tiistai 17. heinäkuuta 2012

Anita Brookner: Rantahotelli


Pidän Anita Brooknerin kirjoista. Olen aiemmin kirjoittanut Päivistä Pariisissa. Ennen blogiaikaani luin muutaman hänen kirjansa ja nyt Rantahotellin. Rantahotellista Brookner sai Booker-palkinnon vuonna 1984. Kirjan kansikuvan sijasta liitin kirjoitukseen Alpeilta ottamani kuvan, joka kuvaa mielestäni hyvin kirjan usvaista tunnelmaa.

Brooknerin kirjoissa ei näytä tapahtuvan paljon mitään. Ne ovat enemmänkin tunnetiloja, täynnä pohdintoja. Rantahotellissa kirjailija Edith Hopen ystävät ja agentti ovat toimittaneet hänet skandaalin jälkeen Sveitsiin, jotta tilanne rauhoittuisi. Mistä skandaalissa on ollut kysymys, selviää lukijalle kirjan loppupuolella. On myöhäinen syksy, lomakausi on lopuillaan, hotelli suljetaan pian. Asukkaita on vain muutama. Heitä Edith tarkkailee, samalla kun miettii omaa elämäänsä ja kirjoittaa rakastetulleen Davidille kirjeitä, joita ei lähetä.

Edithin kirjallisuuslaji on romantiikka. Omasta mielestään hän käsittelee kirjoissaan sitä, ”millainen käytös parhaiten sopii naiselle”. Rantahotellissa lienee kysymys samasta. Edith itse on käyttäytynyt tavalla, jota pidetään sopimattomana. Yhtä lukuun ottamatta hotellin asukkaat ovat naisia. Miehensä sinne lähettämä Monica kärsii syömishäiriöistä ja on kieltäytynyt ”käyttäytymästä vaimolle sopivalla tavalla”. Itsekeskeinen ja hemmoteltu lähes 80-vuotias (mutta nuoremmalta vaikuttava) rouva Pusey kuluttaa aikaansa vaateostoksilla tyttärensä Jenniferin kanssa. Edith pohtii omaa ja muiden käytöstä:
"Mutta miten outoa on että joitakin naisia on hemmoteltava ja hyviteltävä koko ajan ... Minusta tuntuu etten koskaan opi oikean käyttäytymisen sääntöjä, hän ajatteli, sääntöjä, jotka tyttöjen odotetaan oppivan äitinsä polvella. Kaiken minkä olen oppinut olen oppinut isältä. Ajattele uudelleen, Edith. Olet laatinut väärän yhtälön."
Hotellin ainoa mies, älykäs ja tunteeton herra Neville, on suorastaan mytologinen hahmo, joka tuntuu tietävän Edithin ajatuksetkin. Vastaavia henkilöitä esiintyy Brooknerin muissakin kirjoissa. Herra Neville vaikuttaa siihen, että Edith saa päätetyksi, miten jatkaa elämäänsä.

Rantahotellissa ovat käyneet myös Zephyr ja Erja.

Anita Brookner: Rantahotelli
Suomentanut Eva Siikarla
Otavan kirjasto 1985. 176 s.
Englanninkielinen alkuteos: Hotel du Lac, 1984

4 kommenttia:

  1. Minäkin luin joskus Brookneria, mutta olen ihan unohtanut tämän mainion kirjailijan. Kiitos, kun muistutit!

    Ja kuvasi on todella hieno ja tunnelmallinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Löysin kaksi Brooknerin kirjaa, kun kävin viimeksi antikvariaatissa. Toisen säästän vähän myöhemmäksi.

      Poista
  2. Minä yritin lukea Rantahotellia noin vuosi sitten, mutta en päässyt noin puoliväliä pidemmälle (kirjoitinkin aiheesta otsikolla "Jumissa Rantahotellissa..."), jotenkin vain teksti ei alkanut elää minulle. Pitää joskus yrittää uudelleen, ehkä ymmärtäisin palkitun kirjailijan hienoiden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin tekstisi sen jälkeen kun olin kirjoittanut omani. Minusta tuntuu, että Brooknerista joko pitää tai sitten ei. Minulle hänen kirjansa tuntuvat sopivan.

      Poista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.