proteeseineen aiheuttaa jatkuvasti ongelmia ja haittaa työn tekemistä. Striken etsivätoimistossa on hänen lisäkseen töissä vain nuori Robin Ellacott, joka haluaisi koulutusta alalle, eikä pelkkiä sihteerin tehtäviä. Silkkiäistoukassa Strike käyttää apunaan myös velipuolensa tuttavaverkostoa.

Lähtökohta on kadonnut kirjailija, jonka vaimo pyytää Strikea etsimään miehensä. Kirjailija on kadonnut ennenkin, ja aluksi epäillään hänen vain hakevan julkisuutta, jota hän ei saa mielestään kykyjään vastaavasti. Murhaan kuitenkin päädytään. Murha on tehty epämiellyttävän brutaalisti, mutta onneksi kirjassa ei ollut muuta kovaa väkivaltaa.

Silkkiäistoukka on siinä mielessä perinteinen salapoliisiromaani, että epäiltyjen joukko on rajattu. On kirjailijoita, agentteja ja muita kirjallisuusalan toimijoita, toinen toistaan erikoisempia tyyppejä. Sekä kateutta, paljon kateutta. Rowling tietänee, mistä kirjoittaa.

Kirjallisiin piireihin sijoitettu rikos oli Silkkiäistoukassa parasta. Tyhjäkäyntiä oli jonkin verran eli kirjaa olisi voinut tiivistää.

Luetut.net

Robert Galbraith: Silkkiäistoukka

Suomentanut Ilkka Rekiaro

Otava 2014, 459 s.

Englanninkielinen alkuteos The Silkworm 2014

Un-su Kim: Tappajat

Tappajat on eteläkorealainen rikosromaani. Päähenkilö Reseng on salamurhaaja. Toimialan organisointia kuvataan seuraavasti:

”Ironista kyllä, kun kolme vuosikymmentä kestänyt diktatuuri kaatui, kun demokratia eteni harppauksin ja kansakunta valitsi jälleen presidenttinsä äänestämällä, salamurhateollisuus alkoi kukoistaa. Diktatuurin aikakaudella salamurhat olivat hiljaisia operaatioita: niitä toteutti muutama juonija, hallituksen tai armeijan kouluttamat palkkamurhaajat ja pari luotettavaa alihankkijaa. Itse asiassa toiminta oli niin pientä, ettei sitä voinut kutsua toimialaksi. [- -] Se, mikä kiihdytti salamurhateollisuutta, oli uusi demokraattisesti valittu siviilihallinto, joka halusi verhoutua oikeamielisyyden viittaan. Ehkä he kuvittelivat, että heille sallittaisiin kaikenlaiset hämäräpuuhat vain siksi, että hallitus ei ollut yhtä kuin armeija.”

Resengin adoptioisä Vanha Supi järjesti salamurhia. Hänen toimipaikkansa oli kirjasto, josta kukaan ei lainannut mitään. Reseng oli viettänyt lapsuutensa kirjastossa ja siellä hän oli oppinut lukemaan. Hän luki edelleen, mutta sanoi, ettei pitänyt kirjoista, vaan luki vain tappaakseen aikaa.

Vanha Supi on vanhan koulukunnan mies. Alalle on tullut uusia toimijoita, joilla on uudenlaista peitetoimintaa, uudenlaisia suhteita ja ulkomailta tuotettuja halpoja työntekijöitä. Syntyy eturistiriitoja ja alamaailman sota on lähellä. Resengin on valittava puolensa.

Vaikka Tappajissa on väkivaltaisia kohtauksia, siinä on myös filosofinen puoli. Reseng miettii paljon elämäänsä ja sitä, mitä oikeastaan haluaisi elämältä. Hänellä olisi ollut mahdollisuus valita toisin. Nyt hän ei ymmärtänyt, mikä on tärkeää. Vanha Supi sanoi, että roistot eivät mene helvettiin, vaan ovat siellä jo.

Minä pidin Tappajista. Se on erilainen rikosromaani. Erilaisuus tulee itämaisesta tunnelmasta, jota en osaa sen kummemmin määritellä. Kirja on hyvin visuaalinen. Sen kohtaukset heräävät kuviksi, eikä ole mikään ihme, että kirjasta on suunnitteilla elokuva.

Luetut.net

Un-su Kim: Tappajat

Suomentanut Katariina Laurila

Like 2019, 335 s.

Koreankielinen alkuteos vuodelta 2010

Suomennettu englanninkielisestä käännöksestä The Plotters

***********

Maailmanvalloitus-haaste: Etelä-Korea.

Mary Higgins Clark: Perinnön varjo

Vaikka Mary Higgins Clark on kuuluisa jännityskirjailija, en ollut lukenut yhtään hänen teostaan ennen Perinnön varjoa. Päteväksi rikoskirjaksi tämä osoittautui, mikä ei ole yllättävää. Kirjoittihan Higgins Clark yli 50 teosta. Mitenkään erityisen jännittävä Perinnön varjo ei kylläkään ollut.

Kiitoksissaan Higgins Clark sanoo halunneensa tuoda romaaniin mukaan katolisen kirkon autuaaksijulistamisprosessin. Niinpä Perinnön varjossa selvitellään, onko lastensairaaloita perustanut nunna tehnyt ihmeen, jollainen vaaditaan autuaaksijulistamiseen. Prosessilla ei ole sinänsä mitään tekemistä rikosjuonen kanssa, mutta nunnan lapsenlapsen mahdollisuudella perintöön on. Lapsi oli tietysti nuoruuden hairahdus.

Perinnön on jättänyt jälkeensä tekoniveliin liittyvillä patenteilla rikastunut lääkäri. Hänen omaisuuttaan on säätiöity, ja säätiön hallituksessa istuvat henkilöt yrittävät hyötyä rahoista keinoja kaihtamatta. Joukossa ovat lääkärin pojat.

Perinnön varjossa on paljon henkilöitä, joista esille nousevat nuori lastenlääkäri Monica, jota kuullaan nunnan tekemän ihmeen todistajana, sekä sydänvikainen 82-vuotias Olivia, joka tietää perinnöstä jotakin ratkaisevaa – ja vaarallista.

Perinnön varjossa on myös paljon yhteensattumia, joista osa tuntuu ihmeellisiltä New Yorkin kokoisessa kaupungissa. Mutta se lienee hyväksyttävää ihme-teemaisessa kirjassa.

Luetut.net

Mary Higgins Clark: Perinnön varjo

Suomentanut Henna Kaarakainen

Tammi 2011, 304 s.

Englanninkielinen alkuteos The Shadow of Your Smile 2010

*********** 

Tämä oli äitini valitsema kirja, joten saan osuman Helmet-haasteen kohtaan 8. Kirja, jonka joku toinen valitsee puolestasi.

Taavi Soininvaara: Pakonopeus

Taavi Soininvaaran trillereitä on käännetty muille kielille, esimerkiksi saksaksi. Siksi ajattelin tarkistaa, miten hän kirjoittaa. Luettavaksi valikoitui hieman sattumalta Pakonopeus, joka on Leo Kara -sarjan toinen kirja. Ensimmäinen osa Kriittinen tiheys olisi ollut hyvä lukea ensin, vaikka Pakonopeuden voi lukea myös itsenäisenä teoksena.

Leo Kara on YK:n huume- ja rikostoimiston pääjohtajan erityisavustaja asemapaikkanaan Wien. Toinen suomalainen päähenkilöksi katsottava hahmo on juristi Kati Soisalo, jonka Vilma-tytön kaappauksesta Pakonopeus alkaa.

Tyypillisen trillerin tapaan seurattavia henkilöitä on paljon, ja tapahtumapaikat vaihtuvat pikatahtiin Dubrovnikista Valko-Venäjälle, Ylämaan syrjäkyliltä italialaiseen pikkukaupunkiin ja Lontooseen. Kansainvälinen rikollisuus, ihmiskauppa ja huumeet ovat tutkinnan kohteena, samoin kuin salaperäinen järjestö, joka kehittää uusia aseita, joihin tarvitaan harvinaisia metalleja kuten iridiumia. Kaikkeen tähän sotketaan vielä suomalainen korruptoitunut poliisi ja talouselämän johtohenkilöistä muodostuva salaseura. Nuo viimeksi mainitut heikensivät uskottavuutta huolimatta siitä, mitä Suomen poliisilaitoksesta on viime vuosina tullut ilmi.

En ole lukenut paljonkaan trillereitä, mutta lukemissani ihmiset ovat olleet tyyppejä, hahmotelmia, joita tarvitaan juonen vuoksi. Pakonopeudessa Karalla ja Soisalolla on menneisyys. He ovat kokeneet kovia, ja kokevat tässäkin. Molemmat ovat kovin äksyjä ja helposti kiivastuvia eli aika epämiellyttäviä. Kovista kokemuksistaan huolimatta he eivät synnyttäneet empatiaa.

Lajityypistä pitäville Pakonopeus on varmasti ihan mieleistä luettavaa.

Luetut.net

Taavi Soininvaara: Pakonopeus

Otava 2010, 446 s.

Karin Slaughter: Triptyykki

Tällä viikolla vietetään valtakunnallista dekkariviikkoa. Kirjablogien osuutta vetää blogi Luetut.net. Osallistun dekkariviikolle julkaisemalla yhden postauksen viikon jokaisena päivänä.

Olen lukenut paljon kehuja Karin Slaughterin Will Trent -dekkareista, joten otin luettavakseni sarjan ensimmäisen osan Triptyykki. Se osoittautui muuten kelvolliseksi rikosromaaniksi, mutta oli minulle liian raaka ja verinen.

Tapahtumapaikka on Atlanta, jota en olekaan ennen tavannut dekkareissa. Aloituksena on prostituoidun narkomaanin tappo. Naista on käsitelty todella julmasti. Vuosia aiemmin oli tehty eräiltä piirteiltään samantapainen murha. Sen tekijä oli päässyt vankilasta vähän ennen uutta tapausta, joten siinä on sopiva epäilty.

Näkökulma vaihtuu prostituoidun murhaa tutkivasta poliisista vanhasta murhasta tuomittuun mieheen ja vasta kirjan puolivälissä Will Trentiin. Trent on dyslektikko ja lukemisvaikeuden lisäksi hänellä tuntuu olevan vaikeuksia ihmissuhteissaan, joita on kovin vähän. Trent on kaikin puolin kunnollinen toisin kuin monien nykydekkareiden poliisit.

Ongelmaksi Triptyykissä tuli sen raakuus. En halua lukea irti purruista kielistä, enkä yksityiskohtaisesti kuvatuista puukotuksista ja vastaavista. Triptyykki saattaa jäädä viimeiseksi Will Trent -dekkarikseni.

Karin Slaughter: Triptyykki

Suomentanut Annukka Kolehmainen

Tammi, Bon-pokkari, 525 s. (ensimmäinen suomenkielinen painos 2009)

Englanninkielinen alkuteos Triptych 2006

Kuukauden nobelisti Kenzaburō Ōe: Hikarin perhe

Vuoden 1994 nobelistilta Kenzaburō Ōelta on suomennettu vain kaksi kirjaa. Romaanin M/T ja kertomus Metsän ihmeestä luin pian sen ilmestymisen jälkeen. Hikarin perhe ei ole romaani, vaan esseekokoelma.

Hikari on Ōen esikoispoika. Hänellä on synnynnäinen aivovamma, mutta hän on musiikillisesti lahjakas ja hänestä on tullut säveltäjä. Hikari piti jo pikkulapsena klassisesta eurooppalaisesta musiikista. Yksi kirjan luvuista on otsikoitu ”Beebee” ja ”Unpa”. Beebee tarkoitti Beethovenia ja Unpa Chopinia. Kirjan kohokohta on vanhempien ja Hikarin yhteinen matka Salzburgiin, Wieniin ja Pariisiin, kun Hikarin omia sävellyksiä on jo julkaistu.

Hikarin perheessä Ōe kertoo vammaisen lapsen syntymän aiheuttamasta paniikista, myöhemmistä pienistä riidoista, suuttumisista ja harmeista, mutta ennen kaikkea perheensä vahvuudesta ja myönteisestä mielialasta sen jälkeen kun väistämätön on hyväksytty.

”On mielenkiintoista miten se, että yksi meistä on vammainen, on opettanut meidät muut toimimaan sangen luovasti. Esimerkiksi Hikarin sisar on vuosien mittaan kehitellyt lukemattomia keinoja hauskuuttaa veljeään kun tämä on pahalla tuulella. Pitkästä kotiharjoittelustaan huolimatta hän ilmoittautui opiskeluaikanaan vapaaehtoistyöhön vammaisten parissa ja tämän ulkopuolisen kokemuksen ansiosta hän kykenee huolehtimaan Hikarista entistä viisaammin ja osaa myös tarpeen tullen ottaa etäisyyttä veljeensä sanoakseen tälle vaikeitakin asioita. Lyhyesti sanottuna hän oppi mielestäni näkemään Hikarin paitsi perheemme vammaisena jäsenenä myös yhteiskunnan vammaisena jäsenenä.”

Vammaisuuden yleisestä ja yksityisestä hyväksymisestä Ōe puhui myös eräässä konferenssissa. Muutenkin hän on esiintynyt julkisuudessa, esimerkiksi televisiossa, kertoen mielipiteitään vammaisen lapsen isänä. Hikarin perheen esseet on julkaistu lääketieteellisistä aiheista kirjoittavassa lehdessä nimeltä Sarawabi ennen niiden kokoamista kirjaksi.

Ōen puoliso Yukari Ōe on kuvittanut kirjan viehättävillä piirustuksillaan perheestä ja monenlaisista kukista.

Romaanista M/T ja kertomus Metsän ihmeestä on kirjoitus ainakin blogeissa Sanojen keskellä, Kaisa Reetta T.  ja Keltainen kirjasto.

Kenzaburō Ōe: Hikarin perhe

Englanninkielisestä käännöksestä suomentanut Jaana Kapari

Tammi 1997, 126 s.

Japaninkielinen alkuteos vuodelta 1995

*********** 

Helmet-haaste: 29. Japaniin liittyvä kirja tai sarjakuva.