Blogistanian II lukumaraton

© Nafisan / Yöpöydän kirjat

Jotkut kirjabloggaajat ovat vetäneet omia lukumaratoneja. Seurasin niitä ja ajattelin, että tuohon en ryhdy ikinä. Tänä kesänä järjestettävät yhteiset maratonit saivat minut muuttamaan mieleni. On kiehtova ajatus, että useat ihmiset lukevat 24 tuntia (melkein) yhtä aikaa.

Joten, osallistun II lukumaratoniin keskiviikkona 24.7.

Tässä kolme linkkiä:

Kirsin kirjanurkka, Eniten minua kiinnostaa tie, Hys, äiti lukee nyt!

Jos joku ei tiedä, mikä lukumaraton on, kaikista noista edellä olevista linkeistä löytyy vastaus. Kirsin kirjanurkassa on lisäksi kattavasti koottuna 10.7 järjestetyn I maratonin tulokset. II maratonin osallistujat on listattu esim. blogeissa Eniten minua kiinnostaa tie ja Hys, äiti lukee nyt. Jälkimmäiseen blogiin voi ilmoittautua, jos joku vielä haluaa mukaan.

Juan José Millás: No mires debajo de la cama

No mires debajo de la cama (älä katso sängyn alle) on kolmas lukemani Millásin kirja. Niissä on ollut kaikissa sama teema: kaksoisolennot (eli ihmisen toinen puoli). Blogissa olen kirjoittanut aikaisemmin romaanista Laura y Julio.

Tässä kirjassa on hieno ympyrärakenne. Se alkaa tuomari Elena Rinconista, jolla on suhde naimisissa olevaan oikeuslääkäriin, ja palaa lopussa heihin. Välillä kierretään. Elena näkee metrossa nuoren naisen, jonka tietää heti toiseksi puoliskokseen. Nainen lukee kirjaa nimeltä No mires debajo de la cama. Elena hankkii kirjan. Seuraavaksi luetaan tuota kirjaa, jossa kerrotaan kengistä. Kengät liikkuvat tietoisuuden ja pelkän olemisen välillä. Kenkätarina saattaa olla myös Vicente Holgadon painajaisuni. Vicenten herättyä selviää, että Elenan näkemä nuori nainen, Teresa, on Vicenten tyttöystävä. Illalla Vicente menee esittäytymään Teresan vanhemmille ja sitten tarvitaankin tuomaria ja oikeuslääkäriä.

Kengät pohtivat parina olemista ja parittomuutta. Yksijalkaisen miehen kenkä kaipaa pariaan, joka haudattiin miehen amputoidun jalan mukana. Vicenten nauhakengät puolestaan haluaisivat erota ja muuttua yksilöiksi. Kengäthän ovat tavallaan yksi, vaikka niitä onkin kaksi!

Kenkien kirjoittaminen tietoisiksi oli niin absurdia, että siitä seurasi hymyilyä. Sänkyjen alla tapahtui kuitenkin kaikenlaista, eikä kirjaa voi suositella niille, joiden lapsuuden sängynalusmörkö ei ole unohtunut.

Tätä kirjaa lukiessani mietin taas erästä vierailla kielillä lukemiseen liittyvää asiaa. Millás on arvostettu kirjailija, joka on saanut useita espanjalaisia kirjallisuuspalkintoja, esimerkiksi arvokkaan Planetan. Siitä huolimatta hänen kirjansa ovat helppoja lukea. Joskus vain tarvitsee tarkistaa joku sana. Esimerkiksi dekkaristi Giménez Bartlettin kirjat ovat paljon vaikeampia. Jotenkin ajattelisi, että kirjan kaunokirjallinen arvo (mitä se sitten tarkoittaneekin) näkyisi kielessä: mitä ’arvokkaampi’ kirja, sitä vaikeampaa kieltä. Minkälaisia kokemuksia muilla on?

Juan José Millás: No mires debajo de la cama

Booket 2012, 162 s

Ilmestynyt ensimmäisen kerran 1999

Kristina Ohlsson: Tuhatkaunot

Kristina Ohlssonista en tiennyt mitään ennen kuin luin Kirsin kirjanurkasta perusteellisen jutun hänen rikosromaaneistaan. Kirjastossa sattui olemaan Tuhatkaunot, joka on Ohlssonin toinen suomennettu kirja. Vaikka kysymyksessä on sarja, niin yhtään ei haitannut, että en ollut lukenut edellistä osaa nimeltä Nukketalo.

Ohlssonin kirjoissa rikoksia tutkii Tukholman poliisin erikoisyksikkö. Tuhatkaunoissa selvitettävänä on alkuun kaksi juttua. Eläkkeellä ollut pappi oli ampunut vaimonsa ja sen jälkeen itsensä ja jättänyt itsemurhaviestin, mutta on epäilyksiä, että heidät onkin murhannut joku ulkopuolinen. Toinen tapaus on tuntemattoman miehen yliajo, joka sekin saattaa olla murha. On varsin selvää alusta lähtien, että rikokset ovat jollakin tavalla yhteydessä toisiinsa.

Tutkimusryhmästä nousevat esille siviilitutkija Fredrika Bergman, joka on raskaana, Peder Rydh, joka joutuu tasa-arvokoulutukseen, ryhmän uusi jäsen Joar Sahlin sekä päällikkö Alex Recht. Joaria lukuun ottamatta heillä on ongelmia ihmissuhteissaan. Kirjassa keskitytään kuitenkin rikosten selvittelyyn enemmän kuin poliisien yksityiselämään.

Tuhatkaunojen rakenne on sikäli mielenkiintoinen, että lukijalle kerrotaan enemmän kuin poliisit tietävät. Lukija on esimerkiksi heti selvillä juonteesta, joka liittyy ihmissalakuljetukseen. Mitenkään erityisen yllätyksellinen Tuhatkaunot ei ole, mutta ei onneksi myöskään yksityiskohtaisen raaka. Ohlssonin kirjoja aion lukea jatkossakin.

Kristina Ohlsson: Tuhatkaunot

Suomentanut Outi Menna

Schildts 2011, 398 s

Kansi: Nina Leino

Ruotsinkielinen alkuteos Tusenskönor, 2010

Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat

Luin tätä kirjaa harvinaisen hitaasti. Alussa oli hankaluuksia hahmottaa, kuka oli kenenkin serkku/lapsi/äiti, mutta ihmisten suhteet toisiinsa selvisivät pikkuhiljaa. Toinen lukemista hidastanut seikka oli runsas historia-aineisto. Välillä tuntui, että luin kirjaa Viron historiasta, enkä kaunokirjallista teosta.

Edellä oleva ei ole moite. Pidin kirjasta loppua kohti aina enemmän.

Kirjassa liikutaan kahdella aikatasolla, 1940-luvulla saksalaisten vallattua Viron ja 1960-luvulla Viron neuvostotasavallassa. Kolmesta päähenkilöstä läheisimmäksi tuli Juudit. Hän oli naimisissa Edgarin kanssa ja Oksasen jälkisanojen mukaan Edgar on varsinainen päähenkilö. Edgar menestyi missä yhteiskuntajärjestelmässä tahansa, vaikka ei niin hyvin kuin olisi halunnut. Muita ihmisiä hän käytti omana materiaalinaan ja hänen ympärillään ihmisille kävi huonosti. Hänen serkkunsa Roland oli aivan toisenlainen. Roland ei ajatellut itseään, vaan toimi Viron puolesta.

Edgarin kaltaisia ihmisiä on aina olemassa. Osa Edgarin haaveista tuntuu tällä hetkellä hyvinkin ajankohtaisilta.

”‒ ‒ , hänellä olisi avaimet kaikkiin huoneisiin, viestintäkeskukseen, filmiarkistoon ja kellareihin. Jokaisen yötä myöten säksättävän kaukokirjoittimen sylkemä viesti olisi hänen. Kaikkien kansalaisten elämät. Jokainen puhelinkeskustelu. Jokainen kirje. Jokainen liike. Jokainen suhde. Jokainen ura. Jokainen elämä.”

En ollut lukenut kirjasta yhtään arvostelua tai blogikirjoitusta. Kuitenkaan en ollut voinut välttyä tiedolta, että kirjan nimi johtuu siitä, että saksalaiset söivät kyyhkysiä. Mutta Virosta hävisi muutakin kuin kyyhkyset. Ihmiset muuttuivat, kuten Juudit.

Kun Juuditilla oli vielä kaikki hyvin, kuvaus hänen rakkaudestaan on kovin kaunis, vaikka sen kertoo Edgar.

”Nainen nousee autoon, auton sisällä syttyy yksityisiin hetkiin kuuluva valo ja autossa odottava mies nostaa kätensä naisen olkapäille, kohottaa kämmenensä koskettaakseen naisen hiuksia, korvalehteä ja heidän autonsa valo pimentää kadulta päivän, siitä tulee majakka keskelle mustaa merta eivätkä he edes huomaa sitä, koska he eivät näe ympäröivää maailmaa, he eivät tarvitse sitä, vaan sytyttävät toisensa, mies koskettaa naisen korvalehteä, valo syttyy, heidän valonsa.”

(Kirjoitin juttuni ensin ja luin muiden blogikirjoituksia vasta sitten ja huomasin, että moni on lainannut juuri tuota samaa kohtaa kuin minäkin. Vaikuttavaa.)

Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat

Like 2012, 366 s

Siegfried Lenz: Kiusattu

Kiusattu on hyvin surullinen kirja. Sen miljöö on Hampurin sataman telakka, jossa hajotetaan käyttöikänsä päähän tulleita laivoja. Kertojana on teini-ikäinen Hans, jonka perheeseen on otettu kasvatiksi isän ystävän Arne-poika. Arnen isä on surmannut itsensä ja muun perheen. Ainoastaan Arne on saatu elvytetyksi. Surmatapaa ei kerrota.

Kirjan alkuperäinen saksalainen nimi on suoraan käännettynä Arnen jäämistö. Hans pakkaa Arnen tavaroita eli lukijalle selviää heti, että Arnekin on kuollut. Katsellessaan ja pakatessaan Arnen keräämiä esineitä Hans käy läpi muutamaa vuotta, jotka Arne oli perheessä. Hans on viisi vuotta Arnea vanhempi ja he asuivat samassa huoneessa. Hans oli Arnen ystävä, luotettu ja turva. Perheen kaksi muuta lasta, iältään Arnea lähempänä olleet Wiebke ja Lars ystävineen eivät hyväksyneet Arnea joukkoonsa. Syyksi he sanovat, että Arne oli erilainen, outo ja kummallinen.

Arnen outous ilmenee heti kirjan alussa seuraavasti:

”Arne oli päättänyt opetella suomea, yksinään, ilman opettajaa. Yritin huomauttaa, ettei suomea kukaan mihinkään tarvinnut, että olisi toki paljon tarkoituksenmukaisempaa opetella jokin muu kieli, vaikka englanti tai venäjä tai espanja, mutta Arne vilkaisi minua ihmetellen ja sanoi sitten: Mutta pakkohan minun on, jo pelkästään Toivon takia. Arnen mielestä hänen velvollisuutensa oli opetella suomalaisen ystävänsä Toivon kieltä, he olivat kokeneet niin paljon yhdessä, olivat kerran jopa yöpyneet teltassa metsäisellä saarella.”

Hansin – ja lukijan – mielestä Arne on harvinaisen älykäs ja rehellinen. Hän tulee hyvin toimeen aikuisten kanssa. Esimerkiksi virolainen yövartija Kalluk johdattelee hänet harrastuksensa eli perulaisen solmukielen pariin, vaikka ei yleensä edes puhu muille ihmisille. Wiebken ja Larsin porukkaan Arne ei innokkaista pyrkimyksistään huolimatta pääse. Hän on erilainen kuin muut ikäisensä.

Kiusatussa kuvataan ihmissuhteita hienovaraisesti ja herkästi. Minulle jäi kirjasta alakuloinen olo. On surullista, miten pienikin erilaisuus johtaa syrjimiseen ja minkälaiset seuraukset sillä voi olla.

Siegfried Lenz: Kiusattu

Suomentanut Oili Suominen

Gummerus 2001, 188 s

Kannen suunnittelu Heikki Kalliomaa (maalaus Per Krohg)

Saksankielinen alkuteos Arnes Nachlaβ 1999

P. D. James: Murhaajan mieli

Murhaajan mieli on P. D. Jamesin uran alkupään tuotantoa, mutta kirja on ilmestynyt suomeksi vasta 2011.

Murhaajan mieli on hyvin klassinen salapoliisiromaani, jossa on suljettu joukko epäiltyjä ja tiukasti rajattu murhan tekoaika. Lontoolaisessa psykiatrisessa avohoitoklinikassa murhataan hallintopäällikkö. Neiti Bolam on ollut tiukka, ehkä hiukan joustamaton, mutta aina rehellinen. Hänestä ei ole pidetty, mutta se ei oikein riitä syyksi murhaan. Klinikan työntekijöiden välillä on sekä henkilökohtaisia että ammatillisia jännitteitä, ehkä niistä löytyy syy. Tai hämärästä toiminnasta, josta neiti Bolam on vihjannut valvovalle viranomaiselle. Vaikka juttu näyttää kohtuullisen yksinkertaiselta, niin sitä selvittäessään ylikomisario Adam Dalgliesh joutuu epäilemään omaa ammattitaitoaan. Loppuratkaisu on yllättävä, mutta täysin looginen. Pidin juuri tuosta lopusta kovasti (tämä tiedoksi Sinisen linnan Marialle, jonka mielestä loppu oli liiankin ovela).

Kirja on kirjoitettu 1960-luvulla ja psykiatriset hoitotoimenpiteet ovat sen mukaisia: sähkösokkeja ja LSD-hoitoja!

Adam Dalgliesh ei ole tässä kirjassa vielä aivan sama mietiskelevä hahmo kuin Jamesin myöhemmissä romaaneissa. Pätevä rikostutkija hän kuitenkin on. Ruumiin löytänyt sihteeri Jennifer Priddy ajattelee kuulustelusta näin:

”Hänen keskustelunsa ylikomisarion kanssa oli käynyt yllättävän vaivattomasti. Hän ei tiennyt, mitä oli varsinaisesti odottanut, mutta ei ainakaan sellaista hiljaista, lempeää, matalaäänistä miestä. Ylikomisario ei ollut vaivautunut surkuttelemaan ruumiin löytämisen aiheuttamaa järkytystä. Ylikomisario ei ollut hymyillyt. Hän ei ollut ollut isällinen tai ymmärtäväinen. Hänestä oli näkynyt päälle, että hän halusi vain saada totuuden selville mahdollisimman nopeasti ja odotti kaikkien muiden tuntevan samoin. Hänelle olisi ollut vaikea valehdella, eikä Jennifer Priddy ollut edes yrittänyt.”

P. D. James: Murhaajan mieli

Suomentanut Jaakko Kankaanpää

Otava 2011, 271 s

Englanninkielinen alkuteos A Mind to Murder 1964

Kuukauden nobelisti Doris Lessing: Ruoho laulaa

Ruoho laulaa on Doris Lessingin esikoisteos. Se on hieno esikoiskirja, mutta niinpä Lessingistä tulikin Nobel-kirjailija.

Kirjan rakenne on harvinainen. Heti aluksi kerrotaan, että Mary, rhodesialaisen maanviljelijän Dickin vaimo, on tapettu ja että surmaaja on avioparin palvelija Moses. Siitä eteenpäin kirjassa kerrotaan kronologisesti, miten tähän on päädytty.

Kaksi asiaa nousee esille: valkoisten englantilaisten rasismi ja Maryn ja Dickin avioliitto.

Kirjan tapahtumat ovat 1900-luvun ensimmäiseltä puoliskolta. Loppupuolella viitataan muutaman kerran toiseen maailmansotaan. Englantilaiset maanomistajat pitävät mustaa alkuperäisväestöä alemman tason olioina, hädin tuskin ihmisinä. Heitä käytetään halpoina työntekijöinä.  Kun Mary joutui valvomaan töitä Dickin sairastuttua malariaan, hän löi yhtä työntekijää ruoskalla.

”Hän ajatteli: valittaako hän poliisille että minä löin häntä? Se ei pelottanut häntä, se suututti häntä. Valkoisen farmarin suurin närkästyksenaihe on se, ettei hänen anneta lyödä alkuasukkaitaan ja että jos hän lyö, he voivat valittaa poliisille – harvoin he sen tosin tekevät. Häntä raivostutti ajatella, että tuolla mustalla elukalla oli oikeus valittaa hänestä, valittaa valkoisen naisen käytöksestä.”

Ruoho laulaa herätti ilmestyessään huomiota kuvatessaan suorasukaisesti rotujen välisiä suhteita. Lessing oli asunut Rhodesiassa, joten hän tiesi, mistä kirjoitti.

Maryn ja Dickin avioliitto on epäonnistunein, mitä olen kirjallisuudessa tavannut. Toinen on mennyt naimisiin satunnaisen haavekuvan kanssa, toinen taas, koska on jo 30-vuotias ja ympäristö painostaa. Mary oli itsenäinen töissä käyvä kaupunkilaistyttö, eikä hänellä ollut mitään valmiuksia kohdata elämää köyhällä maatilalla. Dick ei menestynyt kuten muut valkoiset tilanomistajat. Hän oli taitamaton ja epäonninen. Aloitti aina jotakin uutta, joka jäi kesken. Dick rakasti maata ja Mary halusi rahaa päästäkseen pois.

Lopulta Mary istuu helteessä kuuman peltikaton alla sohvannurkassa tekemättä mitään. Nykyisin hänen diagnoosinsa olisi vakava masennus.

Mikään hyvän mielen kirja Ruoho laulaa ei ole. Lukijassa vaihtelevat tunnetilat ovat kiukku ja suru.

Doris Lessingin kirjoja on suomennettu paljon. Kaikista en löytänyt blogikirjoituksia, mutta aika monesta sentään:

Kultainen muistikirja (kiiltomato.net)

Kesä ennen pimeää (P.S. Rakastan kirjoja)

Parempien ihmisten lapsi (Nenä kirjassa)

Hyviin naimisiin (Illuusioita)

Myrskyn varjossa (Jokken kirjanurkka)

Lumous haihtuu (Illuusioita)

Muutoksen aika (Illuusioita)

Shikasta: asia: kolonisoitu planeetta 5 (Kirjavinkit)

Avioliitot vyöhykkeiden välillä (Kirjavinkit)

Erittäin kissamaista (Luetut, lukemattomat)

Eloonjääneen muistelmat (Koko lailla kirjallisesti)

Musta madonna (Marielkan lukupäiväkirja)

Viides lapsi (Saran Kirjat)

Ihon alla (Anni Sinnemäki)

Varjossa vaeltaja (Täällä toisen tähden alla)

Doris Lessing: Ruoho laulaa

Suomentanut Eva Siikarla

Tammi, Keltainen kirjasto 2007, 2. painos, 281 s (1. painos 1978)

Englanninkielinen alkuteos The Grass Is Singing 1950