keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Huomenna kirjamessuille!

Helsingin kirjamessut kuuluvat syksyyn. Tänä vuonna minulla on onnellisesti vapaata töistä juuri messujen aikaan ja pääsen messuille torstaina, jolloin on rauhallisempaa kuin viikonloppuna. Ehkä käyn messuilla myös perjantaina, mutta viikonloppuna on muuta tekemistä.

Kirjabloggaajilla on tänä vuonna ensimmäistä kertaa oma tapaamispaikka Boknäsin osastolla (6g85). Sinne saa kuka tahansa kirjabloggauksesta kiinnostunut tulla juttelemaan ja vaikka kysymään kirjavinkkejä. Minä olen päivystämässä ainakin torstaina klo 13-14, ja varmaan pistäydyn paikalla muulloinkin.

Oman messuaikani käytän yleensä suurimmaksi osaksi Antikvaarisilla Kirjamessuilla. Käyn tapaamassa vanhaa tuttavaani Punapartaa (Antikvariaatti Punaparta) ja kiertelen tutkimassa vanhojen kirjojen hyllyjä. Aina on löytynyt jotakin mukaan ostettavaa.


Selailin messulehteä ja löysin torstain ja perjantain ohjelmasta kiinnostavia esityksiä. Tavallisesti messuilla on käynyt niin, että tulen kuunnelleeksi vain pari kolme etukäteen ajattelemaani keskustelua. Riippuu tunnelmasta ja jalkojen väsymisasteesta. Näitä harkitsen (suluissa paikka):

Torstai
  • 10.30 Esa Mäkijärvi: Pomon lumo  Bruce Springsteenin tarina & Valkoinen baletti - Kirjoituksia Real Madridista (Kirjakahvila)
  • 11.00 Markus Hotakainen: Onko siellä ketään? Avaruuden älyä etsimässä (Wine Corner)
  • 11.30 Minna Maijala: Herkkä, hellä, hehkuvainen  Minna Canth (Eino Leino)
  • 14.00 Miten suomennokseni ovat syntyneet, Juhani Lindholm (Wine Corner)
  • 15.30 Kari Enqvist: Ensimmäinen sekunti  silminnäkijän kertomus (Aleksis Kivi)
  • 17.00 Kriitikot vs. kirjabloggaajat (Kullervo)
Perjantai
  • 12.00 Merete Mazzarella: Sielun pimeä puoli  Mary Shelley ja Frankenstein (Katri Vala)
  • 15.00 Tähtihetki: Pirkko Saisio (Aleksis Kivi)
  • 15.30 Esko Valtaoja: Ensimmäinen koira kuussa  kootut kolumnit (Kirjakahvila)



10 kommenttia:

  1. Toivottavasti nähdään huomenna ja minä myös odotan antikkaosastoilla kiertelyä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä onkin näköjään peräkkäinen vuoro bloggaajapisteessä. Eiköhän nähdä siellä!

      Poista
  2. Mukavia messuja! Minä ehdin menoon mukaan vasta perjantaina, täytyy muistaa laittaa hyvät kengät että jaksaa luovia messuilla. Antikkaosasto on kyllä löytömahdollisuuksien paratiisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä nähdään perjantaina. Hyvät kengät ovat ehdottoman tärkeät!

      Poista
  3. Kriitikot vs. kirjabloggaajat ja Merete Mazzarella kiinnostaisi kovasti. Vielä on vähän oma aikataulupakka sekaisin, olisi kyllä mahtava päästä paikalle jo huomenna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Epäilenpä, että Kriitikot vs. kirjabloggaajat kerää kuuntelijoiksi paljon kirjabloggaajia.

      Poista
  4. Harmi että olen hieman kaukana messuista, olisi ollut kiva käydä. Sain muuten palkintopaketin, kiitos paljon siitä. Mukavia messuhetkiä sinne Helsinkiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Posti on toiminut nopeasti. Lähetin paketin elilen.

      Poista
  5. Voi, jos käyt Hotakaisen ja/tai Valtaojan haastattelussa, toivoisin kovasti, että tekisit messuraportin (kun en itse pääse noihin!)!
    Mukavaa messuilua- jo huomenna se tosiaan alkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitukseni on kirjoittaa jonkinlaista raporttia. Saa nyt nähdä, mihin noista luettelemistani keskusteluista lopulta pääsen.

      Poista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.