torstai 28. heinäkuuta 2022

Kaari Utrio: Isabella

Kirjabloggaajat julkaisevat tänään postauksia Kaari Utrion kirjoista kunnioittaakseen 80 vuotta täyttävää kirjailijaa. Kaari Utrio 80 vuotta -lukuhaaste on lähtöisin blogista Kirjasähkökäyrä. Siellä ilmestyy huomenna yhteenveto julkaistuista kirjoituksista.

Isabella on Utrion keskiaikaan sijoittuvia romaaneja. Ritari Simon de Grahamin tyttären Isabellan elämää seurataan syntymävuodesta 1351 vuoteen 1370. Isabella on isänsä ainoa lapsi. Hän on rikas perijätär, ja tietysti hänestä kasvaa lumoavan kaunis neito.

1300-luvun puolivälin vuodet olivat Ruotsissa hyvin sekavia. Ruotsi liittoutui milloin Tanskan, milloin saksalaisten kanssa. Kuninkaita oli välillä yhtä aikaa kolme. Valtio oli velkainen sotien ja maasotkujen seurauksena. Itämaasta nyhdettiin veroja ja vaadittiin miehiä taisteluihin. Ristiritaritkin yrittivät käyttää Ruotsin heikkoutta hyväkseen ja saada jalansijaa idäs. Kirjassa on sekä historiallisia että fiktiivisiä henkilöitä. Alussa on henkilöistä luettelo, josta voi tarkistaa, ketkä ovat historiallisia. Ruotsin kuninkaiden sukupuu on myös hyödyllinen. Erään fiktiivisen henkilön suuhun laitetut sanat olisivat pienin muutoksin ajankohtaisia:

Meidän on joka tapauksessa ensimmäiseksi ajateltava omiamme. Olemme kaukana valtakunnan keskuksesta ja joudumme aina pitämään huolen itsestämme. Valtakunnan herrat voivat nurkua liian vahvaa kuningasta, mutta voimakas hallitusvalta on välttämätön Itämaassa; meillä on aina novgorodilainen selkämme takana ja puolustus pitää meillä olla yhtenäinen ja luja jos mielimme selvitä.

Ylhäisöön kuuluvan äidittömän tytön kasvatukselta vaaditaan paljon, mutta pienen Isabellan lähettäminen Ruotsin Varbergiin isänsä serkun herttuatar Ingeborgin hoiviin on johtaa hänen kuolemaansa valtakunnan tapahtumien melskeessä. Myöhemmin lukija pääsee Isabellan ja hänen kasvinveljensä Niklas Tavastin seurassa Turun ja Viipurin linnoihin sekä Sääksmäen Rapolaan. Sotaisia ja jännittäviä tapahtumia riittää, mutta myös romantiikkaa, ja kaikkien väärinkäsitysten jälkeen oikeat ihmiset saavat toisensa.

Isabella on tyypillinen Utrion romaani ja sellaisena erinomaisen viihdyttävä. Päähenkilöiden kautta lukija tutustutetaan historialliseen aikakauteen, sen tapahtumiin, kulttuuriin, tapoihin, jopa vaatetukseen. Kaiken tuon päällä on vaiherikas rakkaustarina. Naisasiaakin on, tässä ylhäisönaisten kannalta. Parilla sivulla vilahtaa jopa prinsessa Margharete, joka naitettiin lapsena Norjan kuninkaalle. Hänestä tuli sittemmin maineikas Margareeta I.


Kaari Utrio: Isabella
Tammi 1988, 443 s.

8 kommenttia:

  1. Onnea Kaari Utrio :) Isabellan olen lukenut nuorena, mutta voisin kyllä lukea uudestaankin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En muistanut, olinko lukenut Isabellan vai en, mutta lukiessani huomasin, että jotkut kohdat olivat tuttuja. Ei haitannut.

      Poista
  2. Utrion kirja naisten historiasta on mielenkiintoinen, löysin sen ilmatteks suameks kirjaston poissiivoushyllyltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eevan tyttäret on hieno merkkiteos naisten historiasta.

      Poista
  3. Isabella sijoittuukin sitten samalle vuosisadalle kuin lukemani Vendela. Melkoinen on yhteiskuntajärjestelmä tapoineen ja lakeineen silloin ollut.

    VastaaPoista
  4. Oma Utrioni (joka on vielä kesken... en aivan ehtinyt mukaan haastepäivään, mutta innostuin sentään lukemaan Utriota) sijoittuu 1830-luvulle, eikä siinä ole kovinkaan paljon historiallisia tapahtumia. Enemmän on keskitytty kaikenlaisiin ihmissuhdejuttuihin. Ilmeisesti keskiaika on innostanut kirjailijaa ajankuvaan enemmän. :)

    VastaaPoista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.