Heikki Valkama: Laserjuuri

 

Laserjuuri on Heikki Valkaman gastrodekkarisarjan toinen osa. Ensimmäisen osan Pallokala luin vuosi sitten. Siinä suomalainen Michelin-kokki Riku Mäki osallistui Japanissa kokkikilpailuun. Nyt hän on muuttanut Japaniin haaveenaan perustaa sinne oma ravintola. Ensin hän paneutuu japanilaiseen ruokakulttuuriin työskentelemällä ystävänsä Kenta Maedan omistamassa ravintolassa.

”Ruoka ON runoutta, se on ainesosista syntyvä kieli. Annoksissa erilaiset ilmiöt, kukat, sanat ja käsitteet tulevat esiin.”

Rikosjuoni pyörii laserjuuren ympärillä. Laserjuuri on antiikin aikainen mauste. Sen on luultu kuolleen sukupuuttoon, mutta nyt on levinnyt tieto, että sitä saattaa kasvaa salaisessa paikassa Kreikassa. Riku joutuu etsintämatkalle hieman vastentahtoisesti, koska ei saa sanotuksi ystävälleen Kentalle ei. Kenta esittelee Rikun laserjuuresta kiinnostuneelle miljardöörille Kawakamille. Valitettavasti laserjuurella olisi muitakin ottajia, kuten yakuza.

Vaikka juoneen liittyvä nuori nainen Namie joutuu hengenvaaraan Japanissa ja Riku Kreikassa, Laserjuuren vahvuus ei ole jännityksessä, vaan ympäristön, tunnelmien ja kulttuurin kuvauksessa. Varsinkin ruokakulttuurin, kun gastrodekkarista on kysymys. Kreikassakin syötiin hyvin, mutta varsinaista herkuttelua oli japanilainen kahdeksan ruokalajin kaiseki-ateria, jonka Kawakami tarjosi.

”Kuudes annos, kurimanju, oli kastanjakuoreen friteerattu lihapulla, joka tarjoiltiin kiinalaistyylisen paprikakastikkeen kanssa. Seitsemäs annos taas oli aivan ohueksi leikattua raakaa lihaa. Rasvaisen, suuhun sulavan lihan päällä oli mattaista seesamikastiketta, joka korosti lihan makua.”

Rikun seikkailut makujen maailmassa jatkuvat vielä ainakin dekkareissa Tulikukka ja Yakuzan kosto.

Heikki Valkama: Laserjuuri
Tammi 2018, 296 s.

***********

Helmet-haaste: 46. Kirjassa syödään herkkuja.

Dina Rubina: Kaksiosainen sukunimi

 

Kaksiosaisessa sukunimessä on uzbekistanilaisen Dina Rubinan kolme novellia. Novellit on kirjoitettu 1990-luvulla, ja niiden tapahtumaympäristö on neuvostoaikainen.

Niminovellissa Kaksiosainen sukunimi isä on hakenut poikansa lentokentältä. He ovat aloittamassa kesälomaa yhdessä. Automatkan aikana selviää, että mies ei olekaan pojan biologinen isä. Poika ei tiedä sitä. Hän kertoilee elämästään äidin uuden perheen kanssa. Isän ajatukset kertaavat menneisyyttä, jossa hän sai heti pojan synnyttyä tietää vaimonsa uskottomuudesta. Vaimo joutui rintatulehduksen vuoksi sairaalaan, mies rakastui vauvaan tätä hoitaessaan ja kasvatti häntä omanaan, kunnes vaimo lähti pojan oikean isän matkaan ja vei tämän mukanaan. Kaksiosainen sukunimi on koskettava ja inhimillinen novelli rakkaudesta lapseen.

Novellissa Eräs älykkö istahti tielle kertojana on oikolukija, joka on kirjailijatalossa lomalla toipumassa henkilökohtaisesta traumasta. Talon kirjailijoissa on erikoisia tyyppejä menestyvästä lastenkirjailijasta synkkään näytelmäkirjailijaan. Taloon johtavalla mäntykujalla naisia ahdistelee polkupyörällä liikkuva itsensäpaljastaja. Novellin tyylilaji on farssi, joka lähentelee absurdiutta varsinkin silloin, kun oikolukija siirtyy kertomaan traumaattisesta kokemuksestaan petollisen tallinnalaisen kosijan kanssa.

Kolmas novelli Ljubka on näistä ainoa, joka on sijoitettu Uzbekistaniin. Lääkäri ja yksinhuoltaja Irina Mihailovna asuu pienessä kylässä lähellä vankileiriä. Hän on erinomainen lääkäri, mutta aivan onneton käytännön asioissa. Varoituksista huolimatta hän palkkaa leiriltä vapautuneen entisen rosvokoplan johtajan Ljubkan lastenhoitajaksi. Nuori Ljubka on loistava kodinhoitaja, ostosten tekijä ja tinkijä. Vähän ennen Stalinin kuolemaa Irina saa potkut juutalaisuuteen viittaavan sukunimensä vuoksi, ja Ljubka alkaa elättää häntä ja lasta. Stalinin kuoltua kummankin elämä muuttuu.

Rubinan novellit kertovat ihmisistä ja tunteista. Neuvostoelämä tuo niihin oman mausteessa. Siitä huolimatta jopa Ljubkassa pääosassa on Irinan ja Ljubkan välinen luottamus ja heidän ystävyytensä.

Dina Rubina: Kaksiosainen sukunimi
Suomentanut Tuukka Sandström
Idiootti 2015, 158 s.
Venäjänkieliset alkuteokset Двойная фамилия 1990, Один интеллигент уселся на дороге 1994, Любка 1994

***********

Maailmanvalloitus: Uzbekistan.

Emmi Itäranta: Kuunpäivän kirjeet

 

Kuunpäivän kirjeet on sijoitettu tulevaisuuteen, vuoteen 2168. Parantaja Lumi kirjoittaa muistikirjaansa, joka on tarkoitettu hänen puolisonsa Solin luettavaksi. Sol ja Lumi ovat joutuneet erilleen toisistaan.

Maa on muuttunut suurimmaksi osaksi asuinkelvottomaksi. Siellä kyllä asutaan vielä, Lumikin on sieltä kotoisin, mutta Maasta halutaan pois. Ihmiskunta on perustanut siirtokuntia Marsiin ja aurinkokunnan sopiviin kuihin. Lumi kirjoittaa muistikirjaansa kirjoitushetken tapahtumien lisäksi vanhoista asioista, elämästään Maassa, koulutuksestaan parantajaksi, yhteisestä ajastaan Solin kanssa. Tässä hän puhuu Solille:

”Et ole katsonut tulevaisuutta, jossa ainoat mahdollisuutesi ovat jäädä siivoamaan lomasaarekkeen vessoja, lähteä hengittämään myrkyllisiä höyryjä muovinlajittelulaitokseen tai säteilyvaaraan ydinvoimalan purkutyömaalle. Tai toivoa, että arpa valitsee sinut siirtotyöläiseksi Marsiin, missä sinua kohdellaan ikuisesti toisen luokan kansalaisena.”

Kuunpäivän kirjeet on tulevaisuuskuvitelma, mutta sen voi nähdä kommentoivan myös maapallon nykytilaa.

Pidin aurinkokunnasta tapahtumaympäristönä. Matkustaminen Jupiterin kuihin saakka sujui nopeasti, kun käyttövoima saatiin pimeästä energiasta. Muuten aikakausi oli tietysti teknologisesti kehittynyt, mutta Lumin mystiset parantajataidot viittasivat enemmän alkuperäiskansojen shamaaneihin kuin lääketieteen kehitykseen. Pidin myös kirjan tunnelmasta, joka ei ollut ahdistava, vaan ennemminkin surumielinen ja kaipaava. Samalla Lumi oli sitkeä ja yritti peräänantamattomasti selvittää, mitä Solille oli tapahtunut ja miksi.

Kuunpäivän kirjeet sai minut taas kerran ihmettelemään, miksi en lue enemmän tulevaisuusfiktiota. Yleensä pidän lukemistani genren kirjoista, kuten nytkin Kuunpäivän kirjeistä.

Emmi Itäranta: Kuunpäivän kirjeet
Teos 2020, 382 s.

***********

Kuunpäivän kirjeet oli lähikirjaston suositushyllyllä, joten sijoitan sen Helmet-haasteen kohtaan 50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä.

Nobelin sai tansanialainen Abdulrazak Gurnah (ja arvonnan tulokset)

Kirjallisuuden Nobel vuonna 2021 myönnettiin tansanialaiselle Abdulrazak Gurnahille.

Positiivista on, että palkinnon sai afrikkalainen kirjailija, vaikka Gurnah asuukin nykyisin Iso-Britanniassa. Palkinnon perusteluissa sanottiin, että Gurnah nostaa kirjoissaan esille kolonialismin vaikutuksia, mikä myös kuulostaa positiiviselta. Suomessa Gurnah lienee varsin tuntematon, vaikka hänen teoksiaan on ollut Booker-palkinnon ehdokkaina. Juuri palkinnosta ilmoittamisen jälkeen katsoin Wikipediaa, eikä siellä silloin ollut Gurnahista suomenkielistä sivua. Nyt tunti myöhemmin on. Toivottavasti joku kustantamo ottaa uuden nobelistin ohjelmaansa.

Nobel-kyselyyni osallistuneista kukaan ei osannut ehdottaa Gurnahia. Murakami olisi ollut suosikki. Arvoin osallistuneista kolme, jotka saavat valita yhden kirjan. Arvonta suosi seuraavia: Ida, Jokke ja Mai Laakso. Lähettäkää sähköpostitse (osoite sivulla Margit) osoitteenne sekä tieto siitä, minkä kirjan haluatte. Mielellään pari vaihtoehtoa. Nopein saa valita ensin. Valittavana ovat seuraavat kirjat:

• Svetlana Aleksijevitš: Neuvostoihmisen loppu
• Toni Morrison: Toiseuden synty
• Orhan Pamuk: Kummallinen mieleni
• Albert Camus: Rutto
• Eeva Kilpi: Minä haluan olla tässä vielä

Vielä ehdit veikata uutta kirjallisuuden nobelistia

 

Tällä viikolla jaetaan Nobelit. Torstaina on kirjallisuuden vuoro. Voit osallistua syyskuussa aloittamaani kyselyyn vastaamalla tämän postauksen kommenteissa, kenen toivot tai luulet saavan Nobelin. Voit myös vastata kyselyni alkuperäisen postauksen kommenteissa. Vastaukset viimeistään keskiviikkona 6.10.

Vedonlyöjien listoilla johtaa taas kerran Haruki Murakami. Itse toivon, että Nobel myönnettäisiin ensimmäisen kerran palkinnon historiassa kahtena peräkkäisenä vuonna naiselle. Viime vuonna palkinnon sai Louise Glück.

Anne B. Ragde: Perintötila

Perintötila jatkaa Anne B. Ragden alun perin trilogiana ilmestynyttä Berliininpoppelit-sarjaa. Olen lukenut trilogian, ja minusta Perintötilaa ei kannata lukea, jollei ole lukenut aiempia osia. Muutenkin Neshovin suvusta kertovan sarjan osista ensimmäinen – nimeltään Berliininpoppelit – on paras. Jo siinä selviävät suvun synkät salaisuudet. Jatko-osat eivät ole mitenkään välttämättömiä, mutta kertovathan ne, mitä tutuiksi tulleille ihmisille tapahtuu jatkossa.

Perintötilassa seurataan alkuun hautausurakoitsija Margidoa ja hänen veljeään Erlendiä. Perheetön Margido asuu Trondheimissa, jonka lähellä suvun vanha maatila on. Erlend ja hänen kumppaninsa Krumme asuvat Kööpenhaminassa. He elävät kolmen pienen lapsensa kanssa kaoottisen tuntuisia ruuhkavuosia, joihin kuuluvat kiinteästi myös lasten äidit, jotka puolestaan asuvat yhdessä.

Margidon ja Erlendin veljentytär Torunn on perinyt maatilan, jonne hän ei kuitenkaan ole jäänyt asumaan. Torunn on ollut hieman eksyksissä elämässään, mutta Perintötilassa hän saa asioita järjestykseen, kun palaa tilalleen. Aiemmin jäykkä ja tunteettoman tuntuinen Margido osoittautuu myös kykeneväksi muuttumaan. Kirjan rakenteessa Erlend ja Krumme kummallisesti unohdetaan jossakin puolenvälin paikkeilla, kun Torunn nousee päähenkilöksi. Margido sentään pysyy mukana koko ajan.

Trilogian 0sat olivat synkempiä kuin Perintötila. Tässä Neshovin suvun tarina tuntuu kääntyvän kohti positiivisempaa tulevaisuutta. Sarja jatkuu romaaneissa Elämänrakentajat ja Talon tytär.

Anne B. Ragde: Perintötila
Suomentanut Katriina Huttunen
Tammi 2017, 277 s.
Norjankielinen alkuteos Alltid tilgivelse 2016

***********

Helmet-haaste: 18. Kirja kertoo sateenkaariperheestä.

Kuukauden nobelisti Maurice Maeterlinck: Sininen lintu

Sininen lintu on belgialaisen Maurice Maeterlinckin satunäytelmä. Se on suomennettu kahteen kertaan, Maila Talvio 1913 ja Juhani Aho 1921. Minulla on Ahon suomennos.

Näytelmä alkaa köyhän halonhakkaajan tuvasta, jossa lapset poika Tiltil ja tyttö Mitil nukkuvat. He heräävät kesken uniensa, ja kohta huoneeseen astuu haltijatar, joka muistuttaa naapurin vaimoa. Hän tarvitsee Sinisen Linnun, jotta hänen sairas tyttärensä paranisi. Lapset lähtevät etsimään mukanaan iso seurue, jossa ovat rohkea ja uskollinen Koira, viekas ja makeileva Kissa, pelokas Leipä, sekä Sokeri, Maito, Vesi ja Tuli. Valo ohjaa joukkoa.

Etsintämatkalla lapset joutuvat moneen pelottavaan paikkaan, kuten Yön linnaan ja hautuumaalle, mutta he pääsevät myös Onnen puutarhoihin. Siellä he oppivat, että suuret onnet kuten Rikkaana-olemisen-onni ja Tyydytetyn-turhamaisuuden-onni ovat petollisia, ja että pienet oikeat onnet pitää osata löytää. Niitä ovat vaikka Päivänpaisteessa-olemisen-onni ja Aamukasteessa-paljasjaloin-juoksentelemisen-onni.

Yli sata vuotta sitten kirjoitetussa näytelmässä otetaan kantaa luonnonsuojeluun. Metsässä lapset joutuvat vaaraan, kun puut ja eläimet haluavat rangaista heitä. Tammi puhuu:

”Ensi kerran on meille suotu tilaisuus tuomita Ihmistä ja antaa hänen tuntea voimaamme… Kaiken sen jälkeen, mitä hän on meille tehnyt, kaiken sen kuulumattoman vääryyden jälkeen, jota hän on meitä kohtaan harjoittanut, en luule olevan pienintäkään epäilystä siitä, mikä tuomio häntä odottaa…”

Sinistä Lintua ei löydy myöskään Muistojen maasta eikä Tulevaisuuden valtakunnasta. Lopulta lapset heräävät kotonaan. Viimeinen opetus odottaa. Onnen Sininen Lintu onkin kotona, siellä on Tiltilillä häkissä kyyhkynen, ja sen hän antaa naapurin vaimolle tämän tytärtä ilahduttamaan.

Maeterlinck oli symbolisti, ja hänen näytelmäänsä onnen etsimisestä voisi varmasti tulkita loputtomiin.

Näytelmään on kirjoitettu hyvin tarkat ohjeet näyttämökuvista ja henkilöiden ulkonäöstä ja vaatetuksesta. Esimerkiksi Koira:

”Punainen hännystakki, valkoiset housut, kiiltokengät, kiiltonahkahattu; puku yleensä muistuttaa englantilaista herrasmiestä.”

Etsin netistä tietoa, milloin Sininen lintu olisi esitetty Suomessa. Ainakin Kansallisteatterissa on vuonna 2007 esitetty aikuisille tarkoitettu versio, jossa Tiltil on onnellisuutta tutkiva dosentti.

Muista Maeterlinckilta suomennetuista teoksista löysin muutaman postauksen:

Haudattu temppeli, Kirja-aitta

Köyhäin aarteet, Kirja-aitta

Kuolema, Jokken kirjanurkka

Mehiläisten elämä, Jokken kirjanurkka

Maurice Maeterlinck: Sininen lintu
Suomentanut Juhani Aho
WSOY 1921, 229 s.
Ranskankielinen alkuteos L’Oiseau bleue 1908