sunnuntai 28. heinäkuuta 2019

Annett Gröschner: Vappuaatto

Vappuaatto on kirja Berliinistä. Siinä seurataan toisiinsa löyhästi liittyvien ihmisten vappuaattoa tunti tunnilta ja hetki hetkeltä alkaen kello 0.00 ja päättyen kello 24.00. Vuosi on 2002 ja ihmiset ovat pääasiassa entisen Itä-Berliinin puolelta. Idässä he myös enimmäkseen liikkuvat, varsinkin Prenzlauer Bergissä. Alexanderplatzillakin pistäydytään.

Seurattavien ihmisten joukko on moninainen. Taksikuski, erityisopettaja, työtön pimeä pizzakuski, poliisia pakoileva nainen, koulupinnari… Parhaiten jäävät mieleen kolme vanhaa rouvaa, jotka ovat joutuneet vastentahtoisesti senioritaloon, sekä kolmen maahanmuuttajataustaisen teinitytön ryhmä. Tytöt kutsuvat itseään nimillä Sugar, Candy ja Cakes. Eräänlaisia vappuaaton noitia kumpikin kolmen naisen porukka. Ja sitten on vielä salaperäinen asunnoton Alex, joka tuntuu olevan joka paikassa ja tuntevan kaikki.

Vuorokauden aikana tapahtumia on niin paljon, että en edes yritä kuvata niitä. Ääripäissä ovat kapakan epäonnistunut ryöstö ja koulupinnarin joutuminen vahingossa ICE-junan kyytiin. Realistisen kerronnan lomassa pilkahtelee absurdeja juttuja. Ajassa päästään myös taaksepäin toiseen maailmansotaan vanhojen rouvien muisteluissa sekä juutalaisvainoihin, kun yksi henkilöhahmoista viimeistelee tekstiään runoilija Erich Mühsamista.

Ihmisten paljous ja tapahtumien vyöry aiheutti sen, että loppua kohti lukeminen alkoi hieman puuduttaa. Siitä huolimatta Vappuaatto on suositeltava kirja kaikille Berliiniä rakastaville ja kaikille sinne matkustamista suunnitteleville.

Annett Gröschner: Vappuaatto
Suomentanut Jukka-Pekka Pajunen
WSOY 2013, 500 s.
Saksankielinen alkuteos Walburgistag 2011

***********
Helmet-haaste: 44. Kirja kertoo Berliinistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.