Kuukauden nobelisti Dario Fo: Can't Pay? Won't Pay! ja Ei makseta! Ei makseta! Hkt:ssa

Dario Fo kuoli viime kuussa samana päivänä, jolloin ilmoitettiin tämän vuoden nobelisti Bob Dylan. Olin jo aikaisemmin ostanut lipun Helsingin kaupunginteatterin esitykseen Ei makseta! Ei makseta! ja aloittanut näytelmän lukemisen. Valitettavasti jouduin lukemaan sen englanniksi.

Can’t Pay? Won’t Pay!

Can’t Pay? Won’t Pay! on farssi ja sen huumori perustuu farssiin kuuluvasti väärinkäsitykseen. Luettuna väärinkäsitys tuntui yliampuvalta, mutta yliampuviahan farssit ovat. Näyttämöllä hauskuus riippuu toteutuksesta.

Dario Fon tapaan farssiaineksen takana on vakavia yhteiskunnallisia ongelmia. Hinnat nousevat, ruoka on kallista, rahat eivät riitä vuokraan. Hallitus ei välitä kansasta, eivätkä ammattiliitot jäsenistään. Yhden päähenkilön sanoin:

”What is quite clear is that it’s no good working people waiting for the government to do something, the union’s intervention and a good word from your party. We have to stop expecting a white paper from the government and a strongly worded declaration of intent from the union every time we want to turn round and have a piss! If we don’t do things for ourselves, then no one will.”

Näytelmä on 1970-luvulta, mutta sen käsittelemät ongelmat ovat ajankohtaisia. Ajatellaanpa vaikka ruuan hintaa Suomessa tai Helsingin vuokratasoa. Viittaukset Maon pieneen punaiseen kirjaan, Karl Marxiin ja kommunistiseen puolueeseen voi jättää pois, mutta vähän modernisoimalla tästä näytelmästä saa hyvän satiirin nykymenosta. Näiden odotusten kanssa menin katsomaan Helsingin kaupunginteatterin esitystä.

Ei makseta! Ei makseta!

Repliikkeihin olikin saatu sujuvasti mukaan halpuuttaminen, yt-neuvottelut ja muuta ajankohtaista. Mukana oli poliisiorganisaation huono tiedonkulku, ja facebook mainittiin. Kommunistinen puolue oli vaihdettu SDP:ksi. Yhteisöllisyyttä korostettiin, mutta se ei sentään tarkoittanut some-yhteisöllisyyttä, vaan alkutekstin mukaista ihmisten yhteistä toimintaa. Tapahtumiltaan näytelmä seurasi yllättävänkin tarkasti englanninkielistä versiota, johon olin tutustunut.

Esitys itse ei aivan loksahtanut paikoilleen. Siinä oli hauskoja kohtia ja yleisöstä irtosi jopa joitakin väliaplodeja. Ongelmat liittyivät lähinnä näyttelijäntyöhön. Farssi on vaikea laji.

Dario Fo: Can’t Pay? Won’t Pay!

Kirjassa Plays: 2, Methuen Drama 1997
Englanniksi kääntänyt Lino Pertile
Helsingin kaupunginteatterin esitykseen suomentanut ja sovittanut Pentti Järvinen

Italiankielinen alkuteos Non si paga! Non si paga! 1974

Messulauantai

Helsingin kirjamessujen lauantai alkoi WSOY:n ja Tammen bloggariaamiaisella. Hannu Mäkelä, Riitta Jalonen, Claes Andersson, Anja Snellman ja Tuula-Liina Varis vetivät paikalle suuremman joukon bloggaajia kuin aikaisempina vuosina. Kirjailijoita kannatti kuunnella. Andersson: "Jos ei sanalla voi vaikuttaa, niin millä sitten?" Mäkelä: " Kirjoittaminen on asia, joka ei ole ura, sitä vain tekee." Sekin selvisi, että Anderssonin runokokoelmalla Som om ingenting hänt oli aikanaan suuri vaikutus Anja Snellmaniin.

Kriitikot Otso Kantokorpi ja Maaria Ylikangas olivat Maria Säkön ja Aleksis Salusjärven tentattavina otsikolla Kriitikkobattle. Heidän piti lyhyen teksti- tai kuvanäytteen perusteella analysoida teosta, josta näyte oli peräisin. Minusta kriitikot selvisivät hienosti ja tätä ohjelmanumeroa olisi katsonut pitempäänkin kuin vain puoli tuntia.

Kriitikkobattlesta siirryin kuuntelemaan Parnasson kirjallisuuskeskustelua. Karo Hämäläinen oli puheenjohtajana keskustelussa, jossa kirjailija Sirpa Kähkönen, esseisti ja kriitikko Antti Hurskainen ja kustantaja Touko Siltala puhuivat kirjallisuuden nykytilasta ja tulevaisuuden näkymistä.

Lauantaini sujui aivan eri tavalla kuin perjantai, jolloin en ehtinyt kuunnella keskusteluja. Päivän lopuksi kiertelin vielä pienkustantajien osastoilla, mutta siellä oli niin paljon houkutuksia, että katsoin parhaaksi lähteä kotiin muutaman ostoksen jälkeen.

Messuperjantai

Vietin koko perjantain Helsingin kirjamessuilla. Tein etukäteen pitkän listan mielenkiintoisista ohjelmanumeroista, mutta kävin lopulta kuuntelemassa vain yhtä, koska uppouduin antikvariaattiosastolle.

Sofi Oksanen ja ruotsalainen Anders Rydell keskustelivat otsikolla Vaaralliset kirjat, tai oikeastaan Oksanen haastatteli Rydelliä. Taustalla on Rydelliltä suomennettu teos Kirjavarkaat − natsi-Saksa kirjoitetun kulttuurin tuhoajana. Aihe on äärimmäisen kiinnostava. Miksi kirjat ovat niin vaarallisia, että niitä tuhotaan?

Antikvariaateista löysin kaksi etsimääni kirjaa ja lisäksi tein pari heräteostosta. Löytöni päätyvät ennemmin tai myöhemmin blogini nobelistiosastolle. Luottoantikvariaatistani eli Antikvariaatti Punaparrasta löytyi taas jotakin hienoa.

Päivystin kirjabloggaajien kirjavinkkauspisteessä tunnin verran iltapäivällä. Muita asiakkaita siellä ei paljon näkynyt, mutta tapasin monta ennestään tuttua tai uutta bloggaajaa.

Huomenna yritän kuunnella edes pari keskustelua, mutta jatkan edelleen kahden vaikeasti löydettävän vanhan kirjan etsimistä.

Iris Murdoch: Jackson's Dilemma

Tutustuin tänä vuonna ensimmäistä kertaa Iris Murdochiin, kun luin Hiekkalinnan. Halusin lukea lisää Murdochia. Lähikirjastossani oli vain Jackson’s Dilemma, joka jäi Murdochin viimeiseksi romaaniksi.

Kirjan alussa tapahtuu katastrofi. Tosin en itse kutsuisi tapahtunutta katastrofiksi, koska siinä on kysymys vain nuoren ihmisen, Marianin, epävarmuudesta tulevaisuutensa suhteen. Marianin ystävät suhtautuvat kriisiin eri tavoin. Joku pelkää ystäväpiirin hajoavan, joku palaa ajatuksissaan menneisyytensä onnettomuuksiin, joku epäilee tulevansa hulluksi. Tapahtunut pyörii kaikkien ajatuksissa. Vähän liikaakiin toistetaan samoja mietiskelyjä, mutta toisaalta niinhän me ihmiset teemme, jos joku asia vaivaa. Sitä on vaikea olla hautomatta.

Nimessä esiintyvä Jackson on palvelija, eräänlainen hovimestari, monitaitoinen mies (muut kirjan kuvaamat ihmiset ovat hyvin rikkaita). Jackson on mystinen hahmo. Hän on ilmestynyt jostakin, hänen taustojaan ei tunneta ja hänellä tuntuu olevan suorastaan yliluonnollisia kykyjä. Hänellä on tärkeä osa kriisin ratkaisussa.

Kirjan tunnelma on vahva, samoin kuin aiemmin lukemassani Hiekkalinnassa. Tunnelma on painostava, hallitseva sana on katumus. Vaikka kaikki päättyy lopulta hyvin, painostava tunne jää jäljelle. Jackson’s Dilemma oli aika raskas. Hyvä kirja kyllä, mutta pidin Hiekkalinnasta enemmän.

Jos joku haluaa lukea lisää Murdochista, niin blogimaailmassa on todellinen Murdoch-fani eli Poplaarin Pekka. Hän on kirjoittanut pitkän postauksen Murdochista.

Iris Murdoch: Jackson’s Dilemma

Chatto & Windus 1995, 249 s.

Kirjamessut viikon lopulla!

Tänä vuonna pääsen kirjamessuille perjantaina ja lauantaina. Messulehden ohjelmasta löysin niin monta kiinnostavaa esitystä ja keskustelua, että en kuvittelekaan ehtiväni niihin kaikkiin. Ison osan ajasta vietän kuitenkin antikvariaattien tarjontaa tutkien. Olen etsinyt ja löytänyt sieltä usein kirjoja, jotka eivät ole olleet edes nettiantikvariaattien varastoissa. Molempina päivinä olen myös tunnin verran päivystämässä kirjabloggaajien kirjavinkkauspisteessä Boknäsin osaston yhteydessä, osasto 6t139.

Listaan tärppejäni, jospa edes muutamaan menisin (Aino, Takauma, Mika Waltari jne, ovat ohjelmapisteitä, joiden sijainti löytyy messulehdestä):

Perjantai

Spefin keinoin kiinni nykytodellisuuden kipukohtiin, klo 10.30, Aino

Käänteentekevät oppikirjat, klo 11.00, Takauma

Kuka ostaa kirjoja tänään? Ja Huomenna?, klo 11.30, Aino

Vaaralliset kirjat, klo 12.30, Mika Waltari

Markku Kulmala ja Mai Allo: Yhdessä ilmakehässä - suomalaiset ilmakehätutkijat tieteen huipulla, klo 13.30, Takauma

Nordenskiöld ja pohjoiset väylät, klo 14.00, Minna Canth

Anders Rydell: Kirjavarkaat - natsi-Saksa kirjoitetun kulttuurin tuhoajana, klo 14.30, Mika Waltari

Suuri Miina Sillanpää -keskustelu: Onko Sillanpään unelma toteutunut?, klo 15.00, Aino

Kirjoittaja vai kertoja?, klo 15.30, Minna Canth

Erkki Tuomioja: Historian käyttö ja väärinkäyttö, klo 16.00, Eino Leino

Kustantamon kulisseissa, klo 16.30, Kullervo

12 klassikkoa Suomen juhlavuonna 2017, klo 18.00, Kirjakahvila

Ville Suhonen: Ompelijatar - Martta Koskisen kuolema ja elämä, klo 18.30, Eino Leino

Lauantai

Lauantaina on perinteisesti dekkaripäivä. Suomen Dekkariseura järjestää koko päivän Mika Waltari -lavalla keskusteluja, joiden teemat liittyvät dekkareihin. Aiheina ovat mm. Menneisyyden ote (klo 11.30), Valta ja instituutiot (klo 13.00), Lapsi uhrina (klo 13.30). Keskustelijoina vierailee tunnettuja dekkaristeja kuten JP Koskinen, Jarkko Sipilä, Kati Hiekkapelto jne.

Takauma-lavalla on Suomen kirjailijaliiton ohjelmaa. Keskustelujen aiheena esim. Tyhjän paperin pelko (klo 11.30), Islannin uudet tarut (klo 15.00), Muistoissamme Veijo Meri (klo 16.00).

Lauantain muusta ohjelmasta minua kiinnostavat eniten Kriitikkobattle, Kirjakahvila, klo 12.00 ja Parnasson kirjallisuuskeskustelu, Kullervo, klo 12.30.

Sofi Oksanen: Norma

Norma alkaa Norma Rossin äidin hautajaisista. Pian käy ilmi, että äiti on salannut Normalta tekemisiään. Norman ympärillä alkaa liikkua ihmisiä, jotka yrittävät saada häneltä tietoja, joita hänellä ei ole. Norma sotketaan äidiltä kesken jääneeseen juoneen, ja samalla hän selvittää oman salaisuutensa historiaa.

Normalla on nimittäin salaisuus, jonka tiesivät vain hän ja äiti. Salaisuus liittyy hiuksiin. Hiukset ja hiusten pidennykset johtavat kirjassa suurempiin ympyröihin.

”Se joka hallitsee unelmia, hallitsee maailmaa. Se joka hallitsee hiuksia, hallitsee naisia. Se joka hallitsee heidän lisääntymiskykyään, hallitsee myös miehiä. Se joka pitää naiset tyytyväisinä, tyydyttää miehetkin ja se joka tohtoroi hius- ja vauvakuumeisia ihmisiä, on heidän kuninkaansa.”

Normassa on aineksia jopa rikosromaaniksi, ja ripaus mystiikkaa. Minä koin sen puhuvan tasa-arvosta ja erilaisuuden hyväksymisestä. Kirja oli minulle positiivinen yllätys, jotain aivan erilaista Oksasen synkkien lähihistoriakirjojen jälkeen (joista olen pitänyt myös). Tosin synkkiä aiheita oli tässäkin. Pidin erityisesti siitä, että lukiessa piti olla tarkkana, muuten ei tiennyt, miten asiat ja ihmiset liittyvät toisiinsa.

Norma ilmestyi viime vuonna ja siitä on kirjoitettu blogeissa paljon. P. S. Rakastan kirjoja -blogissa on sellaisen lukijan arvio, jolle Norma on ensimmäinen Oksasen kirja. Samassa blogissa on myös linkkejä muiden arvioihin.

Sofi Oksanen: Norma

Like 2015, 304 s.

Chinua Achebe: Kaikki hajoaa

Nigerialaisen Chinua Acheben Kaikki hajoaa kertoo igbojen elämästä 1800-luvun lopulla. Perusyksikkö on klaani, jolla on perinteiset säännöt ja tavat. Päähenkilö Okonkwon kautta Achebe kuvaa arkielämää, vuodenkierron merkkipaaluja ja juhlia. Tärkeitä rituaaleja ovat kihlajaiset ja hautajaiset. Riidat käsitellään omassa oikeusistuimessa ja rikoksille on perinteen sanelemat rangaistukset. Klaanin uskonnossa on ylimmän jumalan Chukwun lisäksi muita jumalia, kuten maanjumalatar ja jokaisen henkilökohtainen jumala chi. Esi-isien henkiä sekä palvotaan että pelätään.

Voimakastahtoinen Okonkwo noudattaa tiukasti klaanin tapoja. Hän on noussut heikoista lähtökohdista kylänsä tärkeimpien miesten joukkoon. Hänellä on varallisuutta, kolme vaimoa ja monta lasta.

Kirjan lopulla tapahtuu se, mitä nimi Kaikki hajoaa ennakoi. Klaanissa on kuultu huhuja

”valkoisista miehistä, jotka valmistavat väkeviä pyssyjä ja väkeviä juomia ja vievät orjia meren taakse, mutta kukaan ei ole kuvitellut, että ne tarinat olisivat totta”.

Tarinat osoittautuvat tosiksi. Valkoiset miehet tuovat ensin uskontonsa, sen perässä hallintonsa ja kauppa-asemansa. Yritys istuttaa vieras kulttuuri vanhojen tapojen tilalle johtaa tietysti ristiriitoihin. Varsinkaan Okonkwon kaltainen mies ei voi hyväksyä tulijoita.

Achebe ei kirjoita, että igbojen vanhassa elämässä kaikki olisi ollut hyvin. Okonkwo itse on varsin ristiriitainen hahmo. Kaikki kyläläiset eivät ole hänen kannallaan. Toisaalta kaikki valkoisetkaan eivät ole pahoja. Esimerkiksi kylään ensimmäisenä tullut pappi yrittää ymmärtää igbojen uskontoa, eikä hänen aikanaan olekaan suuria ongelmia. Valitettavasti hän sairastuu ja joutuu lähtemään ja sen jälkeen seuraa yhteentörmäys. Mustavalkoisten asenteiden välttäminen tekee kuvauksesta todellisen tuntuisen.

Kirjassakin mainittu eurooppalaisten käsitys ”primitiivisten heimojen kesyttämisestä” tuntuu lukemisen jälkeen entistä omituisemmalta.

Chinua Achebe: Kaikki hajoaa

Suomentanut Heikki Salojärvi

Basam Books 2014, 239 s.

Englanninkielinen alkuteos Things Fall Apart 1958