keskiviikko 28. huhtikuuta 2021

Marcos Chicot: El asesinato de Pitágoras

Ostin tämän kirjan muutama vuosi sitten Espanjasta. En voinut vastustaa sen nimeä El asesinato de Pitágoras (Pythagoraan murha), niin monta kertaa olen Pythagoraan lausetta käyttänyt.

Historiallisen romaanin tapahtuma-aika on vuosi 510 eaa. ja tapahtumapaikka Krotonin kaupunki Magna Graeciassa (nykyisessä eteläisessä Italiassa). Krotonissa oli pythagoralaisten yhteisö, jolla oli suuri vaikutusvalta kaupungin johtamisessa. Iäkäs Pythagoras harkitsee seuraajansa nimittämistä. Yksi kuudesta seuraajaehdokkaasta murhataan, ja pian toinen. Toisen murhan jälkeen tapahtumat eskaloituvat niin, että lopulta päädytään Krotonin ja sen naapurikaupungin Sybariksen väliseen sotaan. Kaiken takana on salaperäinen naamioitunut mies, jonka matemaattiset taidot tuntuvat olevan paremmat kuin itsellään Pythagoraalla ja jonka tavoitteena on Pythagoraan luoman matemaattis-filosofisen koulukunnan tuhoaminen.

Kirjan sankarit ovat Ariadna ja Akenón. Ariadna on Pythagoraan tytär. Hän on taitava matemaatikko, älykäs ja oma-aloitteinen ja lisäksi – tietysti – poikkeuksellisen kaunis. Akenón on egyptiläinen, jonka ammatti olisi nykykielellä lähinnä yksityisetsivä. Pythagoras pyytää häntä tutkimaan murhia.

Pythagoralaisten yhteisön haluaa tuhota myös poliitikko ja loistava puhuja Cilón, joka kantaa kaunaa Pythagoraalle. Sybarislainen epävakaa, mutta upporikas liikemies Glauco aiheuttaa omat harminsa pyrkiessään kohti uusia matemaattisia löytöjä kullan avulla. Hänen orjansa, jättimäinen Bóreas nauttii ihmisten kiduttamisesta ja on väärissä käsissä vaarallinen ase. Pythagoraan puolella tärkeä tekijä on Krotonin armeijaa johtava Milón, moninkertainen olympiavoittaja.

Jälkisanoissaan kirjailija Chicot kertoo, ketkä ihmiset ja mitkä tapahtumat ovat historiallisia. Hän sanoo myös halunneensa tuoda viihteelliseen romaaniinsa pythagoralaista filosofiaa ja geometrian käsitteitä. Niitä on mukana, mutta El asesinato de Pitágoras on ennen kaikkea historiallinen viihderomaani. Siinä on kansitekstin lupauksen mukaisesti juonittelua, rakkautta, toimintaa ja arvoituksia. Minua kiinnosti kuitenkin eniten tämä: koskaan aikaisemmin en ole lukenut romaania, jossa dodekaedri, viisikulmio, piin neljäs desimaali ja irrationaaliluvut ovat oleellinen osa juonta.

El asesinato de Pitágoras on ilmestynyt englanniksi nimellä Killing Pythagoras.


Marcos Chicot: El asesinato de Pitágoras
Duomo Ediciones 2013, 658 s.

***********

Kun kirjassa liikutaan 500-luvulla ennen ajanlaskun alkua, sen voi sijoittaa Helmet-haasteessa kohtaan 16. Kirjassa eletään ilman sähköä.

4 kommenttia:

  1. Onpa kiinnostavan kuuloista, vaikken matematiikasta pidäkään. :D Liekö tätä teosta ollenkaan suomeksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti ei ole suomeksi. Ilmeisesti kirja on saatavissa alkukielen lisäksi vain englanniksi.

      Poista
  2. Hmm joo, voisi olla kyllä viihdyttävä teos, koska dodekaedri...ja näköjään ranskaksikin on käännetty. Kirjan paksuus kyllä vähän hirvittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsoin kirjailijan kotisivulta, ja sieltä huomasin vain englanninkielisen käännöksen. Tämä on varsin viihteellinen, erityisesti romantiikkaosuus, mutta filosofiaa ja matematiikkaa on myös. Minä kyllä pidin. Ja kieli ei ole mitenkään vaikeaa.

      Poista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.