Lukijana
en voinut vastustaa kirjaa, jonka nimi on Lukemisen ilo eli miksi yhä
rakastan kirjoja. Tästä löytyikin paljon samastuttavaa, lukemisharrastuksen alusta
alkaen. Mäkelä aloittaa kertomalla omaa historiaansa lukijana. Kirjaston lastenosastolta
alkoi luettava loppua, ja hän
luki lopulta jopa tyttökirjoja. Tuohan ei ole tytöille ongelma, koska me olemme
aina lukeneet poikien seikkailukirjoja, eikä sitä pidetä mitenkään
kummallisena.
Mihin
lukija menee ulkomailla? Kirjakauppaan ja kirjastoon tietysti. Myös minuun
Dublinin Trinity Collegen Long Room on jättänyt pysyvän muistijäljen.
Kirjastot, kirjakaupat, antikvariaatit ja kustantamot tekevät lukemisen
mahdolliseksi, ja ovat saaneet Lukemisen iloon omat lukunsa.
Mäkelä
esittelee myös useita itselleen tärkeitä ja läheisiä kirjailijoita. Heissä oli
monta, joita olen lukenut, esimerkiksi Heinrich Böll, Tove Jansson, V. S.
Naipaul ja ilahduttavasti myös Anita Brookner. Se käy kyllä selväksi kirjan
mittaan, että suurimpia suosikkeja ovat Aleksis Kivi ja Anton Tshehov.
”Sivistyksen
kulmakivenä on edelleen lukutaito.”
Lukeminen tuottaa iloa ja
nautintoa, mutta se on myös hyödyllistä. Se avaa ovet tietoon ja uusiin
maailmoihin. Se auttaa ymmärtämään muiden ihmisten käytöstä – ja omaakin. ”Lukemisen
oppiminen on välttämättömyys.” Hieno on Mäkelän havainto, että jos
lukutaito hiipuu, niin
jopa demokratia on vaarassa.
Lukemisen
ilo on lukemisen ylistys ja paperikirjan puolustus.
”Kirjan
arvo ei tietenkään ole siinä, missä muodossa se on. Sen merkitys on sisällön
pysyvyydessä, säilyvyydessä. Sanan mittana on aina sana itse, ajatus. Se
tarvitsee tuekseen osaavan lukijan, joka itse muodostaa sanoista lauseet päänsä
sisällä ja samalla käsittää ne. Sillä tavoin ne ehkä jäävät jopa muistiin. Omaa
lukemista ei koskaan voi korvata toisen ihmisen ääni. Kirjan lukeminen ihan
itse, tuo kahdenkeskinen mykkä hiljaisuus sanojen kanssa on luovuutta.”
Valitettavasti
Lukemisen ilo -nimisen
kirjan valitsevat luettavakseen todennäköisesti vain ihmiset, jotka ovat
jo itse löytäneet lukemisen ilon.
Hannu Mäkelä: Lukemisen ilo eli miksi yhä rakastan kirjoja
Kirjapaja 2021, 190 s.
***********
Lukemisen ilo sijoittuu Helmet-haasteessa itsestään selvästi kohtaan 15. Kirjassa on jotain samaa kuin sinussa.






