torstai 28. huhtikuuta 2022

Salman Rushdie: Itä, länsi

 

Salman Rushdien novellikokoelma Itä, länsi on jaettu kolmeen osaan, joiden otsikot ovat Itä, Länsi ja Itä, länsi. Jokaisessa on kolme novellia.

Osion Itä ensimmäisessä novellissa Hyvät neuvot ovat harvassa kuin rubiinit kaunis Rehana välttää vanhempiensa sopiman avioliiton ja muuton Englantiin soveltamalla saamiaan neuvoja nokkelasti päinvastoin kuin on tarkoitettu. Novellissa Ilmainen radio nuori rikshakuski joutuu lesken, viiden lapsen äidin, pauloihin ja suostuu sterilointiin ennen naimisiinmenoa. Hän luulee saavansa palkkioksi radion, vaikka radioiden jakaminen oli lopetettu jo vuosia aiemmin. Kolmas novelli Profeetan hius on monimutkaisempi. Moskeijasta varastettu reliikki päätyy koronkiskurille ja aiheuttaa hänen perheensä tuhon.

Länsi-novelleissa on paljon viittauksia länsimaiseen kulttuuriin. Ne on kirjoitettu eri tyyliin kuin Itä-novellit, ja keskenäänkin tyyliä vaihdellen.  Niitä lukiessani arvelin, että minulta jäi paljon ymmärtämättä Intiaan sijoittuvista novelleista. Novelli Yorick on eräänlainen esinäytös Hamletille. Novellissa Rubiinitohveleiden huutokaupassa myydään taikatohveleita erikoislaatuiselle asiakaskunnalle. Kertojan mielipide:

Tämä reaalisen maailman sekoittuminen kuvitteelliseen on vuosituhannen lopun kulttuurisen rappion oire.

Novellissa Kristoffer Kolumbuksen ja Espanjan Isabellan suhteen täyttymys Kolumbus unelmoi pääsevänsä Isabellan suosioon ja saavansa rahat matkaansa maailman ääreen ja kuolemattomuuteen.

Kolmannen osion novelleissa ollaan Englannissa, ja useimmat henkilöt ovat intialaistaustaisia. Novelli Sfäärien harmonia kertoo kahden kirjailijan ja heidän vaimojensa monimutkaisista suhteista. Toinen kirjailijoista on walesilainen ja toinen taustaltaan intialainen. Novellin Chekov ja Zulu päähenkilöt ovat saaneet lempinimensä Star Trekin hahmojen mukaan. Puhuessaan toisilleen he käyttävät sarjan sanoja ja puhetyyliä. En ole koskaan katsonut Star Trekiä, joten kaikki repliikit eivät auenneet. Novellin varsinainen aihe on vakava eli Indira Gandhin murhan seuraukset. Novellissa Kosija Lontoossa asuvan intialaisen perheen isoäiti-ikäinen palvelija ”Varmasti-Mary” ja heidän asuintalonsa vahtimestari ”Sekaisin-Päästä” alkavat seurustella. Vahtimestari on kotoisin jostain Itä-Euroopan maasta ja hänen puhekykynsä on heikentynyt halvauksen seurauksena, siitä lapsikertojan antama nimi.

Rushdien Itä, länsi -novellit antoivat ajattelemisen aihetta. Niissä on historiallisia ja kulttuurisia kerrostumia, sekoittumista, leikittelyäkin. Valaisevaa luettavaa.


Salman Rushdie: Itä, länsi
Suomentanut Arto Häilä
WSOY 1995, 185 s.
Englanninkielinen alkuteos East, West 1994

***********

Helmet-haasteessa on kuin tälle kirjalle tarkoitettuna kohta 25. Kirjan nimessä on ilmansuunta.

5 kommenttia:

  1. Rushdielta voisi lukea jonkin kirjan kyllä ihan yleissivistyksen vuoksi. Tämä teos kuulostaa varsin kiehtovalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen lukenut Rushdielta myös palkitun Keskiyön lapset, joka on hieno. Tästä novellikokoelmasta olisi kevyempi aloittaa Rushdieen tutustuminen.

      Poista
  2. mielenkiintoisia novelleja, toisenlaista elämää.

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Rushdien novelleissa on meille eurooppalaisille mietittävää.

      Poista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.