torstai 26. tammikuuta 2023

Gyula Krúdy: Punaisen härän majatalo

 

Löysin unkarilaisen Gyula Krúdyn novellikokoelman Punaisen härän majatalo, kun tutkin lähikirjaston novellihyllyä. Olen lukenut unkarilaista kirjallisuutta kovin vähän, joten kiinnostus heräsi. Krúdy (18781933) oli minulle ennestään tuntematon nimi. Suomentajan jälkisanoissa on kerrottu lyhyesti hänen tuotannostaan.

Suurimmassa osassa novelleja esiintyy hahmo nimeltä Sindbad. Useimmissa niistä Sindbad on jo vanha tai jopa haamu. Hän on ollut nuorena naistenmies, joka on jättänyt jälkeensä murskattuja sydämiä ja aviottomia lapsia. Vanha Sindbad muistelee haikeana nuoruuttaan ja kiertelee paikoissa, joissa kulki nuorena. Joskus hän tapaa tai näkee entisen rakastettunsa tai tämän lapsen. Joskus hän löytää haudan, jonka luona miettii tekojaan. Kovin katuvainen hän ei ole. Sindbad-novellit tuntuivat usein siltä, että luin saman tarinan muunnelmia. Paras niistä oli ilman muuta niminovelliksi valittu Punaisen härän majatalo.

»Elämä», ajatteli Sindbad, »rietas, pyhä ja uuvuttava elämä! Kunpa sen voisi elää uudestaan! »

Muissa kuin Sindbad-novelleissa on hieman huumoriakin, kuten novellissa Kolmijalkainen kana ja kokoelman aloittavassa novellissa Tonavan hengenpelastaja. Siinä humalassa oleva hengenpelastaja joutuu tappeluun pelastettavansa, nuoren tytön kanssa, kun tyttö yrittää kerta toisensa jälkeen hypätä pois veneestä.

Novellit ovat siis enimmäkseen surumielisiä ja kaipaavia. Niiden tunnelma on vahva, ja ne luovat elävän kuvan menneestä maailmasta, jota ei voi tavoittaa. Kirjailija Krúdy oli ihan tutustumisen arvoinen novellisti.


Gyula Krúdy: Punaisen härän majatalo
Suomentanut Hannu Launonen
Atena 2009, 150 s.
Unkarinkieliset alkuteokset 1900-luvun alkupuolelta

***********

Helmet-haaste: kohta 42. Kirjan nimessä on ainakin kolme sanaa.

6 kommenttia:

  1. Nimen olen joskus kuullut mutten ole mitään lukenut, voisihan tämän kokeilla kun vastaan tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saattaisit pitääkin. Kirja on pieni ja nopeasti luettava, helppo kokeilla.

      Poista
  2. Sindbadista minulle tulee vain mieleen se historian merenkulkija, josta aikoinaan tehtiin lapsille piirrettyjäkin. :D Liekö mitään tekemistä kirjan kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satujen Sindbad Merenkulkija on nimen takana. Kiertelijästä tässäkin on kysymys, vaikka hän ei merillä kulkenutkaan.

      Poista
  3. Luin yhden Gyula Krúdyn Sindbad-novellin unkarilaisten novellien kokoelmasta, mutta ainakaan siitä en pitänyt, minusta se oli vaikeasti ymmärrettävä ja sekava. Jos olisi tuntenut hahmon useammasta tarinasta, ehkä novellin olisi ymmärtänyt paremmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä Sindbad-novelleja oli niin monta, että häneen todellakin ehti tutustua.

      Poista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.