maanantai 31. joulukuuta 2012

Vuoden 2012 kirjat paketissa

Kirjoittelen tähän muutamia tilastotietoja lukemisistani. Luin vuonna 2012 70 kirjaa. Niistä 19 oli dekkareita/trillereitä, 2 nuortenkirjoja ja 2 runokokoelmaa. Loput eli enemmistö voidaan sijoittaa otsikon 'kaunokirjallisuus' alle.

Ensiksi laskin, miten lukemani kirjat jakaantuivat nais- ja mieskirjailijoiden välille. Naisten kirjoittamia kirjoja oli 36 ja miesten 34. Edellisenä vuonna kirjat jakautuivat naisten ja miesten välille täsmälleen tasan. Kirjaa valitessani en kiinnitä mitään huomiota kirjailijan sukupuoleen ja näytän lukevan todella tasaisesti nais- ja mieskirjailijoiden teoksia. Tämä on ollut yllätys itsellenikin.

Seuraavassa taulukossa on lukemieni kirjojen julkaisuvuodet vuosikymmenittäin. Olen lukenut paljon 2000-luvun kirjallisuutta, mutta en aivan uusinta. Luin vain yhden vuonna 2012 ilmestyneen kirjan.


Kirjailijoiden kotimaiden mukaan luokittelu on seuraavassa kaaviossa.

Iso-Britannian, USA:n ja Saksan suuri osuus selittyy neljän kuukauden työskentelylläni Saksassa. Sinä aikana luin vain englanniksi ja saksaksi ja luen kirjat mieluiten alkukielellä, jos en lue suomeksi. Ryhmässä muut on yksi kirja 20 eri maasta.

Saksassa oleskeluni vuoksi luin 13 kirjaa englanniksi ja 7 saksaksi. Vaikka englanti on vahvin vieras kieleni, luen yleensä englanniksi aika vähän romaaneja, koska englanninkielisiltä alueilta suomennetaan paljon. Vuosi 2012 on ollut siinä mielessä poikkeus. Luin myös kaksi kirjaa ruotsiksi, mikä on normaali määrä.

Vuoden 2012 viisi suosituinta tekstiäni ovat olleet:

  1. Adichie: Purppuranpunainen hibiskus
  2. Edith Södergran: Kultaiset linnut
  3. Juice Leskinen: iltaisin, kun veneet tulevat kotiin
  4. John le Carré: Pappi lukkari talonpoika vakooja
  5. Leena Lehtolainen: Oikeuden jalopeura
Luen vain vähän runoja, joten on jännää, että molemmat viime vuonna lukemani ja postaamani runokokelmat ovat suosituimpien tekstieni listalla.


HAASTEET

Koska luen paljon eurooppalaista kirjallisuutta, tartuin Karoliinan haasteeseen Ikkunat auki Eurooppaan. En edes yrittänyt lukea kirjoja kaikista Euroopan maista, kirjasinpahan vain lukemani kirjat oikeaan kategoriaan. Luin 42 eurooppalaista kirjaa ja sain täyteen kategorian Länsi-Eurooppa ja kategorian Keski-Eurooppa melkein (vain Liechtenstein jäi puuttumaan).

Haasteeseen lukemani kirjat näkyvät toistaiseksi sivulla Haasteet. Teen myöhemmin oman sivun eurooppalaisille kirjoille, koska haluan jatkaa niiden kirjaamista. Ehkä saan luetuksi lisää kirjoja Itä- ja Etelä-Euroopasta.

Haasteeseen Underbara finlandssvenskar vid papper luin vaatimattomasti kaksi kirjaa: jo edellä mainitun Södergranin runokirjan ja Johan Bargumin Syyspurjehduksen.

6 kommenttia:

  1. Hämmentävän tasainen tuo sukupuolijakauma.
    Itsekään en mielestäni kovin paljoa eroa tee sukupuolten välillä mutta tuleeko sitten siitä että lukeminen painottuu vähän vanhempiin kirjoihin kuin 2000-lukuun, jolloin satunnainen otanta johtaa miesylimäärään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi todellakin olla niin, että vanhemmat kirjat vievät jakautuman miehiin päin.

      Poista
  2. Nämä tilastot ovat aina hurjan mielenkiintoisia! En ole vielä syynäillyt omiani, mutta viime vuonna minullakin sukupuolijakauma oli tosi tasainen - katsotaan, miten tällä kertaa käy. Maantieteellisessä hajonnassa minulla ainakin riittää monipuolistamisen varaa, sinä taas olet lukenut hienosti monista maista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tuntuu, että englantilaisia kirjoja tulee luetuksi paljon. Voisin yrittää laajentaa eurooppalaista lukualuettani, muista maanosista puhumattakaan.

      Poista
  3. Onnellista Uutta Vuotta 2013 :)

    VastaaPoista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.