lauantai 1. marraskuuta 2014

Kuukauden nobelisti Pär Lagerkvist: Barabbas


Pär Lagerkvist on yksi monista ruotsalaisista nobelisteista. Hänet palkittiin vuonna 1951. Olen lukenut häneltä aikaisemmin romaanin Dvärgen (Kääpiö) sekä kauan sitten pari kirjaa, joiden nimiäkään en enää muista. Barabbasta en ollut lukenut. Lukemani Lagerkvistin teokset ovat olleet synkkiä ja sellainen on Barabbaskin.

Varoitus: tällä kertaa kirjoituksessani on juonipaljastuksia.

Barabbas on juuri se henkilö, joka nimestä tulee mieleen, eli rosvo, joka Raamatun kertomuksen mukaan vapautettiin kuolemantuomiosta Jeesuksen sijasta. Lagerkvistin Barabbas seuraa ristiinnaulitsemista Golgatalla, hakeutuu haudalle odottamaan kuolleista heräämistä, mutta näkee siellä vain tyhjän haudan, palaa ryövärikoplaansa, mutta katoaa sieltä. Hän putkahtaa näkyville vuosien kuluttua Kyproksella kaivosorjana ja päätyy lopulta isäntänsä mukana Roomaan, on siellä kaupungin palon aikaan ja kuolee ristiinnaulittuna.

Kun katsoo Lagerkvistin Barabbaan vaiheita, niin hän vaikuttaa Jeesuksen varjokuvalta. Hän nousee jopa kuolleista, sillä kaivos, johon hän on joutunut orjaksi, on helvetillinen ja siitä puhutaan kirjassakin tuonelana. Barabbas on täynnä vihaa, ”siinä oli mies, joka oli siinnyt ja syntynyt vihassa”, vastakohtana alkukristittyjen rakkaudelle. Toisaalta Barabbas on ihminen, jonka Jeesuksen ristiinnaulitseminen on kirjaimellisesti pelastanut:
”Niin, hän tosiaan oli se ihminen jonka edestä Ihmisen Poika oli kuollut! Juuri hänelle eikä kenellekään muulle oli sanottu: Päästä tämä vapaaksi ja ristiinnaulitse minut!”
Kirjassa on tapahtumia ja henkilöitä, jotka vievät ajatuksia moneen suuntaan. Barabbas on tappanut isänsä tietämättä, että kyseessä on hänen isänsä. On nainen, joka on synnyttänyt Barabbaan aviottoman lapsen. Jeesuksen kuolleista herättämä mies sanoo Barabbaalle, että ”Kuolemanvaltakunta on tyhjyys, olemattomuus”. Yleinen tunnelma on ahdistus.

Minusta Barabbas on outo kirja. Ei mitenkään sen tyyppistä kirjallisuutta, jota haluaisin lukea enemmän. Lagerkvistin tuotannosta Barabbas on kuitenkin tunnetuin teos. Minä voisin lukea uudelleen Kääpiön ja sitä suosittelen muillekin.

Morre on kirjoittanut Barabbaasta. Muita blogikirjoituksia Lagerkvistin kirjoista löysin vain kaksi:
Kääpiö, Jokken kirjanurkka
Pyhiinvaeltaja-sarja (Sibylla, Ahasveruksen kuolema, Pyhiinvaeltaja merellä, Pyhää maa), Hyönteisdokumentti

Pär Lagerkvist: Barabbas
WSOY 1965, 5. painos, 180 s.
Suomentanut Lauri Hirvensalo
Ruotsinkielinen alkuteos Barabbas 1950


12 kommenttia:

  1. Pidän Lagerkvistiä hyvänä kirjailijana.

    Lukemani Kääpiö -kirja on tosin sellainen, etten halua lukea sitä uudestaan. Lagerkvist on myös kirjoitellut laadukkaita runoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin Lagerkvist on hyvä kirjailija. Barabbas ei vain oikein ollut minun tyyliseni kirja.

      Poista
    2. Kääpiö kirja on siis loistava, mutta pahuuden kuvaus on liian hyvää.

      Poista
    3. En muista enää tarkasti, taisi olla.

      Poista
  2. Olen bloggannut tästä vuonna 2008 (MIHIN tää aika rientää :-o ) http://morrenmaailma.blogspot.fi/2008/09/par-lagerkvist-barabbas-1950.html

    Pitäisikin muistaa kokeilla Lagerkvistilta jotain muuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jostain syystä hakuni ei löytänyt sinun kirjoitustasi. Lisäsin linkin juttuuni. Sinä olit näköjään pitänyt Barabbaasta enemmän kuin minä.

      Poista
  3. Muistaakseni omasta mielestänikin Kääpiö oli parempi kuin tämä Barabbas. Lagerkvistilä taitaa olla etupäässä näitä novelleja/pienoisromaaneja? Kieltämättä nämä kirjailijan aiheisiin "lähestymis" suunnat ja tavat ovat outoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen lukenut Lagerkvistilta vain kirjoja, jotka voinee katsoa pienoisromaaneiksi. Kuten Jokke tuossa edellä sanoo, niin hänet tunnetaan myös runoilijana.

      Poista
  4. Olen Lagerkvistilta lukenut näitä kirjoja seitsemän, melkein kaikki suomennetut eli myös pitänyt lukemastani. Mutta joo, ahdistus leimaa näitä aika paljon. Pyhiinvaeltaja-sarja on teemoiltaan aika lailla samantyylinen kuin tämä Barabbas mutta vaikka onkin ahdistunut niin ei ehkä niin ahdistava. Yksittäisinä niteinä eivät ole Barabbaan tai Kääpiön tasoa mutta sarjana erinomainen...
    Olen myös Mariamnen lukenut mutta se ei loppujen lopuksi kauhean suuria muistijälkiä jättänyt, tunnistettavasti samaa kirjailijaa mutta ei niin intensiivinen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistinkin ennestään sinun Pyhiinvaeltaja-postauksesi. Vaikka mainitsin ahdistuksen, niin se ei häirinnyt minua, vaan ilmeisesti näin uskonnollinen teema vieraannutti minua enemmän.

      Poista
    2. Jep, minua taas ei uskonnollisuus fiktiossa haittaa jos on hyvin käsiteltyä, päinvastoin (huonosti käsitelty on siten eri juttu), ja Lagerkvist muistuttaa maanmiestään Ingmar Bergmania, ei käsittääkseni identifioitunut itse uskonnolliseksi ihmiseksi mutta jokin siinä jatkuvasti vaivasi ja siitä otettiin sitten aiheita teoksiin...vähän niinkuin Barabbaskin tai Pyhiinvaeltaja-sarjan henkilöt.

      Poista
    3. Ei minuakaan uskonnollinen teema aina haittaa, riippuu käsittelytavasta. Esimerkiksi Bergmanin Seitsemäs sinetti on suurimpia elokuvasuosikkejani.

      Poista

Olisi mukava kuulla, mitä mieltä olet.