tiistai 29. syyskuuta 2020

Katja Kettu: Kätilö

Kätilössä parasta ovat ajankohta ja tapahtumapaikat. Aika on kesä ja syksy 1944 ja paikka pohjoinen Suomi ja Norja. Sota on käynnissä. Pohjoisessa saksalaiset ovat ensin kumppaneita ja sitten vihollisia. Kirjassa on iso rooli Titovkan sotavankileirillä. Olen lukenut Lars Westerlundin tietokirjan Saksan vankileirit Suomessa. Kätilössä tapahtumia on sijoitettu todelliselle vankileirille.

Vähemmän innostunut olin Kätilön rakkausjuonesta, jossa päähenkilö, kätilö, Schwester, medizinitsa, hullaantuu saksalaiseen SS-upseeriin Johanniin (Johannekseen). Johann on Ukrainassa traumatisoitunut Horst Wesselin ihailija, johon ihastuvat muutkin kuin kätilö, kuten Parkkinan kaunotar Lissu.

– Tiiätkö. Mie olen keksiny miten mie seleviän tästä soasta, Lissu virkkoi, kun hankasin käsiäni emalivadissa.
– Mie tehen tuole Johannekselle lapsen. Se haluaa.
– Et sie näin pian tiineeksi tule.
– Voin mie tulla. Johannes sanoi että mie haisen hetelmälliseltä.

Kätilön kieli on hurjaa ja voimakasta, välillä niin roisia, että minulla oli vaikeuksia lukea.

Tästä lähes kymmenen vuoden takaisesta menestysteoksesta löytyy paljon postauksia. Esimerkiksi blogissa Lumiomena on hyvä ja perusteellinen kirjoitus.


Katja Kettu: Kätilö
WSOY 2011, 348 s.

***********

Kätilö sopii Jokken rauhanhaasteeseen sekä Yöpöydän kirjat -blogin haasteeseen Kirja, jota en halunnut lukea. Kätilö on niitä kirjoja, jota aikanaan en halunnut lukea sen ympärillä pyörineen hypetyksen vuoksi. Elokuvaakaan en ole katsonut.

4 kommenttia:

  1. Kätilö oli tosi haastava kirja. Luin aikoinaan vetämässäni lukupiirissä, muutoin en tähän olisi tarttunut. Leffankin olen katsonut, mutta en muista paljoa siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä ensimmäinen haasteeseesi (kiitos siitä!) lukemani kirja ei aiheuttanut tunnetta, että olisin jäänyt jostakin paitsi, jos en olisi lukenut kirjaa.

      Poista
  2. Upea teos. Opettelin lukemaan kirjaa alkuun pari kolme sivua päivässä, kunnes se alkoi tuntua luontevalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Useimpien mielestä Kätilö lienee upea kirja. Minuun se ei tehnyt ihan niin suurta vaikutusta, vaikka sillä omat ansionsa onkin.

      Poista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.